Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




lauantai 05.07.2008

Eilen paukkui pitkäksi. Oltiin saaressa ja join pari olutta ja illalla lämmitettiin nuotiolla kaupan lettuja. Söin 5 ja vähän mansikkahilloa.
No ei varmaan kauhea synti!
No yöllä kun tultiin kotiin, join vielä yksin lasillisen punkkua, kun muut oli jo nukkumassa.
Merellä oli muuten ihanaa, mutta oltiin molemmat miehen kanssa töiden jälkeen vaan niin tolkuttoman väsyneitä. Pakko oli vaan lähte saareen, kun ei tiedä koska seuraavaksi taas näkee aurinkoa.
Kävin uimassakin.
Merivesi tuntui kylmemmältä kun viikolla kokeiltu järvivesi, vaikka merelläkin kaikuluotain näytti 18 astetta.

[ Katso ruokalista! ]

1677 kcalKokonaiskulutus
-477 kcalTavoitevaje
-725 kcalToteutunut vaje
1200 kcalTavoite
952 kcalSyöty (Toteutunut)
-248 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 07.07.2008

Kuntosali/punttis, perus1 tunti 33 minuuttia
Kävely, 6 km/h (kohtalaisen ripeä)30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1677 kcalPeruskulutus
+705 kcalLiikunta
2382 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1175 kcalToteutunut vaje
1882 kcalTavoite
1207 kcalSyöty (Toteutunut)
-675 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 08.07.2008

Pyöräily, rauhallinen1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

1677 kcalPeruskulutus
+221 kcalLiikunta
1898 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-680 kcalToteutunut vaje
1398 kcalTavoite
1218 kcalSyöty (Toteutunut)
-180 kcalTavoitteesta
39 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 13.07.2008

Arrrgh! Perjantaina alkoolipitoiset illanistujaiset ja eilinen olikin sitten hirveää mättöä.
Harvemmin tulee enää tollasta harrastettua, onneksi. Pari seuraavaa päivää on sitte pilalla.
Mutta tänään olen sitte reipas! Aamupalaksi 2.5 dl sokeroimatonta mansikkakeittoa. Ja huomenna ratastamaan. Meinasin ihan uteliaisuudesta ottaa sykemittarin mukaan.

[ Katso ruokalista! ]

1664 kcalKokonaiskulutus
-464 kcalTavoitevaje
-700 kcalToteutunut vaje
1200 kcalTavoite
964 kcalSyöty (Toteutunut)
-236 kcalTavoitteesta
9 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 14.07.2008

Ratsastus, ravi1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

1664 kcalPeruskulutus
+404 kcalLiikunta
2068 kcalKokonaiskulutus
-464 kcalTavoitevaje
-478 kcalToteutunut vaje
1604 kcalTavoite
1590 kcalSyöty (Toteutunut)
-14 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 17.07.2008

Sykemittarilla340 kcal
[ Katso ruokalista! ]

1669 kcalPeruskulutus
+340 kcalLiikunta
2009 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-525 kcalToteutunut vaje
1509 kcalTavoite
1484 kcalSyöty (Toteutunut)
-25 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 20.07.2008

Paino oli tänään taivaissa. Tosin uskon sen olevan enimmäkseen nestettä. Toissailtana oli sen verran alkoholitarjoilua... Eilen oli taas senjälkeinen mättöpäivä, mutta uskalsin silti alkaa kirjoittamaan syömisiäni ylös. Yllätys oli suuri, kun tavoitteen yli ei mennyt muuta kuin neljännespala perhepizzasta.
Tänään olenkin aloittanut päivän vedellä. Painonpudottamisessa tuskin olisi mitään ongelmaa työpäivinä, mutta näin kesäloman aikaan elämä ei ole niin säännöllistä syömisten eikä muunkaan suhteen.

Sykemittarilla343 kcal

1. Taika3 sanoi...

No, ei tuo nyt taivaissa ole. Ja nestettä se on. Lähtee piakkoin pois. Oikein hyvää päivää sinulle ja onnea pudotukseen.

sunnuntai 20.07.2008 klo 09:39

2. Ronja6 sanoi...

Leppoisaaa päivää sinnulle ja tsemppiä projektiisi. .ne kerää nesteitä nuo pizzat aika paljon...huomenna ruotuun ja siitä lähtee taas :)

sunnuntai 20.07.2008 klo 11:48

[ Katso ruokalista! ]

1675 kcalPeruskulutus
+343 kcalLiikunta
2018 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1174 kcalToteutunut vaje
1518 kcalTavoite
844 kcalSyöty (Toteutunut)
-674 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=phalaenopsis