Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 20.09.2013

Vielä on perjantai! Eli ehtii kirjailla pikkuisen.
Takana äärirankka työpäivä, josta tänään tein tein omasta mielestäni erinomaista työtä. Oakko kehua ja kiitellä itseään, kun muutoin jää kehut (Suomessa) vähiin. Onneksi on jo ikää ja kokemusta sen verran että tietää jopa itsestään milloin suoriutuu keskimääräistä paremmin. Pieni kiire, paine ja hirveä näyttämisen halu saa aivoistani parhaat irti. Katotaan ma aamuna kun pomo ja sen pomo arvioi tekeleeni. Voi tulla paluu maanpinnalle.
Ip saattelin lapset harrastuksiin ja poitsu lähti reissuun koko viikonlopuksi. Au, se on jo iso, nuori mies. Mä haluun vielä pienet lapset!! En halua jäädä yksin!! Viisi ja puoli vuotta ja molemmat on täysi-ikäisiä. Auuu!!
Illansuussa saapui kylään kolme kaveria. Käytiin saunalenkillä - jee 7 km ei tuntunut missään!! Ja sitten mun aivan mahtavassa pihapuusaunassa. Se on 60-luvulta ja ihan kuin mökille menisi. Aivan liian harvoin vain tulee siitä nautiskeltua. Sitten syötiin tapaksia ja mun bravuuria pestopenne-kana-parsakaali-kirsikkatomaatti-c
ashewsalaattia - pesto-parmesaani-öljykastikkeessa. Simppeliä mut sairaan hyvää. Ja sitä jäi vielä iso kulhollinen. Ja pikkuisen olutta viiniä kuoharia. Ja henkeviä keskusteluja. Teki hyvää!! Komistus on kavereidensa kanssa - ja nyt varmaan jossain baarissa. En voi mitään mutta mietityttää aina osaako se olla uskollinen tI edes keräämättä naisten puhelinnumeroja... Ei jaksais olla mustasukkainen, mut track-record on sillä aika huono.
No, en mäkään ole enkeli, vaikken uskotonkaan ole. Flirtti ei kai oo keneltäkään pois vai?

Juoksu, 08 km/h (erittäin kevyttä)51 minuuttia

1. Deidre sanoi...

:D

lauantai 21.09.2013 klo 10:29

[ Katso ruokalista! ]

1846 kcalPeruskulutus
+436 kcalLiikunta
2282 kcalKokonaiskulutus
-420 kcalTavoitevaje
-2282 kcalToteutunut vaje
1862 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1862 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 19.09.2013

Jopas on todellakin ollut viikko. Niin paljon säpinää etten voi uskoa että on vasta torstai. Hyvin olen selvinnyt, mutta rajoillakin käyty. Ja kaksi kertaa saman vuorokauden kuluessa laulamassa samassa baarissa karaokea. Töitä tehty hulluna. Viini, olut ja villit naiset. Alkuviikosta meni vähän överiksi, joten jouduin vetämään kaksi työpäivää sitten samoilla meikeillä, vaatteilla ja melkein silmilläkin, vaikka ehdin kyllä 3-4 tuntia kai nukkuakin. Sen verran olin tajiussani etten lähtenyt vieraisiin osoitteisiin vaan kömmin Komistuksen luo, ja se pisti mut punkkaan. Onneksi. Mut ei mulla ole siellä mitää kamoja. Ja se kakkospäivä oli tosi tärkeä, iso joukko ihmisiä töistä konferenssissa. Pikkuisen jännitti sitten aamuluennoilla että a) haisenko b) alanko oksentamaan hallitsemattomasti c) pysynkö hereillä d) rupeanko hölöttämään e) näkeekö ihan kaikki että neiti on ollut raskaasti viihteellä. No ainakaan b) tä ei tapahtunut, jotta kai se sitten meni ihan kivasti. Pomokin sanoi vaan että on suuri vääryys että hänellä särkee päätä ja tuo se kuitenkin on yön riekkunut. Joskus tulee mieleen että miksen mä voi tehdä mitään ihan vaan rauhallisesti ja tavallisesti - miksi pitää ennen lähes aina ja nykyisinkin liian usein vetäistä rajavyöhykkeiden kautta?? Ke, to sitten vaan 12 ja 14 tuntiset työpäivät, joten naamasta näkee että pikkuisen on kierroksia päällä. Olen juonut, syönyt, valvonut, istunut ihan liikaa, joten oli aivan ihme että paino oli tänä aamuna sama kuin sunnuntaina. Lauantaina palaan ruotuun!!

