Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




lauantai 18.09.2010

Moikkis vaan kaikki. Ajattelin tulla kertomaan, että mua ei nyt näy laskurissa pitkään aikaan, koska saadaan poikkiksen kanssa perheenlisäystä 4.4.2011.<3

Painoin tänä aamuna 60,8 eli ei painokaan oo noussut kauheesti, vaikka en oo punninnut ja merkkaillut kohta 2 kuukauteen, jee! Mutta tosipaikkahan onkin edessä sitten, kun vauvakiloista pitäis päästä eroon. Mutta siihen on vielä aikaa.

Tsemppiä teille muille täällä laskurissa!

1. Pampupala sanoi...

Arvaa muuten mitä, siinä vaihees ku kirjootin mun blogsun nii en tiänny yhtään että oot tullu julukaasemaan saman uutisen ittekki tänne :D POIKA!!!!!

lauantai 18.09.2010 klo 12:02

2. Pampupala sanoi...

Monelta tänään?

lauantai 18.09.2010 klo 12:12

3. Raya sanoi...

Toinen ääni tytölle!

lauantai 18.09.2010 klo 15:54

4. Tuul1 sanoi...

No en kuules tiiä, mutta sen tiiän että viikon päästä painan varmasti enemmän :D Ja kiitos, 6 aikaan lähtee huomen aamulla kone :) Ja aivan ihanaa että pääsit ultraan, siellä se pikkuinen nyt kasvaa <3

sunnuntai 19.09.2010 klo 17:32

5. Gartsu sanoi...

ONNEEEEE! :)

torstai 23.09.2010 klo 06:35

6. Mushuup sanoi...

Voi elämä! Oikein paljon onnea!!!!

perjantai 01.10.2010 klo 20:12

7. Mase sanoi...

Hieman oon myöhässä, mutta ONNEA TOSI PALJON :)
Toivottavasti käyt vielä lukemassa ....... :)


tiistai 05.10.2010 klo 19:45

8. Pampupala sanoi...

Niin tarkootin vaan sitä, että ku justiin olit täälä viime viikonloppuna.

lauantai 11.12.2010 klo 13:11

[ Katso ruokalista! ]

1860 kcalKokonaiskulutus
1860 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1860 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 11.08.2010

1. Tuul1 sanoi...

Heihei, kuinkas siellä sujuu :) ?

tiistai 24.08.2010 klo 10:42

[ Katso ruokalista! ]

1860 kcalKokonaiskulutus
1860 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1860 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 10.08.2010

1. Raya sanoi...

Kunhan ompelukset on valmiit, niin voiskin ehkä neuloo jonkun myssyn tms. sille bebelle :) . Ikinä ei jaksa alkaa itelleen mitää väsäämään, kun menee niin paljon aikaa, mutta kaikkiin pikkusiin juttuihin vois riittää kärsivällisyys :)

tiistai 10.08.2010 klo 12:38

[ Katso ruokalista! ]

1860 kcalKokonaiskulutus
1860 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1860 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 09.08.2010

Jotain aika ihmeellistä tapahtui eilen. Me käytiin poikkiksen kanssa Amarillossa syömässä ja mä en alkanut mättää sen jälkeen!!!!! ????? Ehkä ensimmäinen kerta tyyliin 5 vuoden sisään, kun tolleen käy. Eikä mun oikeestaan tehnyt ees mieli. Yleensä haluan AINA jotain jälkkäriä, mutta nyt mulla oli maha niin täynnä ja janotti se suolainen ruoka, et halusin vaan kotiin juomaan 10 litraa vettä!

No joo, tuo oli aika hyvä voitto, mutta silti huono omatunto siitä, että söin burriton ja ranskalaisia ja nachoja. AAAARGH!!!

