Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 01.10.2007

Piuh. Koulupäivä takana, nälkä murnii mahassa vaikka kouluruoka vasta 11.30 syöty(kellon ajat siis eivät kohdallaan syöttämissäni ruuissa). Ei tuo kouluruoka pidä nälkää vaikka ihan maittavaa onkin. Moni valitellut samaa. Nyt pitäis sit keksiä joku oikein hyvä välipala. Ruoka vasta kuudeksi tehtävä kun mies tulee kotiin.
Että eikun miettimään.. Torstaina vihdoin tukien tulo päivä, jos raaskis käydä ostamassa sen henkilövaa'an vihdoin ja viimein. Verottaa kyllä emidän ruokabudjettia sitten taas jnk 40e niin siinä on viikon ruokarahat.. No nakerrettava sitten sitä puntaria kun nälkä iskee. Tänään oli huonopäivä, viikonloppu tentteihin tenttausta ja tänään eka tentti, kotiin kun tulin olin aivan hyytynyt ja nukahdin sohvalle. Vajaa kolme tuntia sitten tuli nukuttua ja kiitoksena pääkipeä. Kävin tekemässä pikkulenkin kun en muuta "ehtinyt". Mulla kun pitää olla ennen nukkumaan menoa sellaiset 3 tuntia ilman ulkoilua ja raskasta liikuntaa, että uni tulee sitten silmään. Jos käy tuntia ennen nukkumaan menoa ulkoilee iin kyllä piisaa energiaa vaikka aamuun asti. Huomenna taas tentti ja lukuinto loppu.

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)20 minuuttia
Voimistelu, rauhallinen10 minuuttia

1. Mempha sanoi...

Mun pitäs syödä ihan hurjia määriä että se vaje olis ton -500 eikä enemmän. Hyvin huomaa miten toi liikunta vaikuttaa asiaan.. No jos ei kerran oo nälkä en sen enempää syö.

maanantai 01.10.2007 klo 15:19

[ Katso ruokalista! ]

2057 kcalPeruskulutus
+200 kcalLiikunta
2257 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-980 kcalToteutunut vaje
1757 kcalTavoite
1277 kcalSyöty (Toteutunut)
-480 kcalTavoitteesta
28 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 02.10.2007

Joo-o eletään sitten pelkällä leivällä taas alkupäivä.. Jääkaappi ammottaa tyhjyyttään.

---------------------------------------------
------------------
Ihan ei kyllä tuu kaikki liikunta merkittyä kun ei osaa arvioida kaikkea. Mutta eipähän tuo haittaa. Kaksi päivää ja pääsee puntarill. Ellen muista jo huomen aamuna käydä kun käyn verenpaine mittauksissa.

Pyöräily tiellä20 minuuttia
ÄLÄ KÄYTÄ. Kävelyä, äärimmäisen kevyttä15 minuuttia
Koti jumppa12 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2057 kcalPeruskulutus
+146 kcalLiikunta
2203 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-689 kcalToteutunut vaje
1703 kcalTavoite
1514 kcalSyöty (Toteutunut)
-189 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 03.10.2007

Hmmh, olipas vaikea tänään arvioida syömisiä kun satuin käymään kaverin kanssa kahvilla ja söin sellaisen salamipitsapatongin. Pistin sitten lidlin salamipitsan mukaan kalorit. Saatto hiukan mennä ylitsekin mut noh. Rasvan määrä ollut ympyrän mukaan raju tänään. En yhtään ihmettele kun iski juustohimot ja vedin lämpimänvoileivän x2 kebab lihalla. Huomenna olis henkilövaaa jos ehtis giganttiin töiden jälkeen. En kyllä usko laihtuneeni grammaakaan.

ÄLÄ KÄYTÄ. Kävelyä, äärimmäisen kevyttä1 tunti
Rauhallinen kävely15 minuuttia
Vatsalihasliikkeet7 minuuttia
Rauhallinen kävely10 minuuttia
Jumppa,käsipainot,venyttely5 minuuttia
Lihaskuntoliikkeitä kotona 20 min5 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2057 kcalPeruskulutus
+74 kcalLiikunta
2131 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-727 kcalToteutunut vaje
1631 kcalTavoite
1404 kcalSyöty (Toteutunut)
-227 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 04.10.2007

Puntari ostettu! Paino klo 18.00 89.7 :) eli aamu paino on luultavasti jo alempana. jes. oon onnellinen. Jestas miten 1.3kg voi tehä ihmisen onnelliseks. ja ostin tänään myös kunnon ruokavaa'an. Ja nyt oonkin konkurssissa :P Työt alkoi. 5vk harjoittelua. Saahan nähä taas monta kiloa vedän leipää evääksi aina päivisin tona aikana kun oon niin perskatin laiska tekee eväitä. Mutta ainakin kalorit kuluu kun eskari ikäisten kanssa temmeltää.

