Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




lauantai 05.09.2009

Eilen söin thairuokaa, joka taas kerran pysäytti aineenvaihdunnan. En koskaan osaa syödä sitä tarpeeksi vähän. Kiesus. No aasialaiset osaavat tehdä ruokaa minun makuuni ja jos vanhaan malliin söisin ajattelematta, niin 100 kiloa löytyis taas kuukaudessa.
Lahdessa mielestäni parhaat paikat Torikadun thairuokapaikka, valitettavasti auki ainoastaan päivisin, sieltä suosikkini on jauheliha sekä kalkkuna, kun ne on sieltä tulisemmasta päästä. Tietenkin menee myös bambukana ja tietenkin friteerattukana. Kannattaa mennä hakemaan sapuskaa torikadulta vähän ennen sulkemista, hyvällä säkällä saa aika hyvän kokoiset annokset kun myyvät tavaraa loppuun tai sitten ei saa mitään, jos ovat kerinneet myydä kaiken. On ne annokset kyllä muutenkin isoja siellä. (Tämä eilinen satsi oli sieltä, kun isi teki iltaruuan perheelle).
Ja sitten Hämeenkadun kiinalaisen seisova pöytä. Kiinalaiset eivät ole niin tulisia, mutta pöydässä on aina tarjolla hyvää chilikastiketta että sapuskaan saa potkua.
Jonel-thaissa vaparilla olen kanssa käynyt muutaman kerran ja ihan ok-paikka sekin on.
On varmaan muitakin hyviä etnisiä paikkoja mutta nuo ovat minun suosikkini aasialaisista paikoista. Täytyykin kiertää noissa muissakin tasapuolisuuden ja vaihtelun vuoksi.
Jos jollain on hyvistä ruokapaikoista vinkkejä, myös Lahden ulkopuolelta eli mistä vaan, niin antakaa vinkkejä. On aina kiva tietää valmiiksi jotain kun sattuu paikkakunnalle.
Onkohan tämä aihe kielletty tällä sivustolla, no ehkä sensuuri iskee kohta.

Sauvakävely, vaihteleva maasto1 tunti 10 minuuttia

1. Maikuli sanoi...

Sais kyllä sensuuri iskeä...tuli nälkä :) mutta onneksi aasialainen ruoka ei ole minun makuuni tai vatsa niin sanoo :) Kivaa lauantaita...

lauantai 05.09.2009 klo 12:22

[ Katso ruokalista! ]

2376 kcalPeruskulutus
+553 kcalLiikunta
2929 kcalKokonaiskulutus
-275 kcalTavoitevaje
-26 kcalToteutunut vaje
2654 kcalTavoite
2903 kcalSyöty (Toteutunut)
+249 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 05.05.2012

Vaihteeksi täällä. Itse olen taas etsinyt motivaatiota taas tähän hommaan. Ja toivon sen pikkuhiljaa löytyneen. Sain tuossa naapurilta vinkin hyvästä ohjelmasta älypuhelimeen ja olen nyt kokeillut sitä. Ohjelma on Sport Tracker ja sen saa ladattua play-kaupasta tms.
Ainakin tuossa omassa Samsung Galaxy 2:ssa ohjelma on tuntunut toimivan. Ohjelma on tiputtanut reitin täsmälläsesti Googlemapsiin ja jos matkan varrella ottaa kuvia, niin ohjelma tiputtaa nekin sinne kartalle matkan varrelle ja jukisuuasetuksista riippuen niitä sitten pääsee ihailemaan itse tai kaverit.....tahi kaikki. Siihen saisi myös yhdistettyä jonkun sykemittarin, mutta sitä en vielä ole yrittänyt. Ainakin matkan pituuden arvioinnissa on ollut apua.

