Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 02.06.2009

Mulla on miljoona asiaa parannettavaa mun ruokavaliossa. I know! Siinä on liikaa sokeria, syön ihan liikaa kaloritiheitä ruokia ja siksi en pysy täynnä ja alan possuilla päivän viimeisillä tunneilla. Asiaa on vähän niinkuin muutettava :)

Yritän pitää mielessäni sen mitä tavoittelen ja ajatella että sen takia kannattaa hieman katsoa mitä syö. Sen takia kannattaa suunnitella päivän ruokailut etukäteen. Aina.

Viikonloppu alkoi ihan hyvin. Tätini oli ostanut 3 marabou-suklaalevyä enkä edes koskenut niihin kahtena ekana päivänä. Toisena mastoin salakavalasti neljän palan rivin, ja tunnin sisällä: vips! olin taas kuin mikäkin syöttöpossu.

Kieltämättä eilen oli taas ihana tanssia ja tänään jatkaa syömällä järkevämpää ruokaa. Muistutan itseäni että elämäntyylinä liikunta ja terveellinen ruokavalio voittaa aina mässyttelyn ja sohvalla istumisen. Se on loppupeleissä paljon hauskempaa, koska tulee hyvä olo ja voi olla ylpeä itsestään. Nyt levon tärkeyttä väheksymättä.

Ratsastus45 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1759 kcalPeruskulutus
+106 kcalLiikunta
1865 kcalKokonaiskulutus
1865 kcalTavoite
2270 kcalSyöty (Toteutunut)
+405 kcalTavoitteesta
29 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 29.05.2009

Tänään menen maalle, tavoitteena terveellinen ruokavalio koko oleskeluajan. Sallittua on se kakkupala tädin synttäreillä :) Usein sielä karkaa mopo käsistä koska olen vaan saanut päähäni että en voi sielä syödä terveellisesti niinkuin kotona välillä. Pystyin 2 päivää viime kerralla, tosin siitä seuraavat 2 pv sitten.. mutta onhan se 50 % ajasta myös jotain ;)

Olen ajatelut että minulla tuntuu olevan kaksi syytä tunnesyöpöttelyyn. Yksi niistä on tylsistyminen. Toinen stressi. Usein kun olen tylsistynyt, minulla kyllä olisi vaikka miten paljon eri asioita mitä voisin tehdä. Taidan sitten vaan olla niin "väsynyt" että en jaksa tehdä muuta kuin kiskoa suklaata, tai sitten en vaan ole osannut päättää muiden tehtävien asioiden välillä. Syömisessä ei kuitenkaan tarvitse laittaa vaivaa siihen mitä tekee, kuten lukemisessa tai piirtämisessä esimerkiksi. Liikunnasta puhumattakaan ;-)

Eli mun pitää keksiä muita tapoja käsitellä eri tunteita, joiden takia syön. Useammin voisi keksiä jotain kavereiden kanssa. Ottaa härkää sarvista ja hoitaa se jokin yksi asia mikä stressaa. Lakata kynnet tai meikata.. välillä kynsilakat on kuin karkkia ihanissa väreissä <3

Tästä tuli paraskin low-carb päivä. Syynä se että otin mitä kaapistä löytyi :P Josko sitten enemmän hiilihydraattia saisi alas iltapäivällä.

[ Katso ruokalista! ]

1759 kcalKokonaiskulutus
1759 kcalTavoite
655 kcalSyöty (Toteutunut)
-1104 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 27.06.2008

Tänään sitten lähden lomailemaan, tarkoitus olisi kyllä että katson mitä syön ja miten usein, mutta tänne en pysty kirjoittelemaan :P Tuntuu että olen saanut parempaa otetta ruokarytmiini laskuria käyttämällä ja on paljon parempi olla myös :D "I'll be back! "

[ Katso ruokalista! ]

1887 kcalKokonaiskulutus
1887 kcalTavoite
1393 kcalSyöty (Toteutunut)
-494 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 26.06.2008

Taas tulee tämmöinen suht touhukas päivä. Olen kolunnut puolen Turkua kävellen ja tavaroiden siirtelyä tiedossa vielä. Josko pian olisi taas sa paino alle 60, mitä se siis oli vähän yli kuukausi sitten :D

ÄLÄ KÄYTÄ. Kävely, todella todella kevyttä2 tuntia
[ Katso ruokalista! ]

1887 kcalKokonaiskulutus
1887 kcalTavoite
1466 kcalSyöty (Toteutunut)
-421 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 25.06.2008

Luin vähä Tom Venuton sivuilla ja törmäsin käsitteeseen "secondary gain". Ymmärsin sen vähän näin että ihmisillä on alitajuntaisia esteitä laihtumiselle kun on tiettyjä "hyötyjä" pullukkana pysymisessä.

Tuntuu todella epäloogiselta ku ainoa mitä olen koko elämäni aikana halunnut on olla solakampi. Mut toisaalta se tuntuu järkevältä koska vaikka onkin lukenut ruokavalioista ja liikkunut niin aina touhu on lopulta mennyt possumunkiksi ennenkuin niitä näkyviä tuloksia on kerinnyt tulla. Tämä menee kyl todella syvän psykologian puolelle varmaan.

