Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 20.01.2014

Sanottakoon tätä vuotta vaikkapa kestävyysvuodeksi. Tavoitteita on lueteltu vasemmalla.

Laskeskelin tuossa, että noihin päästäkseni mun pitäisi mm. polkea fillarilla reilu 60km viikossa koko vuoden ajan. Ei pitäs olla mikään amerikantemppu, varsinkaan kun laskee mukaan sisäpyöräilyn maantiepyörällä ja harjoitusvastuksella.

Jos tämän flunssan helpottaessa saisi itsensä vaikka renkaiden vaihdon jälkeen maastopyörälläkin liikkeelle jo talven aikana. Kaikkea uutta tekee mieli kokeilla ja järven jää vähän houkuttelee!

Muiksi uusiksi keinoiksi itseni fyysiseen parantamiseen olen löytänyt vuosien tauon jälkeen uinnin, josta on tekniikka hukassa mutta paranee kerta kerralta, sekä kehonpainoharjoittelun.

Onko hyviä vinkkejä/ideoita yksinkertaisiin liikkeisiin?

[ Katso ruokalista! ]

2850 kcalKokonaiskulutus
-750 kcalTavoitevaje
-743 kcalToteutunut vaje
2100 kcalTavoite
2107 kcalSyöty (Toteutunut)
+7 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 10.11.2013

[ Katso ruokalista! ]

2592 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-1528 kcalToteutunut vaje
1592 kcalTavoite
1064 kcalSyöty (Toteutunut)
-528 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 09.11.2013

Pari viikkoa sitten aloittaessani salitreenin pitkästä aikaa ajattelin, että treenikertojen kestot lyhenee, kun liikkeisiin tulee vähän rutiinia eikä tarvii miettiä niin paljoa millaisilla painoilla tekee, kun on merkinnät vihossa edelliseltä kerralta.

Nyt kun ohjelma on menty pian kolme kertaa läpi on ollut jännä huomata treenien keston lähes poikkeuksetta pidentyneen. Osa parilla minuutilla, osa jopa vartilla.

Kai se johtuu siitä, että osaa hiukan paremmin kiinnittää huomiota siihen missä liike tuntuu ja miten se tuntuu parhaiten, ei enää vaan riuhdo menemään sinne päin?

Joka tapauksessa, kehitys on ollut uskomattoman nopeeta niin tekniikan, kuin ihan tulostenkin osalta. Hienoa huomata miten jo näin pienellä aikavälillä voi saada havaittavaa muutosta. =)

Kuntopyörä25 minuuttia
Kuntosali56 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2587 kcalPeruskulutus
+977 kcalLiikunta
3564 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-1880 kcalToteutunut vaje
2564 kcalTavoite
1684 kcalSyöty (Toteutunut)
-880 kcalTavoitteesta
32 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 23.05.2013

Jaahas ja täällä taas. Tiputtelemaan lähdetään tällä kertaa 111 kilosta, kohti 90 kilon vieraampaa puolta, jossa viimeksi oltu varmaan yläasteella, 90-luvun lopulla.

Tämän hetkinen työ aiheuttaa vähän ongelmia lounaan kalorien laskemiseen ja säännöllisyyskin on vähän niin ja näin, mutta katsotaan miten arviointi onnistuu...

Maastopyöräily23 minuuttia
Kuntosali43 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2695 kcalPeruskulutus
+1026 kcalLiikunta
3721 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-1614 kcalToteutunut vaje
2721 kcalTavoite
2107 kcalSyöty (Toteutunut)
-614 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 11.11.2012

Ei paras alku tälle rupeamalle, paino sama kuin eilen. Ei kyllä mennyt ihan putkeen syömisetkään ja unirytmikin vielä vähän vinksallaan. Pitää vähän säätää vielä tuota mun ateriarunkoa...

Jotenkuten sain sentään isällä pidettyä syömiset aisoissa, vaikka olikin taas niin hyvät sapuskat värkätty. Alkupaloiksi kanttarellikeittoa ja jälkkäriksi kääretorttua kinuskilla, ihan vaan vähän... =D

[ Katso ruokalista! ]

2715 kcalPeruskulutus
2260 kcalKokonaiskulutus
2715 kcalTavoite
1848 kcalSyöty (Toteutunut)
-867 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 10.11.2012

Jaahas ja täällä ollaan taas. Reilu neljä vuotta sitten liityin ja silloin nähtiin parhaat tulokset - kylläkin vain hetkellisesti.

Vuosien aikana on tapahtunut paljon. Noin kolme vuotta olen ollut vailla vakituista työtä ja sitä myötä myös päivärytmiä, joka on vaikeuttanut säännöllisestä syömisestä huolehtimista huomattavasti.

Olen kuitenkin kiinnostunut liikunnasta ja tutustunut sen erilaisiin muotoihin - saamatta mitään kuitenkaan osaksi jokapäiväistä tai edes -viikkoista arkea.

Tavoitteita ja haaveita on, mutta mitkä niistä tulevat mahdollisiksi, riippuu pitkäjänteisyydestäni ja omistautumisestani omalle elämänlaadulleni - karu tosiasia joka vain pitää tiedostaa. Toivottavasti on motivaattorit tällä kertaa kohdillaan.

[ Katso ruokalista! ]

2715 kcalPeruskulutus
2000 kcalKokonaiskulutus
2000 kcalTavoite
1848 kcalSyöty (Toteutunut)
-152 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 11.10.2011

Taas on 18,5 kilometrin fillarilenkki maastossa takana ja hyvä fiilis, vaikka lenkkarit kastuikin lammikossa ja jouduttiin palaamaan suunniteltua nopeammin kotiin. Paino oli todennäköisesti myöhäisillan syömisten takia koholla aamulla, jätin nyt merkkaamatta sen, jos sitten huomenna...

Maastopyöräily1 tunti 25 minuuttia

1. Biggie55 sanoi...

Oli se UKK vaan viisas mies!

tiistai 11.10.2011 klo 19:33

[ Katso ruokalista! ]

2671 kcalPeruskulutus
+881 kcalLiikunta
3552 kcalKokonaiskulutus
-870 kcalTavoitevaje
-2424 kcalToteutunut vaje
2682 kcalTavoite
1128 kcalSyöty (Toteutunut)
-1554 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=nupe