maanantai 08.06.2009
Maanantaita
Vaaka näytti tänään jo oikeampia lukemia viikonlopun jälkeen.( Onko oikeampi edes sana?!?!!?!) Tähän voin uskoa. Toisaalta yleensä "rankan" liikuntapäivän jälkeen paino tuntuu aina hieman nousevan. Kerää nestettä lihaksiin tai jotain en näistä oikein tiedä???
Tänään taas työpäivä ja vielä monta viikkoa kesälomaan *masentavaa* mutta toisaalta vielä monta viikkoa aikaa pudottaa painoa ennen kylpyläreissua
Olen ottanut tästä kylpyläviikonlopusta jonkinlaisen välitavoitteen. Ei varsinaisesti mitään painotavoitteita, mutta jos alle 75 painais loman alkaessa(5 viikkoa aikaa) niin olisin jo tosi tyytyväinen.
Lähdetään miehen kanssa ekaa kertaa lapsen syntymän jälkeen kahdestaan kylpyläviikonloppua viettämään .Poika menee mummolle hoitoon.
Kuinkas tästä selvitään
Ikävä tulee ihan varmasti, mutta pitää kuitenkin yrittää nautiskellä ja rentoutuakin. Ja onhan tässä vielä monta viikkoa aikaa henkisesti valmistautua koitokseen
Kolme viikkoa elämäntaparemonttia takana ja yllättävän helposti on mennyt. Mutta toisaalta nyt alkaa olla ne kriittiset vaiheet. Noin kuukauden jälkeen yleensä repsahdan Tsemppausta siis tarvitaan ehdottomasti.
Mukavaa maanantaita kaikille!
1857 kcal | Kokonaiskulutus | |
-500 kcal | Tavoitevaje | |
-631 kcal | Toteutunut vaje | |
1357 kcal | Tavoite | |
1226 kcal | Syöty (Toteutunut) | |
-131 kcal | Tavoitteesta | |
16 g | Kuituja |
Toteutunut Tavoite |
tiistai 09.06.2009
Tiistaita.
Eilen ei tullut liikuttua yhtään Kiirettä piti siis. Tänään olisi yhdet syntymäpäivät jonne piti käydä lahjaa valitsemassa. Käytettiin myös samalla autoa kustannusarviossa kun sattui pieni haaveri ja paku peruutti kylkeen Pieni klommo ovessa mutta kun maalipinta on rikki kustannusarvio 300€. Uskomatonta!!!
Paino tippui eilisestä kuitenkin 100g, vaikka liikunnat jäi vähäiselle. Se on positiivista se.
Tänään siis lastenkutsut tiedossa ja paljon herkkuja ja kakkua( mun heikkous).... miten tästä selviää. Ajattelin aluksi yhdistää kuntoilun ja synttärit ja mennä pyörällä kemuihin. Mutta koska on luvattu kovaa sadetta illaksi ja tunnetusti olen sokerista niin se ei tule onnistumaan
1855 kcal | Kokonaiskulutus | |
-500 kcal | Tavoitevaje | |
-373 kcal | Toteutunut vaje | |
1355 kcal | Tavoite | |
1482 kcal | Syöty (Toteutunut) | |
+127 kcal | Tavoitteesta | |
17 g | Kuituja |
Toteutunut Tavoite |
keskiviikko 10.06.2009
Paino laskee
Aika huonosti pysyin kurissa lastenkutsuilla. Kaikkea piti maistaa VÄHÄN
Paino onneksi jatkoi laskusuunnassa, JEE
Tosin miten terveellisesti on tullut syötyä lähiaikoina se on aivan toinen asia.....
Koko viikolla ei ole tullut liikuttua yhtään. On muka ollut niin kiireinen..... Jos tänään ei sada vois ryhdistäytyä ja mennä pojan kanssa vaunulenkille ja yhdistää sen kaupassakäyntiin. Hyötyliikunta kunniaan siis!!!
Aamulla kävin allergialääkärin pakeilla kun sain kamalimman allergiakohtauksen ikinä tuossa taannoin. Söin innoissani kourallisen tuoreita herneitä ekaa kertaa tälle kesälle. Silmät turpos umpeen ja kurkkua alkoi kuristaa. Eipä muuta kuin pika pikaa ensiapuun lääkittäväksi.
Siitä säikähtäneenä kävin hankkimassa oman adrenaliinipiikin hätätilanteita varten. Varsinkin kun kesällä on tarkoitus lomailla Lapissa ja muutenikin luonnon helmassa, missä lähin lääkäri voi olla satojen kilometrien päässä. Ei sitä näköjään tiedä mikä siitepöly tai ruoka aiheuttaa oireita Puhumattakaan jos ampiainen pääsee pistämään.