1. Heikku1 sanoi...

Onnittelut hyvästä itsekurista!! :)

maanantai 09.08.2010 klo 08:39

2. Raya sanoi...

Hyvähyvähyvä!

maanantai 09.08.2010 klo 09:21

3. Pampupala sanoi...

Kyllä välillä saa syärä sen 3500 kcal, remember? :) Varmaan vaikutusta sillä, ettet laske. Hyvähyvähyvä!

maanantai 09.08.2010 klo 13:37

4. Pampupala sanoi...

Ei ku mä en oo merkannu viälä kaikkia :)

maanantai 09.08.2010 klo 13:47

5. Pampupala sanoi...

No sille ei voinu mitään. Mä oon sitä miältä, että paree syärä näliän mukaan ku väkisin ahtaa itteensä ruakaa että kalorit täyttyy. Voin sitte vaikka hyvällä omatunnolla mennä joku päivä punaaselle B-)

maanantai 09.08.2010 klo 13:57

[ Katso ruokalista! ]

1860 kcalKokonaiskulutus
1860 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1860 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 08.08.2010

Aaaargh eilinen meni hyvin, mutta kun kotiuduin Suomenlinnasta, söin sitten kaikki loput karkit, mitä kotoa löytyi, ehkä n. 100g.

Nyt pitäis alkaa TERVEYSKUURI johon ei kuuluis niin paljoo karkkia. :)

1. Pampupala sanoi...

Auttaasko jos jättääsit ne karkit kauppaan?

sunnuntai 08.08.2010 klo 18:23

2. Mushuup sanoi...

Scarsdalesin dieetti :D

sunnuntai 08.08.2010 klo 19:15

[ Katso ruokalista! ]

1860 kcalKokonaiskulutus
1860 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1860 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 07.08.2010

Jos teette Qwertyn karppimutakakkua, suosittelen syömään sen taikinana. :D

Siirry sivulle!

1. Raya sanoi...

No todellakin! Enkä mä edelleenkään tykkää juoksemisesta

lauantai 07.08.2010 klo 14:10

[ Katso ruokalista! ]

1860 kcalKokonaiskulutus
1860 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1860 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 06.08.2010

En jaksa nyt just merkkailla mutta karppina jatkan. :)

1. Pampupala sanoi...

Oooooohhhh! Mitä eristystä!!!!! I'm proud of you, sis! <3

t. Elämän Reikä :D


perjantai 06.08.2010 klo 09:17

2. Raya sanoi...

Aina ku mä nousen töissäkin tuolilta ni kävelen hetken ne samat p*skat housuissa ja sit ehkä jo luontevasti :D :D

perjantai 06.08.2010 klo 09:46

3. Raya sanoi...

Kaikki muut lihakset on vaan vähän kipeet, mut jalat joka suunnasta ihan kunnolla!

perjantai 06.08.2010 klo 09:50

4. Mikkindho sanoi...

Miulla kesti abaout kaks viikkoa ennen kuin elimistön toiminta normaalisoitu. Toki sitten kerran viikossa vedettävällä cheatilla oli varmaan myös vaikutusta...

perjantai 06.08.2010 klo 09:58

5. Mikkindho sanoi...

6 päivää kuivaa kuuria ja sunnuntaina mitä ikinä mieleen juolahtaa, myös ketodieetin aikana. Paino putosi silti 0,5-0,7 kg/vko. Tiedän et tää sotii vähän ohjeita vastaan mutta itselleni se sopii, vaikkea sitä järjellä voikaan selittää miksi...

perjantai 06.08.2010 klo 10:03

6. Mikkindho sanoi...

Jos katot tota miun painokäyrää huomaat hyvin laajan ylös-alas liikkeen, ja käyrän alkupäässä huomaa silti että aina pompun jälkeen on päästy vähän alemmas. Miulla kone stoppaa jollei välillä tee glykogeeni tankkausta.

perjantai 06.08.2010 klo 10:04

7. Mikkindho sanoi...

Mä pidin massa-kaudellakin vähähiilarista. Paino putoaa aina viikon mittaan ja sitten tankkauksen jäljiltä nousee, viikon sisällä 4kg vaihtelut on mulla ihan perussettiä :D

perjantai 06.08.2010 klo 11:17

[ Katso ruokalista! ]

1860 kcalKokonaiskulutus
1860 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1860 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=orava