1. Mikkindho sanoi...

Tää oli varmaan eka kerta kun koko rata meni sillee että ei tullu yhtään kirosanaa :D eli joko se oli liian helppo, tai sitten mä oon kehittyny kartan lukijana, tai maasto oli liian tuttua. Veikkaan jälkimmäistä :P

perjantai 20.09.2013 klo 08:48

2. Deidre sanoi...

No huh huh, lepäät sitten vkloppuna ;)

perjantai 20.09.2013 klo 18:02

[ Katso ruokalista! ]

1848 kcalKokonaiskulutus
-413 kcalTavoitevaje
-1848 kcalToteutunut vaje
1435 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1435 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 16.09.2013

[ Katso ruokalista! ]

1848 kcalKokonaiskulutus
-413 kcalTavoitevaje
-902 kcalToteutunut vaje
1435 kcalTavoite
946 kcalSyöty (Toteutunut)
-489 kcalTavoitteesta
5 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 15.09.2013

Päivä ja viikonloppu pulkassa. Oispa vielä yksi päivä. .se Toivontai ennen arkiviikkoa.

Duunissa oon koko ensi viikon lietsussa, ja ohjelmaa aamusta yöhön melkein joka päivä. Pyysin jo muksuiltakin anteeksi etukäteen, kun äitiä ei sitten ensi viikolla näy, kuin välillä vaatteita vaihtamassa. Onneksi on mummi!!

Tänään oltiin seuraamassa pojan kisoja. Meni tosi hyvin - hänen joukkue voitti ja poitsu itse teki nappisuorituksen. Nyt tossa pöydänkulmalla komeilee iso pokaali - joka tosin lähtee kiertoon, mutta majailee ensin meillä vähän aikaa. Mamma on iloinen kun lapsi nauttii ja onnistuu, välillä kun on vähän vastatuulta, näitä hetkiä on kiva palautella mieliin. :)

Päätin sitten itsekin poikkeuksellisesti lähteä lenkille. Ja JUOKSIN paria pientä ylämäkeä lukuunottamatta 8,5 km - meni 56 min. Ajatella että mä jaksoin!! :) Nyt on jalat jäykkinä, mut mitä siitä. Koko ensi viikon istun kuin tatti kokouksissa, siinä kerkee palautella. Ja ajoin lenkin päälle vielä nurmikonkin - homma mitä inhoan - mutta pakko on, ei voinut laittaa poikaa töihin kun komensin sen lukemaan kokeisiin.

Illalla paistoin vielä pihvit. Maltoin itse ottaa vain pienen palan, ja vain pikkutilkan kastiketta ja reilusti salaattia, mutta sitten se basmatiriisi! Sitä jäi vähän yli, joten haarukoin sen naamariin noin 5 sekunnissa ja kun äsken tarkistin niin 2 dl on 240 kaloria! Voi jumankauta! Tiedänpä ainakin mistä mun persus on levinnyt: pasta, riisi, voileivät, juusto, karjalanpiirakat- ja eipäs unohdeta: valkoviini ja olut. Jos noita ei olisi, mä olisin twiggy.

Toiv kaikilla ollut kiva viikonloppu! Voimia ensi viikkoon!