Mukavaa pikkulauantaita kaikille!!
Kävely lastenvaunujen kanssa | 43 minuuttia |
1851 kcal | Peruskulutus | |
+243 kcal | Liikunta | |
2094 kcal | Kokonaiskulutus | |
-500 kcal | Tavoitevaje | |
-1124 kcal | Toteutunut vaje | |
1594 kcal | Tavoite | |
970 kcal | Syöty (Toteutunut) | |
-624 kcal | Tavoitteesta | |
16 g | Kuituja |
Toteutunut Tavoite |
torstai 11.06.2009
Hyvää Huomenta
Paino oli laskenut vain -100g, vaikka söin eilen vain epähuomiossa alle 1000 kcal Toivottavasti huomenna haviteltas jo uutta lukua????
Kävin kyllä eilen aika vauhdikkaalla kävelylenkillä lastenvaunujen ja pojan kanssa hyötyliikunnan merkeissä. Kunto ilmesesti alkaa olla noususuunnassa kun pitää ihan tosissaan kävellä että saa sykkeet nousemaan tarpeeksi HIENOA!!! Toisaalta paino aina tuntuu jopa nousevan urheilupäivien jälkeen.
Tänään illalla työpaikan kokous ja koetinkivi edessä. Siellä on aina tarjolla PITSAA..... ja sipsejä ja naksuja jos jonkin moisia. Eikä mitään kevyttä. Sitä tää on kun on ainut nainen paikalla ja miehet päättää tarjottavat...
Ja alkoholia on myös ihan varmaan tarjolla. Jännitetään miten itsekuri kestää ja mitä vaaka huomenna näyttää!!
1847 kcal | Kokonaiskulutus | |
-500 kcal | Tavoitevaje | |
-1359 kcal | Toteutunut vaje | |
1347 kcal | Tavoite | |
488 kcal | Syöty (Toteutunut) | |
-859 kcal | Tavoitteesta | |
7 g | Kuituja |
Toteutunut Tavoite |
perjantai 12.06.2009
Hip hei!
Eiliselle en viitsiny edes ruokia merkata. Meni pikkaisen överiksi kokouksessa tuo pitsan ja naksujen syönti sekä alkoholin juonti Ei pysty edes arvioimaaan....
Paino jatkoi kuitenkin laskusuunnassa. Kai sitä tuli sitten ne pitsaslaissit tanssittua !!!!*toiveajattelua*
Huomenaa vaaka varmasti rankaisee kun nestetasapaino tasoittuu.
Kauhee olo siis. Ei tälläinen äitisimmeinen ole tällaisiin rientoihin tuttunut kun ulkona käy kerran vuoteen tällä mittakaavalla.
Onneksi pomo lupasi tänään vapaapäivän. Sehän tästä vielä olisi puuttunut, että töihin joutuu raahautumaan.
Ihanaa pääsen kohta rentouttavaan jalkahoitoon ja saan mitä ihanimmat kesäkynet ( geelaus)!!
1. Sallaelina sanoi...
Kiitos kiitos, ehkä tämä tästä. Pitää keksiä kokoajan jotain tekemistä, ettei syö. Tulipa tuossa ikkunatkin sitten pestyä.
Kohta jätskikaupoille, jaiks.
keskiviikko 17.06.2009 klo 12:42
1843 kcal | Kokonaiskulutus | |
-500 kcal | Tavoitevaje | |
-587 kcal | Toteutunut vaje | |
1343 kcal | Tavoite | |
1256 kcal | Syöty (Toteutunut) | |
-87 kcal | Tavoitteesta | |
0 g | Kuituja |
Toteutunut Tavoite |
torstai 18.06.2009
Juhannuksen aaton aattoa
Töissä viimeiset puristukset käynnissä. Väsymys on kyllä tällä viikolla ollut mahtavaa joten juhannuslomat tulee todellakin tarpeeseen!!!Heinäkuun puolessavälissä alkava loma tuntuu vielä niin kaukaiselta....
Töissäkin on taas ollut kiireisempää kuin aikoihin...huoh!
Eilen olin kynsihuollossa ja sain upeat kynnet taas kerran. Ihanaa hemmotteulua
Paino sahaa ylläri ylläri.... Masentavaa....
