Jonin jauhelihakastike

Pilko sipuli, valkosipuli ja paprika(pieniä saman kokoisia kuutioita).

Ruskista jauheliha(mausta mustapippurilla, valkopippurilla ja suolalla).

Maustepippurilla saa myös hyvää makua lihaan.

Nosta se kulhoon odottamaan.

Jauhelihan rasvoilla kuulotat sipulit(lisää hieman rasvaa, jos on oikein vähärasvaista lihaa).

Kuullotuksen loppuvaiheessa paprikasilppu mukaan, mutta jätä paprikat rapeiksi.

Kasvissektion voi nostaa myös omaan kulhoon(lorauta vähän fondia sekaan maustuun).

Kannattaa pesasta pannu tässä vaiheessa.

Sulata voi(niin kauan ettei "vaahtoa" ;) ja laske keskilämmölle.

Ruskista hitaasti jauhoja kunnes seos näyttää yhtä tummalta kuin kahvinporot.

Älä kuitenkaan polta jauhoja, sitten maistuu pahalle! Vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Sekaan vaan 5 dl vettä ja fondia maun mukaan(sekoita varovasti, ettei paakkunnu).

Lihan voi lisätä kastikkeen sekaan tässä ja vaiheessa.

Jos kastike on liian laihaa makuusi niin suurusta sitä.

Keittelet sitten 15 min ja maustat maun mukaan.

Paprikajauhe, neilikka ja meirami sopivat hyvin.

Kastikkeen makua voi pehmentää joko tomaattipyreellä tai sokerilla.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 199 grammaa

Jnbasisti
AineksetMääräEnergiaPHRK
Jauheliha, naudan 10% paistijauheliha1600g2656kcal304g0g160g0g
Sipuli (kuorittu)400g108kcal5.2g19.2g0.8g6.8g
Valkosipuli 48g52kcal3.8g7.8g0.3g1g
Paprika punainen 400g117kcal3.8g18g1.6g7.6g
Knorr Vasikanfondi, laimentamaton tiiviste120g78kcal6.6g10.8g1.2g1.8g
Vesi2000g0kcal0g0g0g0g
Voi, 1 tl, 5 g120g876kcal1.2g1.2g96g0g
Vehnäjauho puolikarkea 80g275kcal8.2g56g1g2.8g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana9536g8323kcal665.6g226g521.8g40g
Valittu annoskoko4768g4162kcal332.8g113g260.9g20g
Annoskoko puolitettuna2384g2081kcal166.4g56.5g130.5g10g
Arvot/100g100g87kcal7g2.4g5.5g0.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=263521