Jonin jauhelihakastike

Pilko sipuli, valkosipuli ja paprika(pieniä saman kokoisia kuutioita).

Ruskista jauheliha(mausta mustapippurilla, valkopippurilla ja suolalla).

Maustepippurilla saa myös hyvää makua lihaan.

Nosta se kulhoon odottamaan.

Jauhelihan rasvoilla kuulotat sipulit(lisää hieman rasvaa, jos on oikein vähärasvaista lihaa).

Kuullotuksen loppuvaiheessa paprikasilppu mukaan, mutta jätä paprikat rapeiksi.

Kasvissektion voi nostaa myös omaan kulhoon(lorauta vähän fondia sekaan maustuun).

Kannattaa pesasta pannu tässä vaiheessa.

Sulata voi(niin kauan ettei "vaahtoa" ;) ja laske keskilämmölle.

Ruskista hitaasti jauhoja kunnes seos näyttää yhtä tummalta kuin kahvinporot.

Älä kuitenkaan polta jauhoja, sitten maistuu pahalle! Vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Sekaan vaan 5 dl vettä ja fondia maun mukaan(sekoita varovasti, ettei paakkunnu).

Lihan voi lisätä kastikkeen sekaan tässä ja vaiheessa.

Jos kastike on liian laihaa makuusi niin suurusta sitä.

Keittelet sitten 15 min ja maustat maun mukaan.

Paprikajauhe, neilikka ja meirami sopivat hyvin.

Kastikkeen makua voi pehmentää joko tomaattipyreellä tai sokerilla.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 199 grammaa

Jnbasisti
AineksetMääräEnergiaPHRK
Jauheliha, naudan 10% paistijauheliha3200g5312kcal608g0g320g0g
Sipuli (kuorittu)800g216kcal10.4g38.4g1.6g13.6g
Valkosipuli 96g104kcal7.6g15.6g0.6g2g
Paprika punainen 800g234kcal7.5g36g3.2g15.2g
Knorr Vasikanfondi, laimentamaton tiiviste240g156kcal13.2g21.6g2.4g3.6g
Vesi4000g0kcal0g0g0g0g
Voi, 1 tl, 5 g240g1752kcal2.4g2.4g192g0g
Vehnäjauho puolikarkea 160g549kcal16.3g112g1.9g5.6g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana19072g16646kcal1330.8g452g1043.4g80g
Valittu annoskoko9536g8323kcal665.4g226g521.7g40g
Annoskoko puolitettuna4768g4162kcal332.7g113g260.9g20g
Arvot/100g100g87kcal7g2.4g5.5g0.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=263521