Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




torstai 14.02.2013

[ Katso ruokalista! ]

1473 kcalKokonaiskulutus
1473 kcalTavoite
1520 kcalSyöty (Toteutunut)
+47 kcalTavoitteesta
47 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 15.02.2013

Kroppa ja kasvot ihan turvoksissa, sekä kuvotusta. Ruoka ei oikein maistu ja tuntuu ettei jaksa syödä. Johtuu kai uudesta lääkkeestä, nukkuisin vaan koko ajan.

Kotona tänään.

Sorruin tuttuun tapaani välipaloihin: sen sijaan että olisin syönyt klo 16 päivällisaterian, söin 2 välipalaa sisältäen kasan omenoita. Tässä asiassa pitää selvästi olla tarkkaavainen jatkossa.

[ Katso ruokalista! ]

1488 kcalKokonaiskulutus
1488 kcalTavoite
1410 kcalSyöty (Toteutunut)
-78 kcalTavoitteesta
44 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 16.02.2013

Illalla kaverille kylään.

[ Katso ruokalista! ]

1488 kcalKokonaiskulutus
1488 kcalTavoite
887 kcalSyöty (Toteutunut)
-601 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 18.02.2013

Tosiaan viikonloppu vierähti tupareissa ja yökyläilemässä, joissa mentiin emännän ehdoilla. Eli söin mitä tarjolla oli ja mitä muutkin syövät. Olen niellyt X-määrän naksuja ja patonkia sekä suklaata noin levyllisen. Jostain syystä painolukema oli alempi aamulla, nesteet elävät omaa elämääsä.

Olen vähän pahoinvoiva edelleen.


Muoks. Kokeilen vinkistä nostaa tuota energian tarvettani ja söin välipalan tuplakokoisena, ja maha pullottaa. Tuntuu että perä leviää jo pelkästä ajatuksesta, mutta ahdetaan nyt sitten sisulla. Hedelmät on mulle helpoimpia, leipääpuuroaryyniä voisi tunkea johonkin väliin.

Kävelyä tulee tänään noin 1 tunti, sisältäen työmatkan ja kävelyn harrastukseen ja sieltä takaisin, saattaa tulla enemmänkin metrejä mutta pitää sitten lisätä jos illlalla intoudun kuljeksimaan.

[ Katso ruokalista! ]

1711 kcalPeruskulutus
+80 kcalLiikunta
1791 kcalKokonaiskulutus
1791 kcalTavoite
1810 kcalSyöty (Toteutunut)
+19 kcalTavoitteesta
70 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 19.02.2013

[ Katso ruokalista! ]

1711 kcalKokonaiskulutus
1711 kcalTavoite
1801 kcalSyöty (Toteutunut)
+90 kcalTavoitteesta
55 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 21.02.2013

Nukuin hyvin taas kerran, ahdistuslääke ilmeisesti toimii tässä suhteessa loistavasti.. ilmeisesti stressaan vähemmän tms? Olen myös liikkunut vähemmän, eilen jumppasin mutta en kauhean rankkaa settiä kuitenkaan. Tänään olisi tarkoitus saada vähän hikeä taas kuvioihin :) Liikunta on kuitenkin hyvä tapa ja mulla siihen hyvä rutiini, joten ei ole syytä heittää sitä kokonaan romukoppaan ja heittäytyä veltoksi. Laiskuuteen sopeutuu ja tottuu yllättävään nopeasti, jonka jälkeen tuntuu tuskaiselta taas alkaa liikkumaan.

Kuitenkin, en ole nyt havahtunut kertaakaan yön aikana, en rampannut vessassa tai pyörinyt sängyssä. Nukun sikeästi ja herään tyytyväisenä ja ihan reippaana! :) Olen tästä todella iloinen! Olen jo vuosia olen nukkunut siten, että havahdun aina parin tunnin välein, unen laatu on kevyttä ja määrä jää noin kuuteen tuntiin.

Lisäksi mulla on loistavat mahdollisuudet nyt rikkoa ennätys :D Pisin aika koko sairauteni aikana oksentamatta on 14 päivää, ja tänään napsahtaa 14 täyteen. Siisti juttu! Nyt jos ja kun pärjään hiihtoloman yli, niin on juhlan paikka! Annan itselleni jonkun palkinnon :D tai kerjään poikakaverilta ylenpalttista hellimistä hähää..

Mulla on muutenkin helpompaa kun en ole kotonani yksin, joten uskon että nyt on hyvät mahdollisuudet superennätykseen :)

[ Katso ruokalista! ]

1721 kcalKokonaiskulutus
1721 kcalTavoite
1709 kcalSyöty (Toteutunut)
-12 kcalTavoitteesta
44 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 22.02.2013

[ Katso ruokalista! ]

1721 kcalKokonaiskulutus
1721 kcalTavoite
1652 kcalSyöty (Toteutunut)
-69 kcalTavoitteesta
42 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=boa