Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 02.01.2006

Uusi elämä alkaa!

Tästä se lähtee, uuden vuoden kunniaksi, uusi ja liikunnallinen elämä! Ihan hävettää, kun muistelee nuoruusvuosien kilpaurheiluaikoja ja vertaa sitä tähän nykyiseen kerran-viikossa-lenkille-jos-sitäkään-tahtiin
. Olen päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni-viimeisen kerran. Ensi keväänä (huhtikuun loppuun mennessä) aion olla 5 kiloa kevyempi (lähtöpaino 65/pituutta 171) ja huomattavasti paremmassa fyysisessä kunnossa. Joku tavoite motivaation ylläpitämiseksi pitää vielä kehittää (esim. Helsinki City Run) mutta sitä ennen aion remontoida ruokavalioni jperinpohjaisesti a kerätä luuni sohvan pohjalta VÄHINTÄÄN kolmesti viikossa suksien päälle, salille tai jumppaan. Ja nyt kun tämän kaiken on sanonut, vaikkakin anonyyminä, ääneen, on lupauksesta pakko pitää kiiinni ;)

[ Katso ruokalista! ]

-307 kcalTavoitevaje
-366 kcalToteutunut vaje
1595 kcalTavoite
1536 kcalSyöty (Toteutunut)
-59 kcalTavoitteesta
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=emilia77