SK1 tunti 31 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2739 kcalPeruskulutus
+832 kcalLiikunta
3571 kcalKokonaiskulutus
-298 kcalTavoitevaje
-584 kcalToteutunut vaje
3273 kcalTavoite
2987 kcalSyöty (Toteutunut)
-286 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 30.08.2012

Matalin paino vuoteen ansaitsee maininnan. Ja kävelysauvat kuluivat kärkien osalta loppuun ja hommasin uudet sauvat. Tähän merkkiin ei kärkiä kannata vaihtaa.
Minun käytössä sauvat kestävät arviolta n.700 - 800 km kävelyä vaihtelevassa maastossa ilman kumitulppia.

SK1 tunti 28 minuuttia

1. Biggie55 sanoi...

Kyllä loppuun kulutetut sauvan kärjet kertovat matalan painon salaisuuden. Aploodit :)

torstai 30.08.2012 klo 09:52

[ Katso ruokalista! ]

2463 kcalPeruskulutus
+730 kcalLiikunta
3193 kcalKokonaiskulutus
-297 kcalTavoitevaje
-1563 kcalToteutunut vaje
2896 kcalTavoite
1630 kcalSyöty (Toteutunut)
-1266 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 10.04.2014

Sk1 tunti 44 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2296 kcalPeruskulutus
+684 kcalLiikunta
2980 kcalKokonaiskulutus
-140 kcalTavoitevaje
-1151 kcalToteutunut vaje
2840 kcalTavoite
1829 kcalSyöty (Toteutunut)
-1011 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 11.04.2014

Hirveä räkis päällä ollut jo kolme päivää. Ei kuumetta, mutta yskinyt ja räkinyt sekin edestä.
Parin päivän levon jälkeen kävin eilen vetäsemässä 10 km sauvakävelyn metsässä, tilanne ei muuttunut mihinkään suuntaan ja jaksoikin yllättävän hyvin. Tänään pidetään välipäivä ja katsotaan huomenna tilannetta. On neidin ratsastus joten sinne katselemaan ja ilmeisesti palelemaan, jos vaan en häiritse tuntia köhimällä.
Eilisestä +-0g, tosin tämä flussa sotkee ja toi meidän vaaka...

[ Katso ruokalista! ]

2296 kcalKokonaiskulutus
-140 kcalTavoitevaje
-322 kcalToteutunut vaje
2156 kcalTavoite
1974 kcalSyöty (Toteutunut)
-182 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 12.04.2014

-0,5 kg, no laskennallisesti ollaan jäljessä mutta annan itselleni anteeksi hieman tän flunssan takia. Nyt hieman pohdintaa siitä lenkille vai ei. Järki sanoo ei, mutta psyyke vaatii varmaan pikkasen ulkoilua.
No annoin sitten järjen voittaa, kai tämä yskiminen käy treenistä. No vähän multasäkkien kanssa nurmikon paikkoa. "Taktinen väärä" eli jos vaikka huomenna satais ja nurmi kasvaisi jo ylppärijuhlien aikaan hyvin.

[ Katso ruokalista! ]

2288 kcalKokonaiskulutus
-128 kcalTavoitevaje
-397 kcalToteutunut vaje
2160 kcalTavoite
1891 kcalSyöty (Toteutunut)
-269 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 13.04.2014

Hyvää huomenta. +0,3 kg, tuollaista tempoilua se on ainakin viikonloppuisin.
Tänään lenkki on varma, ajoitus tuon sateen vuoksi vähän epäselvä. Yskä ohi, enää hieman tukkoinen olo.
Sade oikeastaan hyvä tuon nurtsin paikkauksen vuoksi.
Ja aamiaiseksi Leipäaitan proteiinipala, salsaa päälle, 1/2 habanero mausteeksi, paistettu kananmuna ja jääkaapista löytyneet paistetut broilerisuikaleet kahvin kera.
1830 kympin lenkki heitetty pilvipoudassa ja samalla kuunneltu Anja Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt loppuun.

sk1 tunti 44 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2293 kcalPeruskulutus
+713 kcalLiikunta
3006 kcalKokonaiskulutus
-136 kcalTavoitevaje
-1165 kcalToteutunut vaje
2870 kcalTavoite
1841 kcalSyöty (Toteutunut)
-1029 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=korkan