Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 19.10.2008

[ Katso ruokalista! ]

1637 kcalKokonaiskulutus
-437 kcalTavoitevaje
-1637 kcalToteutunut vaje
1200 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1200 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 18.10.2008

Jospa yrittäis tännekin kirjotella jotain pitkästä aikaa.
Kävin illalla kuntosalilla ja tein oikein kunnon treenin. Tein aina kahta laitetta vuorotellen, joten taukoja ei tullut pidettyä. Sen jälkeen kotiin saunaan.
Iho on tuntunut vähän huonolta, niin tein naamion savesta, jota olen ostanut jostain vaihtoehtokaupasta. Kuppiin savea ja vettä ja sitten löylyyn lotraamaan.
Eihän naamaan olisi tarvinnut kuin ruokalusikallisen, joten aloin sitten levittelemään sitä joka puolelle ja olin varmaan aika hurjan näköinen.
Mieskin siinä häipyi saunasta vähin äänin.
Kun en enää keksinyt minne sitä olisi työntänyt, pläjäytin loput päähäni.
Pesuhuoneen puolella laitoin vielä päähän shikakai jauhetta, jolla pesen hiukset.
Lapsen suhtautuminen äidin sottaamiseen on mielenkiintoinen. Joskus pienempänä poika kiljui kauhusta, kun näki äidillä mutanaamion. Nyt 11-v poika totesi, että mulla pitäis aina olla joku perään kattomassa!
Olen pitänyt ruokien merkkailusta vähän taukoa. No, oikeesti olen päässyt jo tavoitteeseen, mutta kun tämä tuntuu sujuvan ihan mukavasti näin, voisi paino vaikka pudota vielä pari kiloa.

Kuntosali/punttis, perus1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

1637 kcalPeruskulutus
+342 kcalLiikunta
1979 kcalKokonaiskulutus
-437 kcalTavoitevaje
-643 kcalToteutunut vaje
1542 kcalTavoite
1336 kcalSyöty (Toteutunut)
-206 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 17.10.2008

[ Katso ruokalista! ]

1641 kcalKokonaiskulutus
-441 kcalTavoitevaje
-558 kcalToteutunut vaje
1200 kcalTavoite
1083 kcalSyöty (Toteutunut)
-117 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 13.10.2008

[ Katso ruokalista! ]

1643 kcalKokonaiskulutus
-443 kcalTavoitevaje
-786 kcalToteutunut vaje
1200 kcalTavoite
857 kcalSyöty (Toteutunut)
-343 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 12.10.2008

Ratsastus, ravi1 tunti 10 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1635 kcalPeruskulutus
+446 kcalLiikunta
2081 kcalKokonaiskulutus
-435 kcalTavoitevaje
-1503 kcalToteutunut vaje
1646 kcalTavoite
578 kcalSyöty (Toteutunut)
-1068 kcalTavoitteesta
5 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 11.10.2008

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1635 kcalPeruskulutus
+82 kcalLiikunta
1717 kcalKokonaiskulutus
-435 kcalTavoitevaje
-270 kcalToteutunut vaje
1282 kcalTavoite
1447 kcalSyöty (Toteutunut)
+165 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 08.10.2008

Tää päivä on ihan lusimista töissä. Eilen oli niin rankka ja kiire päivä, että illalla rättiväsyneenä otin tirsat. No siitähän seuraa se, että yöllä valvotaan ja vielä ne työkiireet, jotka pyörii päässä aamuyön tunteina.
En aamulla muistannu käydä punnituksessakaan. Aamupäivän on pää ollu kun sumussa, mutta ehkä se tästä.
On liukuva työaika, niin jos lähtisi vaikka aikaisemmin kotiin.

Kävely, 7 km/h (ripeä)1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

1643 kcalPeruskulutus
+353 kcalLiikunta
1996 kcalKokonaiskulutus
-443 kcalTavoitevaje
-841 kcalToteutunut vaje
1553 kcalTavoite
1155 kcalSyöty (Toteutunut)
-398 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=phalaenopsis