Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




torstai 17.07.2008

1. Nishka sanoi...

Ehdottomasti suosittelen salilla käyntiä. Itselle kynnys oli
järjettömän suuri vain koska ikinä käynyt. Kolme kiloa ja olen tyytyväinen omaan painooni, lihaksia kanssa kasvattelen näkyväksi. Tsemppiä :)


tiistai 22.07.2008 klo 20:40

2. Nishka sanoi...

Itse yritän ottaa aina välillä valokuvan, niin näkee rehellisemmin kuin esimerkiksi peilistä. Kannattaa kyllä varoa ettei liikaa laihdu. Paino kyllä nouseekin kun saat lihasta tilalle.

tiistai 22.07.2008 klo 21:35

3. Neponen sanoi...

Kiitos tsempistä :) Tottahan se on että paino putoaa vähän pienemmälläkin vajeella, hitaammin vain. Nyt vain tuntuu ihan mahdottomalta ajatukselta että putoaisi -250kcal vajeella kun ei putoa -500kcal vajeellakaan sitten millään...

lauantai 26.07.2008 klo 00:03

[ Katso ruokalista! ]

1678 kcalPeruskulutus
+102 kcalLiikunta
1780 kcalKokonaiskulutus
1780 kcalTavoite
1630 kcalSyöty (Toteutunut)
-150 kcalTavoitteesta
53 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 16.07.2008

1. Akkrim sanoi...

Kuituja -hieman- :D

torstai 17.07.2008 klo 22:24

[ Katso ruokalista! ]

1678 kcalPeruskulutus
+327 kcalLiikunta
2005 kcalKokonaiskulutus
-200 kcalTavoitevaje
-200 kcalToteutunut vaje
1805 kcalTavoite
1805 kcalSyöty (Toteutunut)
+0 kcalTavoitteesta
64 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 15.07.2008

1. Natoth sanoi...

Niin siis tarkoitin viestillä, että miten normaalipainoisena pystyy saamaan selviä tuloksia, en sitä että miten olet "noinkin normaali" :D En tiedä onko tossa sun mielestä eroa, mutta oon näköjään joskus yöllä kirjoittanut epäselvästi. Välillä oma blogiki

tiistai 15.07.2008 klo 11:18

2. Natoth sanoi...

N jaksaa yllättää, että mitä sieltä oikein löytyy. Pitäisi nukkua kunnolla ja kirjoittaa nykyistä suuremmalla harkinnalla :D Pituutta on 160-161cm, painotavoite ehkä 55-57kg. Saa nyt nähdä miten käy, tuntuu niin vaikealta irroittaa enää grammaakaan...

tiistai 15.07.2008 klo 11:22

3. Natoth sanoi...

Niin, ja se hyvä ominaisuus tässä laskurissa tosiaan on, että oppii syömään oikein. Ikinä en ole syömisiä miettinyt, mutta nyt alkaa tajuta mitä vaikutuksia milläkin on...

tiistai 15.07.2008 klo 11:26

4. Natoth sanoi...

Aijaa ! :D

tiistai 15.07.2008 klo 12:06

5. Natoth sanoi...

_Luulen_ ettei sillä ole väliä, mistä sen saa. Oli pakko googlettaa, tulkitsen tämän väittämääni tukevana: Siirry sivulle!
Ilmeisesti puuro ja leipä vain on tehokkain tapa saada sitä... :)


tiistai 15.07.2008 klo 12:21

6. Natoth sanoi...

Ite oon miettiny onko niillä rasvoilla väliä, hyvinhän kun ton rasvakiintiön saa täyteen, kun syö joka päivä suklaata vaikka kahvin kanssa ;)

tiistai 15.07.2008 klo 13:12

7. Natoth sanoi...

Voi olla että pienempi grammamäärä esimerkiks jälkiuunileipää saattaa tuottaa suuremman määrän kuitua kuin vaikka jos söisi omenaa.

