Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 17.07.2012

Alotin kyllä painonpudotukseni täällä kalorilaskurissa, mutta päätin kokeilla keventäjiä, koska sitä oli mainostettu niin paljon ja ajattelin että sen on pakko olla 39 € arvoinen. No pahasti meni pieleen. Ruokien merkkaaminen oli hankalaa, liikuntasivu oli yhtä sotkuu ja kun se palvelu mainostaa asiontuntijoiden olevan apunasi, niin ei sitten pitäny yhtää paikkansa. Lähetin kuukauden ajan kysymyksiä ja yhteenkään ei vastattu. Liikuntarajoitteisille ei annettu mitää lisäohjeita miten kuntoutua, esim. alaselkäkipuiselle.
Ja muutenkin koko palvelu oli ihan hukassa. Tänään piti olla Anette Palssan julkinen chat, mutta yllättäen se siirtys huomiselle. Oli kuulemma "painovirhe".
Joten nyt olen täällä tutussa ja turvallisessa takaisin ja jatkossa en aijo enää vaihtaa. :)

1. Pinkku sanoi...

Tervetuloa takaisin. :)

tiistai 17.07.2012 klo 22:01

[ Katso ruokalista! ]

1845 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-615 kcalToteutunut vaje
1345 kcalTavoite
1230 kcalSyöty (Toteutunut)
-115 kcalTavoitteesta
38 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 18.07.2012

[ Katso ruokalista! ]

1845 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-616 kcalToteutunut vaje
1345 kcalTavoite
1229 kcalSyöty (Toteutunut)
-116 kcalTavoitteesta
40 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 19.07.2012

[ Katso ruokalista! ]

1991 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-972 kcalToteutunut vaje
1491 kcalTavoite
1019 kcalSyöty (Toteutunut)
-472 kcalTavoitteesta
26 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 20.07.2012

[ Katso ruokalista! ]

1986 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1216 kcalToteutunut vaje
1486 kcalTavoite
770 kcalSyöty (Toteutunut)
-716 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 21.07.2012

Huomenta!
Oltiin eilen avomiehen kanssa leffassa ja vaikka kaikki ihanat leffasnacksien tuoksut valtasivat leffateatterin, pystyin vastustamaan kiusausta ja eväänä oli nektariini ja rasia salmiakkiläkerolia. Pidättäytyminen kannatti, sillä paino oli tippunut eilisestä 0.5 kg!! :)

Alussa otin heti tiukan tavoitteen painonpudotuksessani ja en sallinut itselleni mitään herkkuja. Kun olin pudottanut ensimmäiset 5 kiloa, söin pizzaa, karkkia ja sipsejä. Pelkäsin kyllä, että jos herkuttelun myötä repsahtaisin taas vanhoihin tapoihin takaisin. Mutta onneksi selvisin siitä ja nyt seuraava kunnon mättöpäivä on, kun 10 kiloa on tiputettu. Nyt tiputettavaa on enää 1,2 kiloa ( lähtöpainoni oli 80,4), joten oikein hyvällä ens viikolla voisi olla mahdollista että viikon päästä voisin tehdä suurta herkkuani eli itsetehtyä pizzaa!!! :)

Joten nyt vain tiukkaa tahtia eteenpäin niin sieltä se mättöpäivä sitten tulee!! :)

[ Katso ruokalista! ]

1980 kcalKokonaiskulutus
-778 kcalTavoitevaje
-933 kcalToteutunut vaje
1202 kcalTavoite
1047 kcalSyöty (Toteutunut)
-155 kcalTavoitteesta
35 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 22.07.2012

-300 g
Olen tässä miettinyt laihduttamista ja motivaatiota siihen. Alku on aina hankalaa ja pari ensimmäistä viikkoa menee, että pääsee sokeririippuvuudesta eroon ja sen jälkeen alkaa helpottamaan. Pitää vain olla aito halu pudottaa painoa ja kunnon motivaatio. Onhan noita mielihaluja ollut, mutta aina niistä on päästy eroon, kun on miettinyt sitä lopputulosta. Haluan olla terveempi ja hoikempi ja kaapissa odottaa vuoden 2013 hääpuku ja se motivoi kanssa pudottamaan painoa. :) Tsemppiä kaikille painonpudottajille, kyllä me siinä onnistutaan, jos vain halutaan! :)

[ Katso ruokalista! ]

1976 kcalKokonaiskulutus
-764 kcalTavoitevaje
-1052 kcalToteutunut vaje
1212 kcalTavoite
924 kcalSyöty (Toteutunut)
-288 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 24.07.2012

Seuraava punnituspäivä torstaina, toivottavasti on ollut laskua, jotta saisin sen 10 kilon tavotteen herkkupäivän. :)

Muuten on mennyt hyvin painonpudotus. Kalorit on pysyny hyvin hallinnassa ja mielitekoja ei ole ollut. :)

[ Katso ruokalista! ]

1976 kcalKokonaiskulutus
-764 kcalTavoitevaje
-900 kcalToteutunut vaje
1212 kcalTavoite
1076 kcalSyöty (Toteutunut)
-136 kcalTavoitteesta
32 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=nuppupupu