Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




torstai 11.08.2011

Jeee!! Ensimmäinen 5kg on painosta lähtenyt :) Oikeastaan 7kg, mutta tänne kirjasin lähtöpainoksi 80kg, pari kiloa tippui ennen sitä. Nyt on tavoitteena pitää tuo paino niin ettei se kovin monena aamuna enää nouse yli ja suunta on edelleen alaspäin. Omasta olemuksesta on sellainen olo, että painoa olisi voinut lähteä jo enemmänkin, ihana fiilis!

Ruokailu vaatii hieman tarkkaavaisuutta nyt, varsinkin aamut ja illat. Aamupala kun on kiirettä jää helposti syömättä, eikä haittaa jos otan mukaan töihin ja syön 9 aikaa töissä. Mutta jos ei ole mitään valmista mukaan otettavaa = en syö. Illalla on muutamana päivänä vaivannut makeanhimo, koittanut hillitä kuitenkin mielitekoja.

Väsymys joka johtuu varmasti paluusta arkeen, liian lyhyistä yöunista ja monesta muusta on vaatinut veronsa. Toivottavasti viikonloppu itekseen korjaa asiaaa, kaksi päivää yksin. Tekee hyvää kolmen viikon jälkeen, kun ei ole kuin töissä käynyt itekseen. Melonta kutsuu viikonloppuna, jos vaikka useamman kerran lähtisi vesille!

1. Manson sanoi...

Onnee -5 kg pudotuksesta. :)

torstai 11.08.2011 klo 18:04

[ Katso ruokalista! ]

1815 kcalPeruskulutus
2015 kcalKokonaiskulutus
-391 kcalTavoitevaje
-882 kcalToteutunut vaje
1624 kcalTavoite
1133 kcalSyöty (Toteutunut)
-491 kcalTavoitteesta
4 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 08.08.2011

Hyvää huomenta!

Uni maistui ja olisi maistunut vielä useamman tunnin. Juniorikin umpiunessa vielä 7 jälkeen, luoja kiitos on liukuva työaika!

Kovasti eilen miettinyt syitä "ehtimiseen", kuinka kukakin perustelee omaa ehtimättömyyttään eri asioilla. Kaverini perusteli painon nousua kun ei ole ehtinyt liikkumaan ja on ollut 7 viikkoa kotona, aviomies on, yksi lapsi. Kun tuntee, niin tietää että kyse ei ole ehtimisestä vaan viitsimisestä. Kotiäiti perustelee sillä, että kotona on niin kiirettä. Ei ehdi laittaa ruokaa itselleen, syödä kunnolla, liikkua yms. Työssäkäyvä taas sillä, että on töissä kiirettä ja stressiä. Jokaisella meillä on "syy" keksiä perusteluja sille miksi elämäntapa ei ole terveellinen tai miksi emme liiku.

Aloin listamaan omia syitä:
- "Ero"-perustelu. Eron jälkeen (3 vuotta sitten) paino putosi, mutta nousi sitten salakavalasti huippulukemiin (82kg), miksi? Koska olin muka liian kiireinen, väsynyt yms. ja mä saan syödä.
Täysin typerä perustelu, enemmin olisi pitänyt ottaa niskasta kiinni ja laittaa elämä uusiksi muutenkin.

- "Mulla ei ole aikaa"-perustelu. Sinäänsä pitää paikkaansa, 8h työpäivä, aamuun 1,5 h heräämiseen, päiväkotiin, työmatkaan, 1h iltaan. 8h nukkumiseen. Jäljelle jää 5,5h joista käydään kaupassa, laitetaan ruoka, syödään, ollaan pojan kanssa jne.

Mutta mulla on AIKAA liikkua jos haluan. Nykyään käyn salilla, lenkillä, uimassa, melomassa. Toki se vaatii järjestelyjä, aikaisia aamuja välillä, mutta kaikki on järjestettävissä jos haluaa, jopa yksinhuoltajalle.

-"Mä ansaitsen pienen herkun"-perustelu, rankan päivän jälkeen tietenkin ansaitsee vähän suklaata yms. MIKSI pitää palkita itseään sokerilla? Järkevää syytä nyt ei ole.

Ainakin itselle tekee ihan hyvää miettiä omia syitä, miksi olen lihonnut, miksi en ole laihtunut. Mitä teen nyt eritavalla jotta paino ei nouse, ja mitä teen, jotta se laskee!

Tähän on mennyt tovi työaikaa, joten jos nyt alkaisi paiskimaan töitä koneella jotta joutaa lounastauolle ajoissa!

[ Katso ruokalista! ]

1829 kcalPeruskulutus
2029 kcalKokonaiskulutus
-431 kcalTavoitevaje
-655 kcalToteutunut vaje
1598 kcalTavoite
1374 kcalSyöty (Toteutunut)
-224 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 07.08.2011

Hiphei, nukuimme 9 asti!!! Tosin unenmäärä itsellä jäi vähän vähäksi, koska kirja koukutti illalla ja nukkumaanmeno hieman venähti... mutta ihan sama, nyt hyvällä mielellä sunnuntaiaamussa, alkaa laittamaan myöhäistä aamupalaa itselle ja juniorille.

Eilen kävimme uimassa hallissa ja jätskillä mäkkärillä. Hermot meinasi mennä kaverin kanssa, mutta hillitsin itseni enkä sanonut julkisella paikalla suoria sanoja siitä, että ostaa lapselleni hampparia ja ranskiksia kysymättä multa mitään. Olimme nimittäin ensin aikuisten kesken sopineet, että käymme JÄÄTELÖLLÄ ja näin olin sopinut myös juniorin kanssa. Sitten kun istumme pöydässä niin hän tulee perässä ja selittää, että hän osti juniorillekin... MIKSI?

