Jossun munakasrulla

Munakaspohja:

8 munaa
2 dl kermaa
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria

sekoita vatkaimella munia hetken aikaa, lisää kerma ja sitten mausteet.

levitä huolellisesti uunipellille leivinpaperille.

anna paistua ruskehtavaksi pinnaltaan 200 C asteessa.

täyte:
paistetaan 400 g jauhelihaa voissa, joka on se 12 g voi -annos,
lisätään fajitas spice mix-seos joukkoon sekä 1 dl vettä.

Vesi saa haihtua melkein kokonaan pois.

Sekoita jauhelihaseos kulhossa creme fraicheen.

Paista täyte samaan aikaan, kun munakaspohja paistuu kauniin ruskeaksi ja muhkeaksi uunissa, itse paistoin 200 asteessa, aikaa en laittanut ylös.

Levitä jauhelihaseos pohjalle siten, että reunoissa on ainakin 5 cm:n leviämisvara.

Kääri rullaksi varovasti, niin pohja pysyy paremmin koossa.

Ripottele käärön päälle juustoraastetta vielä ja paista uunissa vielä kunnes näyttää sopivan sulaneelta ja paistuneelta juusto käärön päällä.

Tarjoa raikkaan salaatin kera.

huom.

voit puristaa täytteeseen myös valkosipulia makusi mukaan 1-2 kynttä, se tuo mukavan ruokaisan maun.

Valkosipuli unohtui ohjeesta sekä täytteestä tällä kertaa.

:)

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 211 grammaa

Tottuli
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna kuoreton 820g1170kcal102.5g2.5g84.1g0g
Valio vispikerma HYLA380g1368kcal7.6g10.3g144.4g0g
Suola, annos 3g10g0kcal0g0g0g0g
Pizzajuusto, Valio annos 33g90g102kcal7.5g0g7.7g0g
Jauheliha, sika-nauta 800g1772kcal140g0g136g0g
Fajitas spice mix (Old el paso), annos 35g60g186kcal5.4g32.4g3.6g0g
Valio creme fraiche hyla 150 g286g801kcal7.2g10g80.1g0g
Voi vähäsuolainen 24g174kcal0.3g0.1g19.5g0g
Pizzajuusto, valio60g204kcal15g0g15.6g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana5060g11552kcal571g110.6g982g0g
Valittu annoskoko2530g5776kcal285.5g55.3g491g0g
Annoskoko puolitettuna1265g2888kcal142.8g27.7g245.5g0g
Arvot/100g100g228kcal11.3g2.2g19.4g0g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=183854