Aika hyvillä vajeilla olen kyllä syönyt ja paino vaan jungaa paikallaan. Mun kroppa ei tajuu että pitäis tästä vielä laihtua...grrrr
Juhannus tulossa ja pelottaa kaikki syömisen määrä anoppilassa. Kauhulla siis odotan koko viikonloppua. Eikä se helpota yhtään, että tämmöiset viikonloput ja tapahtumat on yleensä ollut mun kompastuskivi. Sitä lupaa itselleen että voipi tän viikonlopun syödä ja sitten hirttää päälle ja on vaikea palata normaaliin......
No patistelkaa mua maanantaina tänne takaisin
Toivottelen todella mukavaa, rentouttavaa ja totta kai turvallista juhannusta kaikille
1. Raimunda sanoi...
Joo, patistellaanpa toisimame! Pitää vaan yrittää pysyy kevyissä syömisissä, viiniä varmaan menee joka tapauksessa muutama kuppi viikonlopun aikana. No, nyt alkaa vapaat- hyvää jussia!
torstai 18.06.2009 klo 14:33
1847 kcal | Kokonaiskulutus | |
-500 kcal | Tavoitevaje | |
-1236 kcal | Toteutunut vaje | |
1347 kcal | Tavoite | |
611 kcal | Syöty (Toteutunut) | |
-736 kcal | Tavoitteesta | |
4 g | Kuituja |
Toteutunut Tavoite |
maanantai 22.06.2009
No niin, laskurivapaa viikonloppu vietetty
Ja olo sen mukainen.
Syötyä tuli kyllä kaikkia niin grilli kuin muitakin herkkuja niin että napa raikas.
Tänään taas paluu normaaliin elämänrytmiin ja syömisiin.
Vatsa oli kyllä tosi kipeä kaikesta syömisestä, rasvaisesta grillimuonasta ainaskin. Viiniäkin tuli muutama lasi juotua ja muutama siideri siihen päälle.
Kauhistutta kyllä vähän näin jälkikäteen, vaikka kuulostaaki aika huolestuttavalta. Kai sitä nyt pitäisi joskus pystyä syömään raskaampaankin ruokaa ilman että siitä tulee huono omatunto, tai jotain
En todellakaan edes viitsinyt yrittää merkkailla mitän syömisiä ja juomisia vikonlopun aikana saatika käydä puntarilla tänä aamuna....katsellaan sitten tuossa ensi viikolla
Talviturkki tuli heitettyä, vaikka kylmää vesi oli kyllä!!!!!!HYRRRRR....
Eilen alkoi ilma lämpenemään ja aurinko paistamaan kun juhannusjuhlat alkoivat olla jo ohitse ja piti tietysti palata kotiin. Ironista....
Paluu laskuriin tapahtuu toivottavasti ilman suurempia ongelmia. Ainakin heti aamusta olen täällä näimmä pyörimässä
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!!
Pyöräily, 13 km/h (vauhdikas) | 45 minuuttia |
1. Zannaz sanoi...
Joo taitaa olla väistämätön paha tuo lomaltapaluuvitutus . Mut onneks oli helppo päivä, olin jo ennen puoltapäivää pois töistä, pehmeä lasku \o/.Silleen kesä-heinäkuu on jees olla töis kun "pääsee helpolla" kun työnmäärä on pienempi. Mut sit nää kelit...
maanantai 22.06.2009 klo 14:00
2. Zannaz sanoi...
Kismittää et just nyt kun multa loppu loma ja alko duunit ni sää alkaa hellii. Phah. Yläkerran ukko ei taida tykätä musta. Mut taas kääntäen- o paljon mukavampaa olla rundilla auringonpaisteessa ja lämpimäs kun semoses tuules ja vesisatees jota täs on ollu
maanantai 22.06.2009 klo 14:01
3. Zannaz sanoi...
Tsemppiä sinnekin juhannuksen jälkeiseen elämään . Hui, sä oot heittänyt talviturkin, mulla tiukasti viä päällä. Ois se kyl kiva jos pääsis ihan luonnonvesiin pian uiskentelee, mut mene ja tiä näistä keleistä.
maanantai 22.06.2009 klo 14:02
1847 kcal | Peruskulutus | |
+231 kcal | Liikunta | |
2078 kcal | Kokonaiskulutus | |
-500 kcal | Tavoitevaje | |
-657 kcal | Toteutunut vaje | |
1578 kcal | Tavoite | |
1421 kcal | Syöty (Toteutunut) | |
-157 kcal | Tavoitteesta | |
12 g | Kuituja |
Toteutunut Tavoite |