Ratatouille, provencen yrteillä

3 isoa sipulia ohiuna lohkoina
2 paprikaa paloiteltuna (esim.

kelt ja pun)
1 kesäkurpitsa paloiteltuna
1 munakoiso paloiteltuna
1 dl vettä
5 isoa tomaattia
4 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
(½ sitruunan mehu)
1 tl suolaa
1-2 tl timjamia TAI 3-4 rkl tuoretta hienonnettuna
1 rkl Provencen yrttiseos
mustapippuria
persiljaa

Kuori ja leikkaa sipulit ohuiksi lohkoiksi.

Halkaise paprikat, poista siemenet ja paloittele samankokoiseksi kuin sipulit.

Pistele tomaatit ja upota hetkeksi kiehuvaan veteen.

Vedä irtoava kuori pois juuresveitsellä.

Lohko tomaatit, kesäkurpitsa ja munakoiso.

Viipaloi valkosipulinkynnet.

Kuumenna öljy isossa paistinpannussa.

Kuullota öljyssä sipulit ja paprikat.

Siirrä ne hautumaan isoon pataan tai kattilaan, jonka pohjalla on 1 dl kiehuvaa vettä.

Kuullota öljyssä vielä
kesäkurpitsa- ja munakoisolohkot ja lisää nekin pataan.

Lisää pataan myös tomaattilohkot ja valkosipulinkynnet.

Anna hautua noin 10-15min.

Mausta timjamilla, suolalla, mustapippurilla ja persiljasilpulla.

Soveltuu erinomaisen hyvin lisäkkeeksi lihalle, kalalle ja kanalle.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 486 grammaa

Niina72
AineksetMääräEnergiaPHRK
Munakoiso, tuore1351g243kcal6.8g41.9g2.7g33.8g
Kesäkurpitsa zucchini 1351g244kcal7.6g33.8g5.4g9.5g
Sipuli (kuorittu)1351g365kcal17.6g64.8g2.7g23g
Paprika punainen 1801g527kcal16.9g81g7.2g34.2g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g2701g548kcal16.2g102.7g8.1g37.8g
Oliiviöljy 126g1115kcal0g0g126.1g0g
Valkosipulinkynsi keskikokoinen 3,5 g54g56kcal4.3g8.8g0.3g1.1g
Suola, annos 3g14g0kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana17496g6196kcal138.8g666g305g278.8g
Valittu annoskoko8748g3098kcal69.4g333g152.5g139.4g
Annoskoko puolitettuna4374g1549kcal34.7g166.5g76.3g69.7g
Arvot/100g100g35kcal0.8g3.8g1.7g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=240648