Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 30.09.2008

Heippa!

Hieman meni plörinäksi tämä eka vähähiilarinen päivä, tuli sitten syötyä aivan liikaa rasvaa ja siitä pitää pyrkiä pois. Hieman enemmän hiilareita ja vähemmän rasvaa, ehkä pikkasen enemmän vois olla myöskin proteiinia. Ostin eilen proteiinilisää, joten toivotaan että sillä saa pahimmat mokat korjailtua.

Tänään tuli oltua koulussa ja sitten mulle tuli aivan kaamea nälkä ja käytiin Hesessä, söin maltillisesti kanasalaatin, mutta sitten sorruin paprikamajoneesiin... viimeinen kerta kylläkin.

Kävin kaupassakin tänään ja sieltä tarttui mukaan kanaa, tonnikalaa ja paljon salaattiaineita. Ostin myös oliiviöljyä ja sitten ostin myös kananmunia. Eiköhän niistä synny jo aika hyvät eväät :)

Näillä mentiin tänään ja huomenna mennään vielä paremmin. Hyvää illanjatkoa!

1. Bertta sanoi...

Kylläpä tarinasi kuullostaa tutulta! Itse opiskelija 23v, 158cm, jolla tavoitteena päästä alle 60 kilon. Itselläkin hääpäivä varattuna ensi heinäkuulle! Lenkkeilytettävä koirakin löytyy ja uinti kuuluu liikunta ohjelmistoon jahka ehtii :) Tsemppiä syksyyn

tiistai 30.09.2008 klo 19:52

[ Katso ruokalista! ]

1995 kcalPeruskulutus
+189 kcalLiikunta
2184 kcalKokonaiskulutus
-708 kcalTavoitevaje
-771 kcalToteutunut vaje
1476 kcalTavoite
1413 kcalSyöty (Toteutunut)
-63 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 29.09.2008

Mä olen päättänyt että huomisesta lähtien siirryn vähähiilihydraattiseen elämäntapaan. Tässä on hieman opiskeluvaihe vielä menossa, mutta mennään päivä kerrallaan :)

1. Taika3 sanoi...

Tervetuloa ja sinullahan on sitten jo tosi hyviä tuloksiakin, että osaat jo aika paljon ennestään. Eikä tuo painokaan nyt mikään mahdoton edes ole, että varmasti onnistut. Onnea pudotukseen ja mukavaa maanantai-iltapäivää.

maanantai 29.09.2008 klo 16:43

2. Kirbbu sanoi...

Hienostohan sinulla on mennyt :) !!

tiistai 30.09.2008 klo 08:02

[ Katso ruokalista! ]

1995 kcalKokonaiskulutus
-647 kcalTavoitevaje
-1153 kcalToteutunut vaje
1348 kcalTavoite
842 kcalSyöty (Toteutunut)
-506 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 28.09.2008

Tänään ollut tosi rauhallinen päivä, sunnuntai pyhitetty siis levolle. Syömiset ollut ihan ok, en mitään kummempaa ole syönyt, pitäis vaan yrittää annoskokoja pienentää. Liikkunut en lainkaan, joten olokin on sitten sen mukaan melko ankea.
Toivottavasti huomenna olis parempi päivä...

[ Katso ruokalista! ]

1995 kcalKokonaiskulutus
-647 kcalTavoitevaje
-932 kcalToteutunut vaje
1348 kcalTavoite
1063 kcalSyöty (Toteutunut)
-285 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 26.09.2008

1. Kirbbu sanoi...

Yea nyt näkyy :D !

perjantai 26.09.2008 klo 08:43

2. Paltzi sanoi...

Vau! Oot kyllä saanu pudotettua tosi paljon(, viittaan tuohon 20 kg vuodessa)! Tsemppiä oikein paljon sulle :)

sunnuntai 28.09.2008 klo 15:18

[ Katso ruokalista! ]

1995 kcalKokonaiskulutus
-647 kcalTavoitevaje
-706 kcalToteutunut vaje
1348 kcalTavoite
1289 kcalSyöty (Toteutunut)
-59 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 25.09.2008

Tänään onkin ollut aika urheilullinen päivä. Kävin eilen ostamassa tommosen ulkoilupuvun, jota piti heti päästä testaamaan :) Kyllä se ainakin tuulta pitää, tuli tossa fillaroinnissa huomattua :)

Ei ole vielä mitään tietoa mitä tänään meinaan syödä, yhden recovery juoman join, kaurapuuroa meinasin nyt mennä puuhaamaan.

Nyt vaan odotan että pääsisin huomenna viralliselle vaa'alla mittaamaan painon, ihan jännittää jo :)

Tsemppiä kaikille!

1. Lahasi sanoi...

Hienoa että uusi ulkoilupuku toi lisää intoa :) Pienet asiat ne ihmeitä tekee :) Oikein paljon tsemppiä jatkoon - mukavaa torstaita.

torstai 25.09.2008 klo 15:04

[ Katso ruokalista! ]

1995 kcalPeruskulutus
+718 kcalLiikunta
2713 kcalKokonaiskulutus
-647 kcalTavoitevaje
-1374 kcalToteutunut vaje
2066 kcalTavoite
1339 kcalSyöty (Toteutunut)
-727 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=lintetes