Ratatouille, provencen yrteillä

3 isoa sipulia ohiuna lohkoina
2 paprikaa paloiteltuna (esim.

kelt ja pun)
1 kesäkurpitsa paloiteltuna
1 munakoiso paloiteltuna
1 dl vettä
5 isoa tomaattia
4 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
(½ sitruunan mehu)
1 tl suolaa
1-2 tl timjamia TAI 3-4 rkl tuoretta hienonnettuna
1 rkl Provencen yrttiseos
mustapippuria
persiljaa

Kuori ja leikkaa sipulit ohuiksi lohkoiksi.

Halkaise paprikat, poista siemenet ja paloittele samankokoiseksi kuin sipulit.

Pistele tomaatit ja upota hetkeksi kiehuvaan veteen.

Vedä irtoava kuori pois juuresveitsellä.

Lohko tomaatit, kesäkurpitsa ja munakoiso.

Viipaloi valkosipulinkynnet.

Kuumenna öljy isossa paistinpannussa.

Kuullota öljyssä sipulit ja paprikat.

Siirrä ne hautumaan isoon pataan tai kattilaan, jonka pohjalla on 1 dl kiehuvaa vettä.

Kuullota öljyssä vielä
kesäkurpitsa- ja munakoisolohkot ja lisää nekin pataan.

Lisää pataan myös tomaattilohkot ja valkosipulinkynnet.

Anna hautua noin 10-15min.

Mausta timjamilla, suolalla, mustapippurilla ja persiljasilpulla.

Soveltuu erinomaisen hyvin lisäkkeeksi lihalle, kalalle ja kanalle.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 486 grammaa

Niina72
AineksetMääräEnergiaPHRK
Munakoiso, tuore47g8.4kcal0.2g1.5g0.1g1.2g
Kesäkurpitsa zucchini 47g8.5kcal0.3g1.2g0.2g0.3g
Sipuli (kuorittu)47g13kcal0.6g2.3g0.1g0.8g
Paprika punainen 63g18kcal0.6g2.8g0.3g1.2g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g94g19kcal0.6g3.6g0.3g1.3g
Oliiviöljy 4.4g39kcal0g0g4.4g0g
Valkosipulinkynsi keskikokoinen 3,5 g1.9g2kcal0.1g0.3g0g0g
Suola, annos 3g0.5g0kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana608g215kcal4.8g23.4g10.8g9.6g
Valittu annoskoko304g108kcal2.4g11.7g5.4g4.8g
Annoskoko puolitettuna152g54kcal1.2g5.9g2.7g2.4g
Arvot/100g100g35kcal0.8g3.9g1.8g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=240648