Ratatouille, provencen yrteillä

3 isoa sipulia ohiuna lohkoina
2 paprikaa paloiteltuna (esim.

kelt ja pun)
1 kesäkurpitsa paloiteltuna
1 munakoiso paloiteltuna
1 dl vettä
5 isoa tomaattia
4 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
(½ sitruunan mehu)
1 tl suolaa
1-2 tl timjamia TAI 3-4 rkl tuoretta hienonnettuna
1 rkl Provencen yrttiseos
mustapippuria
persiljaa

Kuori ja leikkaa sipulit ohuiksi lohkoiksi.

Halkaise paprikat, poista siemenet ja paloittele samankokoiseksi kuin sipulit.

Pistele tomaatit ja upota hetkeksi kiehuvaan veteen.

Vedä irtoava kuori pois juuresveitsellä.

Lohko tomaatit, kesäkurpitsa ja munakoiso.

Viipaloi valkosipulinkynnet.

Kuumenna öljy isossa paistinpannussa.

Kuullota öljyssä sipulit ja paprikat.

Siirrä ne hautumaan isoon pataan tai kattilaan, jonka pohjalla on 1 dl kiehuvaa vettä.

Kuullota öljyssä vielä
kesäkurpitsa- ja munakoisolohkot ja lisää nekin pataan.

Lisää pataan myös tomaattilohkot ja valkosipulinkynnet.

Anna hautua noin 10-15min.

Mausta timjamilla, suolalla, mustapippurilla ja persiljasilpulla.

Soveltuu erinomaisen hyvin lisäkkeeksi lihalle, kalalle ja kanalle.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 486 grammaa

Niina72
AineksetMääräEnergiaPHRK
Munakoiso, tuore1051g189kcal5.3g32.6g2.1g26.3g
Kesäkurpitsa zucchini 1051g190kcal5.9g26.3g4.2g7.4g
Sipuli (kuorittu)1051g284kcal13.7g50.4g2.1g17.9g
Paprika punainen 1401g410kcal13.2g63g5.6g26.6g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g2101g427kcal12.6g79.8g6.3g29.4g
Oliiviöljy 98g867kcal0g0g98.1g0g
Valkosipulinkynsi keskikokoinen 3,5 g42g44kcal3.3g6.8g0.3g0.8g
Suola, annos 3g11g0kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana13608g4819kcal108g517.8g237.4g216.8g
Valittu annoskoko6804g2410kcal54g258.9g118.7g108.4g
Annoskoko puolitettuna3402g1205kcal27g129.5g59.4g54.2g
Arvot/100g100g35kcal0.8g3.8g1.7g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=240648