ÄLÄ KÄYTÄ. Kävelyä, äärimmäisen kevyttä1 tunti
Ikkunaostoksilla, rennosti40 minuuttia
Koti jumppa10 minuuttia
Vatsalihasliikkeet5 minuuttia
ÄLÄ KÄYTÄ. Kävelyä, äärimmäisen kevyttä12 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2038 kcalPeruskulutus
+106 kcalLiikunta
2144 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-781 kcalToteutunut vaje
1644 kcalTavoite
1363 kcalSyöty (Toteutunut)
-281 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 05.10.2007

Tänään syömiset oli mitä oli. Illaksi puhkesi migreeni ja nyt taistellaan oksennusta vastaan. Sänky kutsuu ja ämpäri. Kamala särky

ÄLÄ KÄYTÄ. Kävelyä, äärimmäisen kevyttä2 tuntia
Rauhallinen kävely10 minuuttia

1. Mempha sanoi...

Hauska toi paino käyrä kun tuo laihtuminen näkyy tossa tollei (enkä haluu poista viel alun tietoi) ja migreeni alkoi helpottaa. huh

perjantai 05.10.2007 klo 22:40

[ Katso ruokalista! ]

2028 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-767 kcalToteutunut vaje
1528 kcalTavoite
1261 kcalSyöty (Toteutunut)
-267 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 06.10.2007

88.6 :) Nesteitähän ne on mitkä lähtee, mutta voi pyhä sylvi, että tuntuu hyvälle. Huomenna painan varmaan 90 taas kun tänä iltana kaverilla leffa ilta. Yritän kyllä olla sortumatta herkkuihin liiaksi. Nyt se on tää nainen koetuksella. Mutta jos sitä aloittas päivän kunnolla (hiukan yö unet venyi, migreeni kohtauksien jälkeen kyllä nukuttaa niin pirusti) ja tekis oikeen herkullisen "aamupalan" näin lounas aikaan.

ÄLÄ KÄYTÄ. Kävelyä, äärimmäisen kevyttä20 minuuttia
Rakastelu, perus20 minuuttia

1. Mannas sanoi...

Hei! Huomasin, että olet lähtenyt samasta lukemasta kuin minäkin. Sun aloitus on ollut vaan vauhdikkaampi. Tsemppiä vaan!

lauantai 06.10.2007 klo 19:13

2. Mempha sanoi...

Tämän päivän kalorit tais mennä kyl viel jonkun verran enemmän yli kuin mitä toi näyttää.. kun kaiken maailman kastikkeet siinä kebabissa oli..

sunnuntai 07.10.2007 klo 00:46

3. Mempha sanoi...

Ja se perhanan juustokakku.. pakko oli "maistaa"

sunnuntai 07.10.2007 klo 00:46

[ Katso ruokalista! ]

2022 kcalPeruskulutus
+10 kcalLiikunta
2032 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-448 kcalToteutunut vaje
1532 kcalTavoite
1584 kcalSyöty (Toteutunut)
+52 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 07.10.2007

Eiliset herkuttelut ja silti : 88.2kg.. Naamassa se eilinen herkuttelu sit näkyykin eikä mahassa.
Voih kun vaan jaksas sittenkin olla orjallinen kun nesteet on lähtenyt ja paino ei tipu enää näin lujaa. Miten sitä onkaan ihminen sellainen, että ajatuksisaan haluaa laihtua niinkun siinä suurin pudottaja ohjelmassa. Että -10g viikko :P Kunpa pää ottaisi vastaan sen, että nyt tehdään elämäntapa remonttia, ei pelkästään vain laihduteta.
---------------------------------------------
---------------------
Karkkipäivä, ihmeen vähän mätin itseeni kunnes olin tyytyväinen, yleensä syön karkkia 2-3kk väelin ja selaisen määrän että tulee niin pahaolo että kestää taas se muutama kuukausi että tekee mieli edes karkkia. Tänään teki mieli, on tehnyt yli viikon. Johtuen kai tästä "orjallisesta" syömisestä. Päätin siis antaa itselleni luvan syödä karkkia. 80g hyvää makumaasta ja 20g suklaata ei mun mittakaavoissa ole paljon :)
varsinkin kun ennen meni niillä karkki kerroilla helmosi 200-300g karkkia ja puol suklaa levyä ainakin. Sipsiä on tehnyt ihmeen vähän mieli, se on oikee mun intohimo.. Sitä kyllä pystyy syömään ihan heittämällä pussilisen jos mahis olis. Tosin ei taitas enää vatsaan mahtua pussillista.
Vielä kun nää hese himot menis ohitse...

Reipas kävely mäkisessä maastossa1 tunti

1. Niina82 sanoi...

Tuttua kauraa... Tai siis tuttua hampparihimoa ja migreeniä. Tsempit ja olkoon paluu arkeen mukava! ;)

maanantai 08.10.2007 klo 08:47

[ Katso ruokalista! ]

2017 kcalPeruskulutus
+254 kcalLiikunta
2271 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-580 kcalToteutunut vaje
1771 kcalTavoite
1691 kcalSyöty (Toteutunut)
-80 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=mempha