tiistai 15.07.2008 klo 13:18

8. Natoth sanoi...

HAH! Myönteistä siinä chilisuklaassa on vain maku. Semmonenn perinteinen fazerin pieni patukka, missä on maissilastumurusia ja chiliä. Oon vaan niin suklaa-addikti, että pakko välillä syödä sitäkin, kaloreiden rajoissa silti yritän mennä

tiistai 15.07.2008 klo 16:38

9. Natoth sanoi...

Ennen ostin usein Nutrilettin ateriankorvikepatukoita, koska niillä pysty niinkun muka terveellisemmin korvaamaan suklaan, mutta ne on niin kalliita, että oon välillä ostanu ihan vaan tavallista suklaata. Pitää yrittää saada itseni niskasta kiinni taas :D

tiistai 15.07.2008 klo 16:41

10. Zannaz sanoi...

Ei se oo ni kamalaa miltä kuulostaa :) . Mä nautin siistä. Ei lähde päivä kunnolla käyntiin ilman tota aamulenkkiä ja nimeenomaan tyhjällä vatsalla. Kannattaa kokeilla, pari ekaa kertaa voi tuntua tosi nihkeeltä mutta se alkaa maistumaan

tiistai 15.07.2008 klo 21:55

11. Zannaz sanoi...

Rasvanpolttoonhan tommonen tyhjällä masulla tehty tunnin aerobinen on lyömätön! Kropassa ei oo hiilareita jota se käyttäis energiana, joten kroppa käyttää rasvaa. Siks mä alunperin noita aloin tahkomaan, nyt ei vois olla ilman. :)

tiistai 15.07.2008 klo 21:55

12. Zannaz sanoi...

Joo kokeile ihmeessä. mut jos ekaks tuntuu tyhmältä/oudolta/ehkä jopa huonolta ni älä luovuta. ei se päivässä aukene toimiiko vai ei. kokeilet jonkun viikon verran ni sit osaat sanoa. Pitää antaa kropalle aikaa tottua muutokseen. Zemii, kerro sit miten kävi ?

tiistai 15.07.2008 klo 23:43

[ Katso ruokalista! ]

1678 kcalPeruskulutus
+99 kcalLiikunta
1777 kcalKokonaiskulutus
-300 kcalTavoitevaje
-336 kcalToteutunut vaje
1477 kcalTavoite
1441 kcalSyöty (Toteutunut)
-36 kcalTavoitteesta
45 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 14.07.2008

1. Natoth sanoi...

Mäkin aion laihdutuksen jälkeen kyllä jäädä vähän tarkkailemaan painon kehitystä laskurin avulla ja käyttää sitä sitten tukena kuntoiluHOMMISSA. Miten oot pysyny tavoitteissas noin normaalipainoisena? Musta tuntuu että paino jumittu heti kun ylipaino läht

tiistai 15.07.2008 klo 00:33

[ Katso ruokalista! ]

1678 kcalPeruskulutus
+223 kcalLiikunta
1901 kcalKokonaiskulutus
1901 kcalTavoite
1855 kcalSyöty (Toteutunut)
-46 kcalTavoitteesta
44 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 13.07.2008

1. Natoth sanoi...

Munkin nimi on muuten akrim...heh Mikset laita mitään tietoja näkyviin? Pääsisi stalkkailemaan paremmin...

maanantai 14.07.2008 klo 00:46

2. Annnam sanoi...

Nojoo, tiiän :----D

maanantai 14.07.2008 klo 12:15

[ Katso ruokalista! ]

1678 kcalPeruskulutus
+133 kcalLiikunta
1811 kcalKokonaiskulutus
-300 kcalTavoitevaje
-466 kcalToteutunut vaje
1511 kcalTavoite
1345 kcalSyöty (Toteutunut)
-166 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 22.06.2008

1. Tuiskutar sanoi...

Söin oikeasti mansikkatuutin mutta tuon vaniljatuutin kaloreilla sain sen nätisti tänne kirjattua :) pikarit ei niin nappaa. .niistä puuttuu vohveli :D

keskiviikko 09.07.2008 klo 16:29

[ Katso ruokalista! ]

1693 kcalPeruskulutus
+200 kcalLiikunta
1893 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-487 kcalToteutunut vaje
1393 kcalTavoite
1406 kcalSyöty (Toteutunut)
+13 kcalTavoitteesta
35 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 18.06.2008

[ Katso ruokalista! ]

1693 kcalPeruskulutus
+103 kcalLiikunta
1796 kcalKokonaiskulutus
-400 kcalTavoitevaje
-512 kcalToteutunut vaje
1396 kcalTavoite
1284 kcalSyöty (Toteutunut)
-112 kcalTavoitteesta
35 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=akkrim