Lenkki jäi eilen väliin kun lähdimme uimaan ja illalla innostuimme kokoamaan miljoonaa legopalikkaa. Tänään voisi hieman käydä jalkoja vetreyttämässä, huomenna taas pyörällä töihin jos kelit sallii.

Tänään pitää hieman panostaa ruokaan. Eilen tuli syötyä kokopäivä "Munakaspiirakkaa" kurkun ja tomaatin kera. Ja tietenkin Snickers-patukka. (Sisko vika, väitti, että Snickers sopii mihin tahansa ruokavalioon :D )

Muoks. klo 20.00. Päivän liikunta, puhdas 0. Laiska päivä takana, yökkäreissä vielä iltapäivälläkin. Saatiin sentään puistossa käytyä vähän aikaa, joten happea hetki haukattu.

Ruokavaliokin on ööhh... viikonlopun mukainen.
Arjen hyväpuoli on se, että työpäivinä ruokailurytmi pysyy säännöllisenä, viikonloppuisin ei. Mä tykkäisin laittaa ruokaa, mutta sitten toinen ruokailija on heti rutisemassa jos laittaa jotain normaalista poikkeavaa. Mitä tää on, en syö! Täs on vihruiloita, en syö! Miks ei oo maksalaatikkoa tai lihapullia?

Näine hyvineen on hyvä pistää sunnuntai pakettiin ja suunnata kohti uutta viikoa. Vielä 3 viikkoa ja sitten pääse 4 päiväseen viikkoon siirtymään :)

1. Hippihiiri sanoi...

Minä niin ymmärrän tuon tunteen, kun lapselle annetaan "turhia" herkkuja kysymättä. Jotkut ihmiset ei vaan käsitä... Ja kateellisena sun snickers-patukasta, mut sisko haastoi karkkilakkoon jouluun asti! ;)

sunnuntai 07.08.2011 klo 10:25

[ Katso ruokalista! ]

1829 kcalPeruskulutus
2029 kcalKokonaiskulutus
-428 kcalTavoitevaje
-884 kcalToteutunut vaje
1601 kcalTavoite
1145 kcalSyöty (Toteutunut)
-456 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 06.08.2011

Herätys klo 5.44: Äitiiii, joko on aamu? EI. Pistä pää tyynyyn ja nuku. Äitiii, ei mua väsytä enää, joko saa nousta. EI. Tuu äitin viereen. Nukuhan nyt. klo 6.12: Joko saa nousta? Nouse vaan, mut äiti ei nouse.

Jos tästä pikkuhiljaa aamupalalle, legoja on rakennettu, Kung Fu Panda katsottu ja vois alkaa miettimään mitä tänään tekisi. Suunnitelmissa oli kevyt kävely+hölkkä lenkki pojan ajaessa pyörällä, jos sitä kattoisi tuossa päivällä. Muuten taidetaan mennä juniorin halujen ja toiveiden mukaan pitkälti.

1. Hippihiiri sanoi...

Hauska huomata, että muuallakin on aamuvirkkuja lapsia! Meillä myös kuopus on päättänyt, että aamu alkaa klo 6. Ja silloin joutui myös äiti nousemaan. (Poika vasta 1,5v...) Onneksi on päiväunet! Tsemppiä sinulle urakkaan, samassa liemessä ollaan! :)

lauantai 06.08.2011 klo 11:29

[ Katso ruokalista! ]

1829 kcalPeruskulutus
2029 kcalKokonaiskulutus
-425 kcalTavoitevaje
-820 kcalToteutunut vaje
1603 kcalTavoite
1208 kcalSyöty (Toteutunut)
-395 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 05.08.2011

Jee, perjantai! Työpäivä on saatu päätökseen, työmatkat meni pyöräille, nopeampaan kuin olin koskaan kuvitellut. Harmi ettei ole aikaisemmin vaan tullut lähdettyä. Aamulla meni puoli tuntia, tosin sitten jäin venymään matkalle ja sain menemään 45minuuttia kokonaisuudessaan, kotiin päin hieman vajaa puoli tuntia.

Ruokailut on vähän miten on, tai no, perusruoka on ollut hyvää ja täyttävää. Mutta päivällä oltiin projektipäällikön matkassa liikenteessä ja käytiin kahvilla, hillomunkki suorastaan pakotti itsensä mun suuhun :P Ja pojan suklaalevystäkin maistoin palan ja kaksi. Mutta toisaalta ajattelen niin, että parempi syödä silloin tällöin herkkujakin jos tekee mieli ettei tartte sitten repsahtaa ihan totaalisesti joskus! Kuitenkin makeanhimo nykyään pysyy kurissa ja voin käydä kaupassa ostamatta suklaata.

Munakaspiirakkaa vielä iltapalaksi saunan jälkeen, kohta lämmittelemään ja sitten hyvän kirjan pariin, jahka saa Suurimman Pudottajan katsomosta tsekattua. Ihana, rento koti-ilta!

[ Katso ruokalista! ]

1829 kcalPeruskulutus
+615 kcalLiikunta
2444 kcalKokonaiskulutus
-422 kcalTavoitevaje
-810 kcalToteutunut vaje
2022 kcalTavoite
1634 kcalSyöty (Toteutunut)
-388 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=hertta81