Juoksu, 08 km/h (erittäin kevyttä)58 minuuttia
Ruohonleikkuu40 minuuttia

1. Frantsi sanoi...

Heipsan Bellissina :) Kiva kun kävit jättämässä tervehdyksen :) Minä jo palailin leiriltäni, joka oli tosi-tosi mukava ja nuoret siellä aivan uskomattoman ihania :D :D Tuntuu että itsekkin nuortuu heidän seurassaan :D
Mukavaa, vaikka vilkasta työviikkoa sulle :)


maanantai 16.09.2013 klo 10:22

2. Diim sanoi...

Mul persauksen levittää leipä ja juusto ja
mahan saa pömpöttämään siideri ja punkku.
Vuolaa! Siinä totuus silmien edessä!


tiistai 17.09.2013 klo 09:03

[ Katso ruokalista! ]

1855 kcalPeruskulutus
+659 kcalLiikunta
2514 kcalKokonaiskulutus
-508 kcalTavoitevaje
-1163 kcalToteutunut vaje
2006 kcalTavoite
1352 kcalSyöty (Toteutunut)
-655 kcalTavoitteesta
32 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 14.09.2013

Kaunis päivä ja mulla yllättäen hidas sellainen. Kumma fiilis, mutta tekee varmaa hyvää edellisen ja seuraavan tiukan työviikon puristuksessa. Tytön vein treeneihin jo 09:30 ja poika haettiin kisoihin 10:30. Ja exä perui tapaamisen - onneksi - kun on niin nätti sää niin lähti purjehtimaan. Parempi niin. (Joskus kun olitiin yhdessä ja oli kamalaa, mä toivoin et se hukkuis jollain niistä retkistä, mut ei sitä voi enää toivoa, on se kuitenkin lasteni isä). Nyt mä vaan ihmettelen mitä tekis. Hesaria luin varmaan tunnin. Hommista ei ole pulaa, pikemminkin runsauden pulaa... Esim koko ulkovaja täynnä kirppiskamaa - mihinkähän mä ne roudaisin? Urheillakin kannattais. Ja pihaa pistää syyskuntoon, se on ihan villinä. Ja ihan perussiivousta, vaatehuoltoa, raivaustakin riittäisi. Tai jos vaan menis makoilemaan kirjan kanssa pihalle??

EDIT: No luin mä hetken, mut sit siivosin - sorry kaverit! Ja sitten vihdoin tein sen uuden sähkösopimuksen ja oikein vertailin hinnatkin. Säästöä nykyiseen (jo edulliseen) noin 100€ vuodessa ja jatkossa bonarit sähkölaskuista.
Tänään oon kyllä syönyt tyhmästi: leipäjuustoa ja suurinta huijausta: "Hoikkis"-herajuustoa, jossa ei ole mitään hoikkaa. Ja viiniä päivällisellä. mut kun kokkasin hyvää lohta, ei viittinyt sitä vedellä alas huuhtoa. Ei tullut vajekaloreita tänään...

Tytön kanssa tehtiin ip samanlainen syysvaateshoppaus kuin pojan kanssa eilen. Nää kun kasvaa kaikesta ulos yön yli just nyt. Kengät, villatakki, pipo, ja kapeaakin kapeammat farkut. Ja sit ostettiin sekä äidille että tyttärelle sellaset ohuet jakkumaiset untuvatoppikset. Ne on ihanat! Niitä on nyt joka kaupassa, ja hintahaitari hirveä. Stadiumista löytyi ihanimmat värit (ja onneksi kai ne halvimmat hinnat). Mulla on nyt pinkeä pinkki ja typykällä sinivioletti - aivan mahtava väri, harmi kun ei ollut aikuisille sitä. Onneksi ei oo enempää lapsia, muutoin tulis vararikko tän hetkisen kasvuvauhdin kanssa. Sovittiin että tässä vaiheessa molemmat ymmärtää ettei vaatteita ole pilvin pimein, koska käyttöikä jää kuitenkin lyhyeksi. Taitavat ymmärtää. Fiksut muksut!

