Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 29.09.2008

Tänään se kaikki alkaa, eilen kävin takuulaihdutuskurssi miittingissä, laitoin sinne viime viikon ruokalistani joka oli todella masentavaa katsottavaa, söin liian harvoin ja kun söin niin terveellistä se ei ollut nähnytkään. 5-7 ED pulloo per se viikko. 5 suklaa patukkaa, melkein 1 litra jäätelöä. Ja sitten hieman limonaadia, 1,5 l yhteensä... Että kyl siin on kestämistä. Nyt tänään on alkanut ihan ok, toki kahvii en juo enää sitä pientäkää määrää mitä olen nyt kovalla työllä duunissa itselle opettanut aamusta, joten sekin saa jäädä, vettä vettä ja enemmän vettä. Vishyy on kotona 1 pullo, lisää täytyy tässä alkuviikosta ostaa. Tänään 1h10min ainakin kuntosaliliikuntaa tiedossa. Että että, tästä se lähtee.

1. Jennimur sanoi...

Moikka! Tervetuloa ja oikein paljon tsemppiä sulle!! :) Niin ja reipasta viikonalkua :)

maanantai 29.09.2008 klo 11:57

2. Paltzi sanoi...

Tervetuloa messiin! Siitä se lähtee kyllä :)

maanantai 29.09.2008 klo 12:01

3. Brincessa sanoi...

Kyllä se siitä lähtee :) Tervetuloa joukkoon :)

maanantai 29.09.2008 klo 12:09

4. Paltzi sanoi...

Vertaistuella on ainakin mulle suuri merkitys. Ja sitähän täältä löytyy. Kannustetaan toisiamme, niin jaksetaan paremmin :D

maanantai 29.09.2008 klo 12:12

5. Jennimur sanoi...

No, jätät ne tavoitefarkuiks, voi sitä riemua sit kun ne vaan sujahtaa päälle :) Jep, samaa mieltä paltzin kanssa, vertaistuki, paras tuki!

maanantai 29.09.2008 klo 12:27

6. Jennimur sanoi...

Joku vuos siihen meni.. En silloin laihduttanut kauheen terveellisesti, oon ihan vastikään löytänyt tämän kalorilaskurin ja siksikin nyt tähtään terveellisempään loppuelämään ettei paino lähtis heti nousemaan takaisin :)

maanantai 29.09.2008 klo 12:36

7. Jennimur sanoi...

Juu mullakin oli jossain vaiheessa se nälkäkuuri.. tosi tiukalla ruokavaliolla mentiin. Mutta nyt, molemmat syödään terveellisesti! Eiks vaan ;) .. ja nyt iltavuoro kutsuu, heippa hei!

maanantai 29.09.2008 klo 12:41

8. Paltzi sanoi...

On sulla kyllä hommaa, mutta jos olet aikasemminkin onnistunut noin paljon pudottaa, niin onnistuu se nytkin :)

maanantai 29.09.2008 klo 15:48

9. Brincessa sanoi...

Kyllä sä vielä mahdut, ittellä samalaiset haaveet ja nyt oon pikku hiljaa huomannu et yhet tavoite farkut kävi viime viikolla isoks. Helppoo ei oo ollu, mut pakko myöntää et kaikki kidutus on ollu sen arvoista :)

maanantai 29.09.2008 klo 18:35

10. Brincessa sanoi...

Hyvä homma, pitäis itekin ruveta käymään salilla. Yleensä tulee vaan käveltyä mut se on aikas yks puolista :(
Jotain iltapalaa täst viel otan ja sit nukkumaan ja aamulla toivottaan et vaaka yllättää iloisesti :)


maanantai 29.09.2008 klo 21:55

11. Brincessa sanoi...

Harvemmin punnituksessa on kyll hyötynsä, tuntuu et paino on pudonnut enemmän ja se motivoi. Kun joka aamu tuijottelen vaakaa niin 100g ei tunnu miltään :)

maanantai 29.09.2008 klo 23:02

12. Annuli83 sanoi...

Tervetuloa joukkoon!! Matkaa on paljon, mutta kun ottaa sen pieninä paloina niin se ei tunnu niin isolta. Iloitaan pienistäkin pudotuksista ja nautitaan hyvästä olosta mikä tulee terveellisestä ruoasta :)

tiistai 30.09.2008 klo 10:22

13. Saparo32 sanoi...

Kiitos ja tervetuloa minunkin puolesta joukkoon kirjavaan...hih :) Mukavaa Tiistaita.

tiistai 30.09.2008 klo 12:28

14. Kettukarkki sanoi...

Tervetuloa mukaan ja tsemppiä laihdutusurakkaan! :)

tiistai 30.09.2008 klo 17:01

[ Katso ruokalista! ]

2021 kcalPeruskulutus
+573 kcalLiikunta
2594 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-1269 kcalToteutunut vaje
1894 kcalTavoite
1325 kcalSyöty (Toteutunut)
-569 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=napsku