Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 28.02.2014

Ei oikein ole lähtenyt tämä laihdutus liikkeelle, mutta yritetään taas.

Eilen sain houkuteltua mieheni mukaan projektiin ja mentiin yhdessä illalla kävelylle koiran kanssa ja tänään herättiin aikaisin ja lähettiin taas kävelylle. Jalkapainot olivat kävelyllä ja ovat yhä jalassa, hyödynnän tän vähäisenkin liikkumisen.

Salille on hieman ikävä ollut, mutta nykyisen tilanteen vuoksi aika ei riitä. Täytyy katsoa jos tilanne muuttuu kun valmistun nyt keväällä.

Kävely reipas koirien kanssa30 minuuttia
Kävely, koiran kanssa.15 minuuttia
Kävely, koiran kanssa.20 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2109 kcalPeruskulutus
+86 kcalLiikunta
2195 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-578 kcalToteutunut vaje
1695 kcalTavoite
1617 kcalSyöty (Toteutunut)
-78 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 15.02.2014

Pitkän tauon jälkeen takasin tänne. Eilen ei oikein tää lahdutus lähtenyt oikein liikkeelle kun hirveät määrät herkkuja tuli mässättyä.
Tänään pitäisi taas olla ruodussa.

[ Katso ruokalista! ]

1942 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-795 kcalToteutunut vaje
1442 kcalTavoite
1147 kcalSyöty (Toteutunut)
-295 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 04.06.2012

[ Katso ruokalista! ]

2025 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-655 kcalToteutunut vaje
1525 kcalTavoite
1370 kcalSyöty (Toteutunut)
-155 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 30.05.2012

Jes jes, tänään toiseksi viimeinen koulupäivä, ennen kesälomaa, huomenna vaan päätöspäivä. Kesäloma kyl menee töitten parissa paitsi yksi viikko lapissa vanhempien ja siskojen luona. :) Työt on kyl niin hyvä kesänajalla kun muuten voisi tulla löhöttyy ja syötyy kaikkee herkkuja ja huomaamatta kiloja tulisi takasin päin, mut tuolla missä oon niin tulee raskasta hyötyliikuntaa niin ei pääse repsahtamaan liikaa.
Toi meidän Emma-koira vaan ihmetyttää, se on aina ollu niin energinen ja ikinä ei liikuntaa sen mielestä oo tarpeeksi, vaikka useamman tunninkin juoksentelisi pelkästään vapaana. Mutta nykyään, pidemmän aikaa jo ollu että lenkillä ei se jaksa juosta kauheesti ja lenkilläkin löntystelee. Kun ite haulaisin tehä pidempää lenkkii niin tuntuu että Emma ei oo samaa mieltä. Varmastikkin tää kuumuus vaikutta, sitä en kiellä mutta jotenkin muutenkin se on niin väsynyt ja erillainen. Ite oon niin vilukissa että haluun men ulos kun ulkona on lämmi ja aurinko paistaa suoraan mutta silloin koiramme ei tykkää senkään vertaa niin tulee vähemmän liikuttuu kun tuntuisi pahalta jättää Emma kotia ku ite menee lenkille, kun tiedän että normaalisti se on intoa täynnä aina ku lenkille mennään..

Pyöräily, 13 km/h (vauhdikas)22 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1877 kcalPeruskulutus
+96 kcalLiikunta
1973 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-730 kcalToteutunut vaje
1473 kcalTavoite
1243 kcalSyöty (Toteutunut)
-230 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 29.05.2012

Paino heijaa ylos alas kerralla paljon, en ymmärrä miksi? Yhtenä päivänä kerralla 0,5 kg ja seuraavanase on taas takasin seuraavana taas voi olla se puol kiloo pois. Mä kuiten noudatan ruokailu kohtuu hyvin ja punnitsen painoni aina aamulla vessassa käynnin jälkeen ja ilman vaatteita.

Pyöräily25 minuuttia
Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)20 minuuttia

1. Mazmaz sanoi...

Punnitusta ei kannattais ton takia jur tehdä joka päivä, koska päivittäiset vihtelut on just tota :D Ei nistä kannata huolestua, ihan normaalia :)
Kokeile vaikka punnitusta kerran viikossa esim perjantaina ja merkkaa aina ne painot ylös niin saat oikean tuloksen :)


keskiviikko 30.05.2012 klo 12:17

2. Mazmaz sanoi...

Ei siihen kyllä ihan hirvesti pysty vaikuttamaan koska on niin monta tekijää jotka vaikuttaa. Tottakai säännölliset ruokailuajat ym vaikuttaa, mutta ei niitä vaihteuita estään pysty :(
Kyllä mäkin joka päivä puntaria kulutan, mutta merkkaan ylös yleensä vain perjantaiaamun tuloksen niin pystyy helpommin seuraamaan :)
Älä ota sitä niin parin sadan gramman päälle, kyllä ne tulokset pitkässä juoksussa näkyy ;)
Tsemppiä urakkaan :)


keskiviikko 30.05.2012 klo 14:36

3. Mazmaz sanoi...

Niin ja piti se vielä sanoa, että esimerkiksi kunnon lihaskuntotreeni kerää nestettä ihan kunnolla lihaksiin, joten yleensä paino nousee seuraavaksi päiväksi jopa kilonkin :O
Ei kannata huolestua siitäkään :) ja sekin turvottaa ja saattaa nostaa painoa jos on unohtanu juoda tarpeeks vettä :)


keskiviikko 30.05.2012 klo 14:37

[ Katso ruokalista! ]

1874 kcalPeruskulutus
+162 kcalLiikunta
2036 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-389 kcalToteutunut vaje
1536 kcalTavoite
1647 kcalSyöty (Toteutunut)
+111 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 28.05.2012

Pyöräily tiellä40 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1884 kcalPeruskulutus
+163 kcalLiikunta
2047 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-933 kcalToteutunut vaje
1547 kcalTavoite
1114 kcalSyöty (Toteutunut)
-433 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 27.05.2012

Kävely, 7 km/h (ripeä)30 minuuttia
Kävely, 6 km/h (kohtalaisen ripeä)20 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1876 kcalPeruskulutus
+158 kcalLiikunta
2034 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-423 kcalToteutunut vaje
1534 kcalTavoite
1611 kcalSyöty (Toteutunut)
+77 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=ginnie86