Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 06.08.2012

- 500 g
Hyvin menee, eipä kai sitä muuta voi sanoo! :)

[ Katso ruokalista! ]

1958 kcalKokonaiskulutus
-553 kcalTavoitevaje
-585 kcalToteutunut vaje
1405 kcalTavoite
1373 kcalSyöty (Toteutunut)
-32 kcalTavoitteesta
41 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 02.08.2012

-100 g
Kolme päivää meni, että viime viikonlopun turvotukset lähti ja paino lähti taas laskusuuntaiseksi.

Erittäin tunteella kyllä vedin herkkuja viime viikonloppuna ja olo oli sen mukainen. Joka paikka tuntui raskaalta ja tuntui, ettei edes käsiä jaksanut nostaa. Johtui kaikesta siitä sokerista ja suolasta. Hyväähän kaikki oli (pizzaa, sipsii, dippii, karkkii, pullaa...), mutta kyllä sitä odotti, että olisi jo maanantai, että saisi taas alkaa syödä kevyempää ruokaa. Eli oikein hyvä muistutus siitä kuinka pahalle se olo tuntui silloin, kun näitä herkkuja veti melkein joka päivä. En kyl halua enkä pysty palaamaan entiseen takaisin, sen verran kurja olo oli kaikesta herkusta!

1. Riekkonen sanoi...

Oh, miten hieno tulos täällä on saatu aikaiseksi! Onneksi olkoon. Mäkin aina viikonloppujen ja lomien jälkeen odotan arkea että voisi syödä kevyesti, rytmikkäästi ja terveellisesti :D

torstai 02.08.2012 klo 21:30

[ Katso ruokalista! ]

1964 kcalKokonaiskulutus
-764 kcalTavoitevaje
-772 kcalToteutunut vaje
1200 kcalTavoite
1192 kcalSyöty (Toteutunut)
-8 kcalTavoitteesta
40 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 27.07.2012

-100 g
Vajaa 10 viikkoa sitten aloitin painonpudotukseni ja nyt on virallisesti tippunut 10 kg!!!! :) :) :)

Eli huomenna on HERKKUMÄTTÖPÄIVÄ!!!! :) :) :)

[ Katso ruokalista! ]

1965 kcalKokonaiskulutus
-738 kcalTavoitevaje
-809 kcalToteutunut vaje
1227 kcalTavoite
1156 kcalSyöty (Toteutunut)
-71 kcalTavoitteesta
32 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 26.07.2012

-700 g
Aika todennäköistä on, että viikonloppuna on herkkumättöpäivä!! JEE!! :)

1. Violetti83 sanoi...

Ohoh, sullahan on kadehdittava painokäyrä! Onko tommonen edes mahdollista? :D Mä oon nyt vasta herännyt siihen tosiasiaan, että mulla painonpudotus ei onnistu jos syö vähänkään herkkuja. Siitä on todisteena viimeaikainen painokäyrä, joka on junnannut paikoillaan jo ikuisuuden. :-/ Jos mä odottaisin 5 kilon pudotusta ennen mättöpäivää niin aika kauan sais odottaa. :D Mutta tosi hienoa, että sulla sujuu noin hyvin! Onko sun eka kerta laskurissa?

torstai 26.07.2012 klo 08:52

[ Katso ruokalista! ]

1966 kcalKokonaiskulutus
-737 kcalTavoitevaje
-900 kcalToteutunut vaje
1229 kcalTavoite
1066 kcalSyöty (Toteutunut)
-163 kcalTavoitteesta
30 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 25.07.2012

Kävin tänää ostamassa valmiiksi 10 kilon pudotuksen karkit jo valmiiksi. Tuolla ne kaapissa huutelee, mutta huudan lujempaa takas! :) Jos paino ei ole vk-loppuna tippunu sitä 10 kiloa, ni herkut saa jäädä odottamaan, kunnes niin tapahtuu!

[ Katso ruokalista! ]

1976 kcalKokonaiskulutus
-764 kcalTavoitevaje
-853 kcalToteutunut vaje
1212 kcalTavoite
1123 kcalSyöty (Toteutunut)
-89 kcalTavoitteesta
32 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 24.07.2012

Seuraava punnituspäivä torstaina, toivottavasti on ollut laskua, jotta saisin sen 10 kilon tavotteen herkkupäivän. :)

Muuten on mennyt hyvin painonpudotus. Kalorit on pysyny hyvin hallinnassa ja mielitekoja ei ole ollut. :)

[ Katso ruokalista! ]

1976 kcalKokonaiskulutus
-764 kcalTavoitevaje
-900 kcalToteutunut vaje
1212 kcalTavoite
1076 kcalSyöty (Toteutunut)
-136 kcalTavoitteesta
32 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 22.07.2012

-300 g
Olen tässä miettinyt laihduttamista ja motivaatiota siihen. Alku on aina hankalaa ja pari ensimmäistä viikkoa menee, että pääsee sokeririippuvuudesta eroon ja sen jälkeen alkaa helpottamaan. Pitää vain olla aito halu pudottaa painoa ja kunnon motivaatio. Onhan noita mielihaluja ollut, mutta aina niistä on päästy eroon, kun on miettinyt sitä lopputulosta. Haluan olla terveempi ja hoikempi ja kaapissa odottaa vuoden 2013 hääpuku ja se motivoi kanssa pudottamaan painoa. :) Tsemppiä kaikille painonpudottajille, kyllä me siinä onnistutaan, jos vain halutaan! :)

[ Katso ruokalista! ]

1976 kcalKokonaiskulutus
-764 kcalTavoitevaje
-1052 kcalToteutunut vaje
1212 kcalTavoite
924 kcalSyöty (Toteutunut)
-288 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=nuppupupu