Jos pysyy pyöreänä jää ehkä "oikeus" lohduttaa itseään herkuilla, kahvilla, tupakilla ja alkoholilla. Ehkä sitä kans ajattelee että ympäristö alkaa odottamaan minulta enemmän sitten kun olen laihempi. Että sitten mulla ei enää ole oikeutta olla huonolla itsetunnolla oma itseni vaan pitäisi olla tosi tosi itsevarma. Onko tässä mitään järkeä??

Tänään aion siivoilla kämppää ja viedä kamoja varastoon eli aktiivisuutta tulee näinkin.

1. Butter sanoi...

Hei uusi tuttavuus. ja kiitos onnitteluista !
jäänkin seuraamaan edistystäsi.
on totta, että alitajunta on vahvasti sidoksissa syömistottumuksiin. ei niihin voi aina vaikuttaa muuten kuin raastavan tietoisesti.


keskiviikko 25.06.2008 klo 14:38

[ Katso ruokalista! ]

1897 kcalKokonaiskulutus
1897 kcalTavoite
1504 kcalSyöty (Toteutunut)
-393 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 24.06.2008

Kääkk.. nyt tuli yllättävä nousu painoon, en tajua miksi se NYT iski. Ehkäpä tosiaankin olisi järkevää punnita itsensä vain kerran viikossa ja ottaa vaikka jokin muu mitta menestystä kuvaamaan.

Piti mennä aamulla 10 rvp mutta yllättäen päätä särkikin niin ajattelin että ei väkisin. Illalla kyllä menen paceen, ihan uutus mulle.

Ja vielä loppukevennys eiliseltä; katoin kalorimäärää mitä saisin syödä ja siinä oli 10 000 jotain! Sitten näin että olin merkinnyt pilateksen ajaksi 50 tuntia enkä 50 minuuttiä XD

ÄLÄ KÄYTÄ. Kävely, todella todella kevyttä1 tunti 30 minuuttia

1. Ronja6 sanoi...

Kaikille meille sattuu noita hassuja kommelluksia kun joskus liian kiireellä näitä juttuja täyttelee :D mukavaa tiistaita

tiistai 24.06.2008 klo 12:53

2. Calcifer sanoi...

Moka tältä päivältä; jäi ottamatta kuitti mukaan pace tunnille, ja kun sitten kaivelin sitä pukukaapista kerkes ovi menemään kiinni eli ei asiaa tunnille enään :P noh, on jo aika väsy ja pieni hiki päivän estaas ramppaamisesta kyl, huomenna uudestaan XD

tiistai 24.06.2008 klo 20:05

[ Katso ruokalista! ]

1624 kcalKokonaiskulutus
1624 kcalTavoite
2009 kcalSyöty (Toteutunut)
+385 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 23.06.2008

Junannus on mennyt, en viitsinyt kirjata kaikkea tänne laitettavaksi kun ei ollut konetta näkyvillä ja oli ihan kiva rentoutuakin. Vähäsen tuli oltua pellit auki mutta kumman helppoa oli jättää väliin mässyttämisen kun oli mukavaa seuraa ja runsaasti salaattejakin tarjolla, ja kauppoihin oli sen verran matkaa.

Yllätyin aivan kun paino ei ollut noussut enempää, tästä onkin kiva sitten jatkaa. Harmitti missata päivän pilates kun lähdin niin myöhään kotoa :P mut huomenna sitten voinkin mennä johkin muuhun jumppaan.

Onhan se aika kummaa miten pelkkä yli viikko sitten tehty päätös tehdä ruokavaliolle jotakin on muuttanut mun käsitysta omasta ulkomuodosta. On hoikempi ja kiinteämpi olo jo.. et itsetunto ei ole niin huono kun se aikanaan oli. Mutta mutta, oman takapuolen näkeminen bikineissä muistutti siitä että on vielä asioita mitä voisi tehdä XD

Saapi vaan katsoa miten tämä lasekminen jatkuu kun menen maalle kesää viettämään. Tiedossa on ratsastusta päivittäin, lenkeillä ajattelin käydä myöskin ja olla vähän omaaloitteisempi ruuanlaiton kanssa. Nettiin en pääse mutta toivottavasti säilyy tolkku ja järki syömisessä. Mulla on viime aikoina ollut se ongelma että en syö kunnolla päivällä ja sitten illalla pitää hakea lähikaupasta säkki karkkia. Sitä käytöstä koitan tässä katkaista nyt aluksi, sitten kun olen taas päässyt normaalimpaan ruokarytmiin voisin ajatella laihdutustakin suunnitelmallisemmin.

ÄLÄ KÄYTÄ. Kävely, todella todella kevyttä1 tunti 20 minuuttia
Pilates50 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1615 kcalPeruskulutus
+110 kcalLiikunta
1725 kcalKokonaiskulutus
1725 kcalTavoite
1502 kcalSyöty (Toteutunut)
-223 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=calcifer