Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 03.04.2009

Tänään ei oikein inspaa mikään, mutta ei mahda mitään, pitää silti yrittää jaksaa vähän.
Tänään on Body Balance ja sitä ennen pitääkin sitten crossata se n. 60min että saa kaloreita poltettua.
Illalla sitten kaverille iltaa viettämään. Toivottavasti siellä ei nyt mitään ihan kauheaa mässyä ole tarjolla tai tääkin päivä menee päin honkia.

Bodybalance Les Mills1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

1864 kcalPeruskulutus
+344 kcalLiikunta
2208 kcalKokonaiskulutus
-664 kcalTavoitevaje
-310 kcalToteutunut vaje
1544 kcalTavoite
1898 kcalSyöty (Toteutunut)
+354 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 02.04.2009

Ruuat meni taas päin pyllyjä, mutta ainakin jäi edes jonkin verran vajetta.
Liikuntaa tuli ihan kivasti, ennen body pumppia crossailin 30min ja sitten body pumpin jälkeen oli ratsatsusvalmennus joka kuluttaa sen n. 300kcal.

Bodypump Les Mills1 tunti
Sykemittarilla 209 kcal30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1867 kcalPeruskulutus
+502 kcalLiikunta
2369 kcalKokonaiskulutus
-676 kcalTavoitevaje
-450 kcalToteutunut vaje
1693 kcalTavoite
1919 kcalSyöty (Toteutunut)
+226 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 01.04.2009

Eilinen meni kyllä niin plörinäksi että huh huh.
Loppupeleissä söin 90kcal yli kulutuksen. Mulle ei kyllä sovi yhtään nämä vapaapäivät liikunnasta sillä ne kostautuu heti takaisin. No nyt taas tänään salille rehkimään ja huomisesta eteenpäin onkin taas viikon verran ohjattuja juttuja. Huomenna esimerkiksi Body Combat eli ihan kunnon rääkki. Perjantain Body Balancen voisi kyllä vaihtaa johonkin vähän rankempaan tai sitten voisin mennä sitä ennen vaikka Body Pumppiin tai ihan perus kuntosalille.

Voi että toi eilinen jaksaa suututtaa.

----

Nyt on ainakin ihan urakalla liikuttu, ei voi valittaa. Ananasta oon syönyt tänään 2 purkkia eikä nälätä kyllä yhtään, kauhea morkkis eilisestä :(

Kuntosali, rinta+op+kädet+vatsat+3050 minuuttia
Bodybalance Les Mills1 tunti
Crosstrainer 160 kcal20 minuuttia

1. Ksp sanoi...

Huomaan ihan saman, heti kun ei päivään tai sykkeen nostatusta, niin paino pompsahtaa ylöspäin. Siitä huolimatta kroppa kyllä välillä vaatii palautumispäivän, vaikka sitten venyttely tai joogatunnin muodossa.. Mukavan liikkuvaa viikkoa!

keskiviikko 01.04.2009 klo 09:16

[ Katso ruokalista! ]

1867 kcalPeruskulutus
+675 kcalLiikunta
2542 kcalKokonaiskulutus
-665 kcalTavoitevaje
-1194 kcalToteutunut vaje
1877 kcalTavoite
1348 kcalSyöty (Toteutunut)
-529 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 30.03.2009

Painoa oli lähtenyt eilisestä "huikeat" 200g. Parempi sekin kun ei mitään!
Eilisestä BodyCombatista kaikki paikat ihan rikki. Etenkin kädet ja yläselkä sekä vatsalihakset itkee verta. Asiasta kertoo hyvin se, että kun kirjoitin kynällä paperille niin vatsalihaksissa veti ihan kunnolla.
Tänään on silti vuorossa FitAerobic ja huomenna pidän sitten 'lomapäivän', eli en mene salille ollenkaan. En kyllä tiedä millainen tuo FitAerobic on, mutta tänäänhän se nähdään :)

Mitkä palauttavat urheilujuomat ovat teidän mielestä parhaita, ja kuinka kauan urheilusuorituksen jälkeen niitä tulisi nauttia?

Kuntosali alakroppa15 minuuttia
Tanssi Aerobic 430 kcal1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

1852 kcalPeruskulutus
+389 kcalLiikunta
2241 kcalKokonaiskulutus
-655 kcalTavoitevaje
-807 kcalToteutunut vaje
1586 kcalTavoite
1434 kcalSyöty (Toteutunut)
-152 kcalTavoitteesta
9 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 29.03.2009

Hohhoh, kyllä on eilisestä BodyPumpista kaikki lihakset enemmän tai vähemmän kipeinä, tein nimittäin melko suurilla painoilla.
Nyt oon saannut jotenkin suht tarpeeksi proteiinia kyllä koska ostin jotakin ProFX proteiinipatukoita. Ärsyttää vaan kun niissä on niin törkyisen paljon hiilareita ja rasvaakin. No sellasta se on. Illalla sitten naudan sisäfileestä loput proteiinit :)
Tänään BodyCombat, lähden sinne ihan juuri, mutta laitoin sen jo tuonne liikuntoihin ihan malttamattomuuttani.