Komistuksellakin on kaksi lasta. Tyttö ja poika. Sillä on lapset vaan joka toinen vkonloppu ja aina keskiviikkoisin. Lomista pitää kyl varmaan puolet. Se on aika hyvä isä, vaikka jörrikkä, mut näyttää sen et rakastaa lapsiaan. Tää vkonloppu hänellä lapset, ja kun mun lapsilla aika paljon ohjelmaa ei saatu sovitettua yhteistä "uusperheaikaa". Lapset tulee keskenään toimeen tosi hyvin vaikka pojilla onkin 5 v ikäeroa. Tässä autaa varmaan se ettei me asuta yhdessä, eikä kummankaan lasten tarvi olla mustasukkaine toisistaan ja isästä/äitistä. Ollaan lomailtu koko porukalla, ja se menee hyvin. Mä mieluusti viettäisin aikaa enemmänkin koko porukalla, se on Komistus joka himmailee, tässäkin. Mikä lienee järkevää...

1. 14fun sanoi...

Etiopialaista oli. En oo ennen nähnyt semmoista kahvinkeittoa. Hesassa kuulemma kahdessa ravintelissa on semmoset vehkeet.

lauantai 14.09.2013 klo 12:11

2. Diim sanoi...

Vaihtoehto vika virke, vai mitä?
Siivota ehtii huonommillakin säällä.


lauantai 14.09.2013 klo 16:35

3. Nannis sanoi...

Toivottavasti menit kirjan kanssa pihalle :)

lauantai 14.09.2013 klo 20:10

[ Katso ruokalista! ]

1857 kcalKokonaiskulutus
-517 kcalTavoitevaje
-100 kcalToteutunut vaje
1340 kcalTavoite
1757 kcalSyöty (Toteutunut)
+417 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 13.09.2013

Joo, kun koko päivän vaan istuu, niin laihtuu, niinkö? Höh!

Tänään aamulla kiva kokous yhden telkkakanavan kanssa meidän hyväntekeväisyysproggiksesta. Tapasin siellä Hjalliksenkin, toista kertaa. Hassua että vaikka se on lyhyt kaveri ja aika ruma, niin charmi puree yllättäen jopa minuun :)
Sen täytyy johtua yhdistelmästä jossa on älyä, huumoria ja hyvä itsetunto, jossa ripaus itseironiaa ja varmaan myös rahaa. Ja arvatkaa - se sanoi että mulla oli kauniit kengät!! Olinkin pistänyt pitkästä aikaa kunnon korkkarit jalkaan. Heh! Ei oo kuitenkaan vielä tullut treffipyyntöä ;)

Duunia muuten just nyt liikaa - asiakasjuttuja, budjetit, henkilöstöjuttuja, tuotekehitystä. Olin viikon lomalla ja 658 sähköpostia odottamassa. Älyvapaata! En mä niitä ehdi lukemaan, turha toivo. En edes yritä!

Ostettiin pojalle tänään syysvaatteita. Tai se on jo nuori mies - ei menä enää lasten osastolle. Se vaan on niin hoikka et pienimmätkin tuumakoot tarttee vyön. Ollapa itsellä sama ongelma! Mut oli ihanaa kun oli tosi pätevä nuori miesmyyjä joka esitteli vaatteita hyvin, funtsi väriyhdistelmiä ja mallivaihtoehtoja. Poika sitten ison kasan kanssa sovitushuoneeseen ja pyysi et istuisin ulkopuolella. Tuli sitten oikein sovulla aina näyttämään vaate kerrallaan mammalle. Ja löytyihän siltä housut, huppari ja siisti neulekin. Tosta tulee vielä tosi komea nuori mies!! Ja se on mun poika. Ihanaa!

