Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 29.07.2009

Rv 34+2

Taas tiedossa lämmin päivä, mutta nyt ei aurinkoa näykään missään.. Voisi olla sopiva päivä lähteä käymään kaupungissa asti ruokaostoksilla. Pojan kun saisi vielä houkuteltua mukaan kassien kantoon, jos ei itse isännyys innostu lähtemään mukaan.. :)

Paino pysytteli samoissa kuin eilen, vaikka eilen tuli syötyä ja puputettua parit pullat ja muutamat palaset mustikkapiirakkaa.. Sen verran otti pullansyönti omantunnon päälle, että ketutti ja olo oli kyllä illalla niin läskiolo ja mielikuva itsestä lähenteli hyljettä.. :( Ei kivaa.

Saa nähdä pääseekö näistä raskauskiloista sitten ikinä eroon.. Jaksaako sitä lähteä edes kävelylenkille, kun pikkuihminen on maailmassa, vai vaipuuko sitä vallan masikseen, ja kykenee toimimaan vain pakolliset toimet. Lisäksi vielä sitten ruoka ja herkut maistuu mielialan kohentajana.. Ja sen jälkeen toimiikin sitten loistavana morkkiksen aiheuttajana..

[ Katso ruokalista! ]

1790 kcalKokonaiskulutus
1790 kcalTavoite
1733 kcalSyöty (Toteutunut)
-57 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 04.12.2008

[ Katso ruokalista! ]

1795 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-750 kcalToteutunut vaje
1295 kcalTavoite
1045 kcalSyöty (Toteutunut)
-250 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 02.12.2008

Olipas vähän ilmanaikunen päivä tänää koulussa.. Kaks tuntia enkkua, sit syömään ja kotio.. Oli iltapäivän opettaja sairastunut.

No nytpä onki sit kotona aikaa keskittyä vaikka koulutehtäviin, ku on ihan hiljasta. Isäntä ajaa puita ja lapsetki on vielä koulussa.. Ainoo on, et koira läähättää välillä, ja kuuhailee omiaan..

[ Katso ruokalista! ]

1794 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-511 kcalToteutunut vaje
1294 kcalTavoite
1283 kcalSyöty (Toteutunut)
-11 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 01.12.2008

Huih..

Tänään sattui kyllä jotain, että veti varmaan naaman valkoseksi silleen, et se alko ylhäältä ja laski tasasesti alaspäin.. Katoin nimittäin kesken koulupäivän, et jaahas.. isäntä soitellu aamulla perään.. mietin et mikähä silläki ollu, ja samaan aikaan taskussa sattu avainnippu käteen.. Uups.. oliki isännän autonavaimet.. Siinä vaiheessa tuntu, et nyt pakenee veri kyllä naamalta just ja tuli oikeen semmonen OU NOU olo..

Soitin varovasti kotiin, ja valmistauduin kuuntelemaan hermostuneen ja vihaisen ihmisen äännähtelyä.. Mutta ylläripylläri vaan.. ei se ollutkaan moksiskaan.. kysy vaan et muistanko mihin vara-avain on laitettu.. No enhän mä ny semmosia muistanu, ja kysyin sit vaan, et mihkä aikaan mun tarttee tulla kotiin tuomaan ne avaimet, et hän pääsee töihin, ja asia oliki sillä selvä..

Joskus voi ihmisen käyttäytyminen yllättää.. ite oisin ollu varmasti aivan raivona, jos toisin päin ois sattunu..

1. Oprah sanoi...

Onpa ihana että näinkin päin. Kyllä ne miehet joskus yllättää positiivisesti. Täällä kun usein vähän mollataan miehiä, tosin ihan rakkaudella, mutta kuitenkin. Mukava kun kehuit.

maanantai 01.12.2008 klo 16:30

[ Katso ruokalista! ]

1793 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-404 kcalToteutunut vaje
1293 kcalTavoite
1389 kcalSyöty (Toteutunut)
+96 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 30.11.2008

Onpa mukavaa ku paino sen ku tippuu.. Nyt päästiin sitten taas seuraavalle kilolle, jippii!!

Tästä on hyvä jatkaa taas pudotuksesta motivoituneena.. Vähän kait yltiöpositiivinen viikonloppu, mutta mitäpä tuosta. :D

[ Katso ruokalista! ]

1792 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-496 kcalToteutunut vaje
1292 kcalTavoite
1296 kcalSyöty (Toteutunut)
+4 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 29.11.2008

Tosi mahtava fiilis!

Nyt alkaa niin selkeesti huomaamaan kuinka suuria entiset vaatteet on olleet.. Eilen piti pikkujouluihin käydä katteleen uutta paitaa, ja otin vanhasta tottumuksesta sovituskoppiin koot 42 ja 40. Olin tietysti positiivisella mielellä ja testasin ensin sitä 40:tä. No mutta mitäs kummaa.. Sepäs olikin liian löysä!! Ei muuta ku oma paita päälle ja hakemaan vielä se 38.. ja sepäs oliki ihan sopiva..

Muutenki monena aamuna ollu ongelmaa, et mitä laittaa päälle, ku ne paidat ja puserot on niin lörppänöitä.. Vanhoihin paitapuseroihinki tulee semmonen hassu pönköttävä pussi siihen mahan kohdalle.. Pitänee alkaa uusimaan kai pikkuhiljaa kaappia, mutta ei viittis vielä kovin alkaa investoimaan, kun ensimmäiseen päätavoitteeseen on kuitenki vielä sen 5 kiloo matkaa..

Mitenkäs muut olette nämä vaateongelmat selvittäneet? Pitäiskö suunnata kirpparille kattelee ns. "välivaatteita"?

[ Katso ruokalista! ]

1794 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-514 kcalToteutunut vaje
1294 kcalTavoite
1280 kcalSyöty (Toteutunut)
-14 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 19.11.2008

[ Katso ruokalista! ]

1801 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-549 kcalToteutunut vaje
1301 kcalTavoite
1252 kcalSyöty (Toteutunut)
-49 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=lilipoo