-----

17:33
Voi herranjestas, BodyCombat oli kyllä aivan TÖRKEÄN hyvä! Ihan sairaan rankka mutta kutienkin hauska. Meillä oli kyllä ihan loistava ohjaaja, se jaksoi vielä tunnin lopusskain hyppiä ja kannustaa ja olla super energinen.
Samanlainen kunto kun olisikin!

BodyCombat Les Mills1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

1855 kcalPeruskulutus
+533 kcalLiikunta
2388 kcalKokonaiskulutus
-656 kcalTavoitevaje
-1213 kcalToteutunut vaje
1732 kcalTavoite
1175 kcalSyöty (Toteutunut)
-557 kcalTavoitteesta
2 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 28.03.2009

Ohhoh! Olin ollut jumissa kokonaisen kuukauden tuossa n. 68kg:ssa kun liityin tänne 2 päivää sitten. Nyt aamupaino sitten oli 65,8kg! Toki tuosta on varmasti jonkinverran nestepainoa, mutta hei, painoa sekin on. Tulee hyvä mieli kun kuukauden jumittamisen jälkeen saa jotakin aikaiseksi :)

Tänään on ohjelmassa kello 14:30 60min Les Mills BodyPump , joka polttaa ihan kivasti kaloreita. Sitten illalla ajattelin mennä vielä joskus 21-22 aikoihin toisen kerran salille vähän juoksemaan. Meillä kun on salilla tuo ihana sormenjälkitunnistin systeemi. Helpottaa elämää kovasti!

Ruuan puolesta olen syönyt ihan hyvin nyt, tänään on vuorossa kai pastaa, joten tasatakseen proteiinin ja hiilihydraattien välillä täytyykin ostaa proteiinipatukka ja mussuttaa se sellainen. Päivän mittaan ei vaan meinaa koskaan tulla proteiinit täyteen. Pitäisiköhän ostaa jotakin proteiinijauhetta tms?

Osaisitteko kertoa mitä proteiinilisää minun kannattaisi käyttä?

Bodypump Les Mills1 tunti

1. Perunaliiter sanoi...

Heip! Kokeile rahkaa! Sitä voi syödä välipalana sellaisenaan tai esim. marjojen kanssa. Raejuustoa voi lisätä aamupuuroon tai syödä vaikka salaatissa. Proteiini-makaroneista saa kans proteiinia normaalia enemmän (Torino tumma+ruis 23 % proteiinia).

sunnuntai 29.03.2009 klo 18:22

2. Perunaliiter sanoi...

Mikäli tuntuu ettei tavallinen ruoka riitä, niin voit kokeilla esim. proteiini-lisäravinnejauhetta ja sheikata sitä veden/maidon kanssa. Henkilökohtasesti suosin mieluummin perusruokaa, tuntuu että mahakin sulattaa sen paremmin.

sunnuntai 29.03.2009 klo 18:26

[ Katso ruokalista! ]

1855 kcalPeruskulutus
+328 kcalLiikunta
2183 kcalKokonaiskulutus
-656 kcalTavoitevaje
-816 kcalToteutunut vaje
1527 kcalTavoite
1367 kcalSyöty (Toteutunut)
-160 kcalTavoitteesta
3 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 27.03.2009

Nyt toinen päivä jo yli puolen välin ja hyvin menee eikä ole edes nälkä! Ostin tänään jopa sen kuukauden kortin kuntosalille. Siinä on se hyvä puoli että sillä saa osallistua myös ohjattuihin liikuntoihin, kuten esimerkiksi Body Pumppiin ja Pilatekseen.
Tänään salilla juoksin matolla ja tein lyhyehkön circuit trainingin, enimmäkseen alavartalon lihaksille. Tuntu ihan kivalta.

Ruuat on mennyt myös kivasti. Illalla sitten syön vielä kanaa ja wokkivihanneksia niin hyvillä urilla ollaan !

Pitäisi vain muistaa juoda sitä vettä..

Juoksumatto keskinopeus 8.5km/h20 minuuttia
Kuntosali, isot lihasryhmät30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1874 kcalPeruskulutus
+299 kcalLiikunta
2173 kcalKokonaiskulutus
-674 kcalTavoitevaje
-976 kcalToteutunut vaje
1499 kcalTavoite
1197 kcalSyöty (Toteutunut)
-302 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=fredastaire