Huomenna ei niin kivaa odotettavissa kun tapaan exän, joka haluaa muuttaa tapaamis- ja huoltajuusjärjestelyjä. Mitähän se on nyt keksinyt?? Ei oo näistä tapaamisista mitään hyvää koskaan koitunut. Nyt on pakko päästä nukkumaan. Olen poikki!

1. Diim sanoi...

Muutama rivi ja sait mulle niin hyvän mielen! Kiitos, olet ihana!

Noi exä kuviot, hankalat sellaiset, nou kuud!
Mun kaks kaveria taistelee just noista tapaamiskuvioista ja kummankin kohdalla joutuu ajatrelemaan kuinka paljon isä pystyy lapsiaan lyömään laimin niin että ei tunne itseään kamalaksi...
Ja aika hurjat on kuviot... Näis kahdes tapauksessa.


perjantai 13.09.2013 klo 23:41

2. Cemersu sanoi...

Kiitos! Ja mukavaa viikonloppua sullekin. :)

lauantai 14.09.2013 klo 09:06

[ Katso ruokalista! ]

1857 kcalKokonaiskulutus
-517 kcalTavoitevaje
-962 kcalToteutunut vaje
1340 kcalTavoite
895 kcalSyöty (Toteutunut)
-445 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 12.09.2013

Perustyöpäivä: herätys 05:15, matkaan 05:40. Ajoa pimeässä ja sumussa 3:15. Kokous yhdellä 10 min tauolla, jolla salaattilounas, klo 09:05-17:25. Sitten ajo takaisin 3:05 min, yhdellä pissatauolla. Komistuksella 20:35, kotona 22:30.
Työpuheluita ajaessa niin aikaisin kuin kehtaa (07:30 alk), palatessa niin myöhään kuin kehtaa (18:45).
Liikunta: nolla. Istumista: 15 tuntia. Terveellistä: ei. Ruokailu: kurinalaista, vähän liian vähän. Kieltäytymiset: juustokakku, Komistuksen pasta, tuoreet sämpylät, huoltsikan leivät ja pullat. Mokat/ikivamma: mustasukkaisuus.
Eli sit kun olin väsynyt, oli ensin kivaa Komistuksella, mut sit painostin sitä, ja riideltiin. Mä olen aika (=lue tosi) intensiivinen. Mut se mä oon. Ja miehen pitää kestää se!
JOS se haluaa mut. Ehkä mun pitäisi luopua Komistuksesta - se on monella tapaa NIIIN väärä mies mulle. Mut joko mä rakastan sitä tai sitten se on vaan pakkomielle, välillä en osaa erottaa...

1. Diim sanoi...

Kun sulla on hetki aikaa, niin pysähdy ja mieti, onko Komistus se oikea.
Näetkö teillä tulevaisuuden? Se on tärkeää.
Näkeekö hän sinut tulevaisuudessaan?

Jos teillä on oma elämä ja teidän suhde elää päivästä päivään, niin sitten kandee tosiaan miettiä....

Sulla on ihan hirveitä noi duunipäivät...
Toivottavasti ei ihan aina tuollaista haipakkaa.

Kyllä mä alan jo paikkani täällä löytämään :)
Hassuu vaan ku toi duuni jakautuu niin epätasaisesti.
Joskus sitä on sikana ja pitää olla heti valmista ja esim. nyt mulla ei oo mitään... Nada...
Surffin vaan....


perjantai 13.09.2013 klo 09:07

2. Epeniilo sanoi...

Juu olihan se kiva huomata kun housut menikin jalkaan ja vielä kun ihan ohimennen aamusti vaan päätin kokeilla :P ja vähän varmuutta toi sekin, vaikkei vielä puolessavälissä lopullista tavotettakaan ole :)

perjantai 13.09.2013 klo 09:08

[ Katso ruokalista! ]

1868 kcalKokonaiskulutus
-667 kcalTavoitevaje
-919 kcalToteutunut vaje
1201 kcalTavoite
949 kcalSyöty (Toteutunut)
-252 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=bellissina