Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 09.06.2010

Klo 04:55 Puoli viisi herärys ja olisi nukuttanut ihan hirveästi.
Ei auta, töihin on kuudeksi lähdettävä ajamaan taas koko päiväksi.

Tämä dieetti on muuten pirun vaikea toteuttaa työssäni kun autoa ajan. Missä ihmeessä lämmittelen liemet jotka sisältyvät Nutrilett pakkaukseen? Eilen koko työpäivän aikana söin vain sen patukan niin johan oli himppeen tullessa karmea nälkä. Sitten ne pastat keittäessä kauhistelin miten vähän sitä oikeasti siinä on :(

1. Nannis sanoi...

Tee valmiiksi termariin ne liemet?

keskiviikko 09.06.2010 klo 06:27

[ Katso ruokalista! ]

2081 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1953 kcalToteutunut vaje
1581 kcalTavoite
128 kcalSyöty (Toteutunut)
-1453 kcalTavoitteesta
4 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 08.06.2010

Herra siunaa varjele mikä pudotus yhtäkkiä ja nyt vasta kun eilen loppu sairaaladieetti :) elimistö näköjään tekee temppujaan...vaaka näin sanoo mutta mutta. -900g! !apua. Eli nukkumaan nälissään kannattaa :)

Nyt siis 13 pv:n sairaaladieetillä paino laskenut 98 kilosta 93.5, ihanaa. Ruoka-ohjelma siinä dieetissä aloittavalle on älyttömän rankka voin varoittaa.



Klo: 20:00 nälkä on mutta olen yllättynyt kuinka hyvän makuisia Nutriletin valmisteet ovat, nam.

1. Aurinko sanoi...

Onnittelut sairaaladieetin läpiviennistä :) ! Mäkin olen sitä pariin otteeseen kokeillut, mutta mä olen laihduttanut jo aineenvaihduntani niin sekaisin ettei mulle ole varmaan enää mitään keinoa jolla paino tippuisi nopeasti.

tiistai 08.06.2010 klo 10:39

2. Aurinko sanoi...

Jos muuten haluat, niin tietääkseni pystyt tänne laskuriin merkkaamaan lähtöpainon sille päivälle jolloin aloitit sairaaladieetin, niin saat painokäyrän näyttämään kokonaispudotusta jota sulla onkin jo kiitettävästi :)

tiistai 08.06.2010 klo 10:42

3. Aurinko sanoi...

Onnistuis varmaan jos kalorikulutus-välilehdeltä klikkailee vaan yläreunasta niitä päiviä tarpeeksi taaksepäin ja merkailee painon/painoja sinne historiaan. Voi olla et pitää viel sit asetuksista muuttaa käyrän alkamispäivä niin et näky oikein.

tiistai 08.06.2010 klo 10:46

4. Aurinko sanoi...

Höh. Pääsitkö edes klikkailemaan sille sairaalakuurin aloituspäivälle kalorikulutus-sivulta, niitä päiviä yksi kerrallaan taaksepäin menemällä, ja tallentamaan tietoa?

tiistai 08.06.2010 klo 20:32

[ Katso ruokalista! ]

2083 kcalPeruskulutus
+444 kcalLiikunta
2527 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1758 kcalToteutunut vaje
2027 kcalTavoite
769 kcalSyöty (Toteutunut)
-1258 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 07.06.2010

Tämä alku on kieltämättä ollut vaikeaa ja mietityttääkin että pysyykö kuri tarpeeksi pitkään siis itseasiassa loppuelämän..

Tänään oli 15 tuntinen työpäivä joten en oikein jaksa kirjoittaa tämän enempiä. Huomenna alan nutrilett kuurin tämän sairaaladieetin jälkeen, oli järkyttävät 13 päivää. Huomenna aamulla näen todellisen pudotuksen mikä tässä sairaaladieetissä on lähtenyt mutta tänään se oli siinä 300g vaille 4kg.

[ Katso ruokalista! ]

2471 kcalPeruskulutus
+309 kcalLiikunta
2780 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2197 kcalToteutunut vaje
2280 kcalTavoite
583 kcalSyöty (Toteutunut)
-1697 kcalTavoitteesta
4 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 06.06.2010

Herätty ollaan ainakin hetkeksi(kello vasta 6.30). Aurinko paistaa, selkeä taivas ja tänään ohjelmassa mennä muksujen kera linnanmäelle missä taatusti on melkoinen tungos väkeä.

Painossa oli 200g muutos huonompaan :( eikä hajuakaan mistä johtunee kun en ole kertaakaan lipasahtanut. Vettä tosin join liian vähän eilen.

1. Aurinko sanoi...

Täällä +500g vaikka vajeella olin eilen. Luotan kyllä siihen että se on vain nestettä ja rasva palaa siellä jossain alla ja näkyy isopana pudotuksena taas parin päivän päästä.

sunnuntai 06.06.2010 klo 12:04

[ Katso ruokalista! ]

2470 kcalPeruskulutus
+541 kcalLiikunta
3011 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2440 kcalToteutunut vaje
2511 kcalTavoite
571 kcalSyöty (Toteutunut)
-1940 kcalTavoitteesta
3 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 05.06.2010

Aloitin sairaaladieetillä 10 päivää sitten ja alkupaino oli 98, painoindeksi 32,3..Psyykkasin tätä hommaa vuoden verran ellei ylikin. Kyllästytti aivan helvetisti jatkuva väsymys, huonokuntoisuus ja se että aina saa vain haaveilla hyvistä vaatteista joita ei tarvitse hakea "isojen tyttöjen osastolta".

Nyt olen valmis totaaliseen elämänmuutokseen ja toivon onnistuvani tässä. Häpeän itseäni näissä läskeissä mitä kannan. Vaikka joku sanookin joskus että ole kanna ylpeydellä kilosi niin paskapuhetta, ei niissä ole mitään ylpeilyn aihetta.

10 päivässä on lähtenyt melkein nelisen kiloa ja tämä tulee jatkumaan...ehkä painonlasku tulee hidastumaan ja pettymyksiäkin tulee mutta periksi en aio antaa.

Olen varma siitä että kyllä ihminen kuka tahansa saa kilonsa pois jos sitä vain oikeasti haluaa.

1. Sachiel sanoi...

Tervetuloa ja tsemiä! :)

lauantai 05.06.2010 klo 20:17

2. Pohjari sanoi...

Tervetuloa joukkoon mukavaan :) Täällä on hyvä porukka kannustamassa! Itse olen ollut mukana muutamna kuukauden ja saanut tosi hyvää palautetta ja tsemppiä :)

lauantai 05.06.2010 klo 20:31

3. Aurinko sanoi...

Kyllä ne kilot lähtee. Mulla se onnistuu vain niin etten anna päiväksikään periksi. Ennen kun repsahdin niin ajattelin et menköön koko päivä sitten niin, mutta nyt yritän vielä korjata tilannetta samana päivänä. Kaikki kalorit merkkaan vaikka menisi ylikin.

lauantai 05.06.2010 klo 22:59

4. Sinny sanoi...

Tervetuloa ja tsemppiä :) . Alotus on aina vaikein mut täällä on onneks jokainen alottanu kerran (jos toisenkin ;) niin tukea löytyy.

maanantai 07.06.2010 klo 20:16

[ Katso ruokalista! ]

2471 kcalPeruskulutus
+243 kcalLiikunta
2714 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1841 kcalToteutunut vaje
2214 kcalTavoite
873 kcalSyöty (Toteutunut)
-1341 kcalTavoitteesta
4 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=cabbaby74