Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 02.01.2007

Tänään oli raskaustestissä kaksi viivaa ja päätin ettei minulle kerry tuskaisen paljon raskauskiloja. Aloitin uudestaan tämän päiväkirjan pitämisen ja aion seurata ravintotottumuksia, että homma pysyy hanskassa, vaikka useimmat naiset käyttävät raskautta tekosyynä herkutteluun ja siihen, että saa olla kerrankin lihava ja ruma.

Tällä syöpöttelytahdilla minusta tulee sellainen, mutta on aika jälleen tehdä parannusta.

[ Katso ruokalista! ]

1797 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
503 kcalToteutuneet pluskalorit
1147 kcalTavoite
2150 kcalSyöty (Toteutunut)
+1003 kcalTavoitteesta
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 09.08.2006

Pyörällä töihin ja takaisin. Normaali aamupala kotona, lounas ja välipala töissä. Päivällinen ja iltapala kotona.

[ Katso ruokalista! ]

1797 kcalPeruskulutus
+780 kcalLiikunta
2577 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-901 kcalToteutunut vaje
2084 kcalTavoite
1683 kcalSyöty (Toteutunut)
-401 kcalTavoitteesta
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 08.08.2006

Taas pyörällä töihin ja takas. Herkuttelua töissä. Sorruin taas.
Kotona takaisin rutiiniin. Katsotaan mitä tulee, kun kaverit tulevat kylään.

[ Katso ruokalista! ]

1797 kcalPeruskulutus
+701 kcalLiikunta
2498 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-473 kcalToteutunut vaje
2016 kcalTavoite
2044 kcalSyöty (Toteutunut)
+28 kcalTavoitteesta
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 07.08.2006

Ihan tavallinen päivä, mitä nyt illalla vähän mässyttelyä.
Pyörällä töihin ja takasin keskisyke 144 ja kesto 57 min.

Kotona aamupala
töissä lounas, päiväkahvi ja välipala
kotona päivälliseksi salaattia ja iltapalaksi herkkuja ja ruisleipää sekä jogurttia.

Ihan ok päivä. Herkuttelu pysyi aisoissa! Hyvä minä!

[ Katso ruokalista! ]

1797 kcalPeruskulutus
+706 kcalLiikunta
2503 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-575 kcalToteutunut vaje
2021 kcalTavoite
1946 kcalSyöty (Toteutunut)
-75 kcalTavoitteesta
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 06.08.2006

Kevyt kotona oleilupäivä ja kaksi lenkkiä. 33 minuuttia pyöräilyä matalalla sykkeellä ja 41 min sauvakävelyä sykkeellä 125 krt / min.
Vähän herkuttelua, mutta pysyin aisoissa. Hyvä minä!

[ Katso ruokalista! ]

1797 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-609 kcalToteutunut vaje
1620 kcalTavoite
1511 kcalSyöty (Toteutunut)
-109 kcalTavoitteesta
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 05.08.2006

Oleilua ja herkuttelua sukujuhlilla.
Saunan jälkeen vähän uimista.

[ Katso ruokalista! ]

1797 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
760 kcalToteutuneet pluskalorit
1196 kcalTavoite
2456 kcalSyöty (Toteutunut)
+1260 kcalTavoitteesta
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 04.08.2006

Nyt riitti!

Olen lihonnut kesän aikana liian paljon, ja aloitan nyt elämäntapamuuutoksen. Puoli vuotta aikaa laihtua joko 2 kg kuussa tai
2cm ympärysmitoista. Tavoitteena 58 kg tai lantio 95 cm ja vyötärö 70 cm. Lähtötilanne 67.2 kg ja olen pyöräilyt tällä viikolla joka päivä. Nyt pitää lisätä rutiiniin vaan säännöllinen punttitreeni 3 kertaa viikossa.

[ Katso ruokalista! ]

1797 kcalPeruskulutus
+700 kcalLiikunta
2497 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
125 kcalToteutuneet pluskalorit
1911 kcalTavoite
2536 kcalSyöty (Toteutunut)
+625 kcalTavoitteesta
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=rouvak