Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 18.02.2013

Aamu sali, parempi mieli. Alkoi todella nihkeästi, alku lämmittely ei kiinnostanut sitten ollenkaan. Onneksi sarjat sitten kiinnosti edes jonkin verran...
Huomenna tehdään ohjelma uusiksi ja katsotaan vähän ruokavalio juttuja, kai ?

Kuntosaliharjoittelu1 tunti 30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2302 kcalPeruskulutus
+372 kcalLiikunta
2674 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-590 kcalToteutunut vaje
2174 kcalTavoite
2084 kcalSyöty (Toteutunut)
-90 kcalTavoitteesta
32 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 22.02.2013

Tänään ekaa kertaa uudella saliohjelmalla liikenteessä. Oli ihan huippua! Hiki lensi, äijä liiti paikasta toiseen, ja välillä huusi! Tätä lisää, ei millään malttais odottaa seuraavaa treeniä jolloin on sitten alavartalo vuorossa!

Parissa liikeessä jäi vaaditut 20 toistoa vielä haaveeksi, mutta lopulta tietää kaiken antaneen, oliko sittenkin liian isot painot vai kuinka? Mene ja tiedä. Mutta nyt tässä on positiivista se, että tietää mitä odottaa tulevalta reeniltä! Tätä lisää tälle äijälle!

Kuntosali, hiki päälle50 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2294 kcalPeruskulutus
+199 kcalLiikunta
2493 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-201 kcalToteutunut vaje
1993 kcalTavoite
2292 kcalSyöty (Toteutunut)
+299 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 24.02.2013

Juoksu talvella pimeässä20 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2294 kcalPeruskulutus
+113 kcalLiikunta
2407 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1032 kcalToteutunut vaje
1907 kcalTavoite
1375 kcalSyöty (Toteutunut)
-532 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 25.02.2013

Loma on takana, silloinkaan ei hirveästi lepäilty, mutta nyt mennään ihan uudenlaisella motivaatiolla eteenpäin!

Liityin Lohjan octopus ry. riveihin, heiltä kun löytyy tuollainen triathlonryhmä! Meikäläinen on tiimin Juniori tällä 32 vuoden iällä... Ekan uintivuoron jälkeen multa kysyttiin, että kai sitten osallistut SM-kisoihin, mikäpä minä sitä kieltämään, eli triathlonin sprinttimatkan SM-kisoihin nyt treenataan kovasti.

Perusmatkan SM kisoihin ei ole mulla (ainakaan mun mielestä) mitään asiaa, niin sitten tuo Kiskon triathlon taas sopii mulle hyvin ensimmäiseksi perusmatkaksi. :)

Kuntosali/punttis, pienillä painoilla pitkää sarjaa tehokkaasti45 minuuttia
Uinti, rento40 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2294 kcalPeruskulutus
+530 kcalLiikunta
2824 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-545 kcalToteutunut vaje
2324 kcalTavoite
2279 kcalSyöty (Toteutunut)
-45 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 26.02.2013

Eilen kävin uimassa samalla kun pojallani oli Uimakoulua. Se oli sellaista todella kevyttä uimista, tänään sitten taas treenataan tekniikkaa. Maltoin jopa olla menemättä aamu-uinnille, jotenkin tuo lepääminen tuntuu tällä hetkellä isoimmalta haasteelta. Noh, nyt onkin aamun välipalan aika. :)
-------
Tänään onkin taas illalla vuorossa uinnin tekniikka kurssia, jos vielä vähän paremmaksi saisi tuota tekniikkaa ;)

Tällä hetkellä vaparissa isoimpana haasteena jalat, jotka on liian syvässä. Käsiveto on kuulemma komiaa kateltavaa, vielä kun saisin jalat lähemmäksi pintaa.

