Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 05.07.2013

Paino hallinnassa, massakausi tuottaa tulosta. Grilliruoka puree. Kunhan ei löystyisi.
Tänään näyttää olevan komea sää ja ohjelmassa kasvohoito ja pomarkkuun matkustus. Luvassa hyvää ruokaa ja muuta mukavaa. Eiliseltä kalareissulta viedään tuliaisia, katotaan miltä maistuvat!

[ Katso ruokalista! ]

1594 kcalKokonaiskulutus
1594 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1594 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 04.07.2013

Huomenet! Vähän aikaisempi herätys, sillä luvassa kalastusta Pihlavanlahdella. Oma roolini on päivystys laivan keulassa. Sieltä näkee mm. Auringon varsin hyvin. Mitä grilliin ruoaksi, on päivän kysymys. Ehdotuksia, anyone?

[ Katso ruokalista! ]

1590 kcalKokonaiskulutus
1590 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1590 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 03.07.2013

Huomentapäivää. Tulipas nukuttua.
Tänään ohjelmassa pomen vierailua, sehän sopii. Luvassa pihviä ja muuta mukavaa. Sen pitemmittä puheitta valmistautuminen lähtöön!

[ Katso ruokalista! ]

1590 kcalKokonaiskulutus
1590 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1590 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 02.07.2013

Mitähän kummaa kalorilaskuri jumitti, kun ei antanut kirjautua sisään ollenkaan. Josko nyt toimisi.
Kropassa hyvä olo, häät lähestyvät lujaa vauhtia ja tavoitteeseen on ajat sitten päästy. Nyt vain tasapainotellaan.
Sääkin näyttää ihan lupaavalta, enää ei sada ja aurinkokin paistelee. Tänään on pitkän lenkin jäähyväiset. Monta kertaa on katinkuru nähty ja kävelty, sitä tulee vielä ikävä!

[ Katso ruokalista! ]

1590 kcalKokonaiskulutus
1590 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1590 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 01.07.2013

Paino oke, ei ole pudonnut liikaa.
Heinäkuu alkaa näköjään kauniissa säässä, kohta shoppailun merkeissä. Eilen käytiin leffassa ja olikin hyvä elokuva, man of steel nimeltään. Palanut rinta, maha ja kädet hieman arat, mutta minkäs teet. Monta kerrosta aftersunia on levitetty. Katala aurinko. Paistakoot!

[ Katso ruokalista! ]

1590 kcalKokonaiskulutus
1590 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1590 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 28.06.2013

Tere! Hyvin nukuttu yö takana, tosin se loppui aivan liian lyhyeen. Vielä yksi 05- aamu edessä, huh. Jaksaa, jaksaa. Aamu näyttää hyvältä, aurinko yrittää paistaa eikä sada. Komeeta. Tästä se päivä lähtee käyntiin!

[ Katso ruokalista! ]

1593 kcalKokonaiskulutus
1593 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1593 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 27.06.2013

Huomenet itse kullekin. Taas sataa ja yöllä taisi ukkostaakin. Sltä se koko päivän näyttikin. Toivotaan iltapäiväksi parempia kelejä.
Pienimuotoinen massakausi etenee, mutta ei toistaiseksi näy painossa. Kuluttavan työn syy, veikkaisin. Jugurttia napaan ja lähtö aamun viileyteen!

[ Katso ruokalista! ]

1593 kcalKokonaiskulutus
1593 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1593 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=mempula