Jossun munakasrulla

Munakaspohja:

8 munaa
2 dl kermaa
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria

sekoita vatkaimella munia hetken aikaa, lisää kerma ja sitten mausteet.

levitä huolellisesti uunipellille leivinpaperille.

anna paistua ruskehtavaksi pinnaltaan 200 C asteessa.

täyte:
paistetaan 400 g jauhelihaa voissa, joka on se 12 g voi -annos,
lisätään fajitas spice mix-seos joukkoon sekä 1 dl vettä.

Vesi saa haihtua melkein kokonaan pois.

Sekoita jauhelihaseos kulhossa creme fraicheen.

Paista täyte samaan aikaan, kun munakaspohja paistuu kauniin ruskeaksi ja muhkeaksi uunissa, itse paistoin 200 asteessa, aikaa en laittanut ylös.

Levitä jauhelihaseos pohjalle siten, että reunoissa on ainakin 5 cm:n leviämisvara.

Kääri rullaksi varovasti, niin pohja pysyy paremmin koossa.

Ripottele käärön päälle juustoraastetta vielä ja paista uunissa vielä kunnes näyttää sopivan sulaneelta ja paistuneelta juusto käärön päällä.

Tarjoa raikkaan salaatin kera.

huom.

voit puristaa täytteeseen myös valkosipulia makusi mukaan 1-2 kynttä, se tuo mukavan ruokaisan maun.

Valkosipuli unohtui ohjeesta sekä täytteestä tällä kertaa.

:)

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 211 grammaa

Tottuli
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna kuoreton 1368g1951kcal171g4.1g140.2g0g
Valio vispikerma HYLA634g2282kcal12.7g17.1g240.9g0g
Suola, annos 3g17g0kcal0g0g0g0g
Pizzajuusto, Valio annos 33g150g170kcal12.5g0g12.9g0g
Jauheliha, sika-nauta 1334g2955kcal233.5g0g226.8g0g
Fajitas spice mix (Old el paso), annos 35g100g310kcal9g54g6g0g
Valio creme fraiche hyla 150 g477g1336kcal11.9g16.7g133.6g0g
Voi vähäsuolainen 40g290kcal0.5g0.2g32.5g0g
Pizzajuusto, valio100g340kcal25g0g26g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana8440g19268kcal952.2g184.2g1637.8g0g
Valittu annoskoko4220g9634kcal476.1g92.1g818.9g0g
Annoskoko puolitettuna2110g4817kcal238.1g46.1g409.5g0g
Arvot/100g100g228kcal11.3g2.2g19.4g0g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=183854