Uinnin tekniikkakurssi1 tunti

1. Krista72 sanoi...

Siinä on vähän puolensa ja puolensa :) Toisaalta töissä on tosiaan helpompi ylläpitää säännöllistä syömisrytmiä, mutta toisaalta keksikaappi on aivan liian lähellä :D Kotona on helpompi pysyä kurissa kun ei ole herkkuja käden ulottuvilla ;)

tiistai 26.02.2013 klo 17:15

2. Sepirott sanoi...

Joo menee treenipäiviä hukkaan ja ekat treenit juopottelun jälkeen on yhtä tuskaa :) Mieluummin selvinpäin niin säästyy seuraavan päivän huonolta ololta :)

keskiviikko 27.02.2013 klo 08:42

[ Katso ruokalista! ]

2294 kcalPeruskulutus
+341 kcalLiikunta
2635 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-782 kcalToteutunut vaje
2135 kcalTavoite
1853 kcalSyöty (Toteutunut)
-282 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 27.02.2013

Aamutreeni takana, luulin meneväni ruuhkattomana aikana salille, mutta eikös sieltä kolme äijää isollä Ä:llä löytynyt tekemässä samoja juttuja kuin itse. Tänään kun oli tuo ylävartalotreeni vuorossa niin meni sitten tempo ihan kasaan kun piti odotella, että arvon herra sarjansa tekee ensin alta pois... :/ Muutenkin oli vähän mutruhuuli fiilis kun viime yönä rakas poikani Oliver piti äänen-avaus-treenejään. (Oliver on 9kk)
Rikkonainen yö jolloin ei hirveästi yhtäjaksoista unta ollut tarjolla ja siihen päälle aamutreeni niin ei ole niin hyvä yhdistelmä kuin voisi luulla.

Nyt on muuten lounaan salaattissa tuplasti oliviiöljyä, jos saisin tuota rasvaakin sitten vähän enemmän elimistöön sisälle..

Kuntosali/punttis, pienillä painoilla pitkää sarjaa tehokkaasti43 minuuttia

1. Pandensson sanoi...

Joo kyllä sitä ihminen kaipaa muitakin kontakteja päivän aikana kuin vaan puhelimitse jotain ongelmien ratkomista. Huoh. No, onneks loppuviikosta pitäis näkyä työkavereitakin täällä niin helpottaa. :)

keskiviikko 27.02.2013 klo 10:49

2. Enkeli82 sanoi...

Hyvältä kuulostaa noi siun treenit ja kisa suunnitelmat!! Tsemppiä!! :)

keskiviikko 27.02.2013 klo 15:06

[ Katso ruokalista! ]

2294 kcalPeruskulutus
+433 kcalLiikunta
2727 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-570 kcalToteutunut vaje
2227 kcalTavoite
2157 kcalSyöty (Toteutunut)
-70 kcalTavoitteesta
28 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 28.02.2013

Tänään on käytännössä lepopäivä. Eli pelkästään aamu-uinti ja illalla pojan telinevoimistelun aikana venytellään.

Aamu-uinti meni yllättävän hyvin, ehdin tonnin uida ennen kuin rata ruuhkaantui rintauimareilla. Tuo tonni meni aikaan n. 22 min mihin olen tässä vaiheessa todella tyytyväinen, varsinkin kun kroppa olisi varmaan jaksanut toisen mokomankin vetästä, mutta jätetään tuo pidempi veto lauantain treeneihin, siellä kun saan käytännössä yksin uida omalla radalla. Siellä meitä on maksimissaan kaksi per/rata.

Nyt tällä hetkellä paino pysyy aika hyvin samassa eli 85 kilon tuntumassa. Tämä on itselleni tosi kova juttu, ei jojoile enään taikaisin sinne n. 87 kiloon. Parin viikon päästä on taas kehonkoostumus mittaus edessä, nähdään onko prossat muuttunu ;) tällä hetkellä on tärkeää saada rasvaa pois ja lihasta tilalle.

Aamu-uinti25 minuuttia

1. Justiina80 sanoi...

Kiitos kannustuksesta! :) Lämmitti mieltä kovasti aamutuimaan. Reipasta viikonopppua!

perjantai 01.03.2013 klo 07:14

[ Katso ruokalista! ]

2294 kcalPeruskulutus
+78 kcalLiikunta
2372 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-663 kcalToteutunut vaje
1872 kcalTavoite
1709 kcalSyöty (Toteutunut)
-163 kcalTavoitteesta
4 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=salkin