Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 09.09.2012

Ihanan kevyt olo taas noilla pusseilla :) Syön viikolla töissä yleensä lounaaksi jonkun pienen salaatin koska lähinnä meillä on se ruokkis sellainen sosiaalinen tapahtuma työyhteisössä niin ei ihan viitti mennä johonkin lounasravintolaan sekoittelemaan pirtelöitä :D Illan suussa syön useinmiten jogurtin tai yhden leivän vielä koska olen huomannut että uni tulee paremmin enkä heräile yöllä niin usein kuin jos söisin iltapalaksi pirtelön. Muuten päivän aikana 4 pussia niin kalorit pyörii juurikin siinä enenmmän ja vähemmän 800 kieppeillä. Se riittää :)

[ Katso ruokalista! ]

2729 kcalKokonaiskulutus
-2000 kcalTavoitevaje
-2020 kcalToteutunut vaje
729 kcalTavoite
709 kcalSyöty (Toteutunut)
-20 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 08.09.2012

Noususuhdanne jatkui.. Eilenkin vielä söin niin että napa nauku ja tänään alkoi taas pussittelu :)
Viikon pussittelutauko toi odotetut 1.9 kg painoa takaisin mikä siis on ihan luonnollista kun vatsassa ja suolistossa on tavaraa :) Jotenkin hyvä olo kun voi todeta että kuukauden OIKEA saldo oli -8.7kiloa mikä on siis aivan huikea ja olo on sen mukainen! Taas 3-4 viikkoa pussittelua ja viikon "tauko" eli ruoka viikko :D

[ Katso ruokalista! ]

2729 kcalKokonaiskulutus
-2000 kcalTavoitevaje
-2003 kcalToteutunut vaje
729 kcalTavoite
726 kcalSyöty (Toteutunut)
-3 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 01.09.2012

IIIIIIIKKKKK!!!! Mä sain sen -10kiloo rikki kuukaudessa!!!! :D :D :D WAU WAU WAU JEE JEE JEE IHANAAAAAA!!! :D
Pudotus tietty hidastuu kokoajan joten seuraava etappi olisi 1.10 mennessä -15 kg :) Tosin tuolla välillä olisi kaksikin laivareissua ja tuparit joten ehkä -13 kiloakin kelpaa tavoitteeksi :D

1. Lotteliinil sanoi...

Wau! Onneksi olkoon, hieno suoritus :) !!

lauantai 01.09.2012 klo 22:31

[ Katso ruokalista! ]

2701 kcalKokonaiskulutus
-2000 kcalTavoitevaje
-2701 kcalToteutunut vaje
701 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-701 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 24.08.2012

Noni, johan siinä 5 päivää menikin viikonlopun pöhöjä sulatellessa :D Nyt on jo hyvinkin paino pudonnut :D :D JES!

1. Marja11 sanoi...

Peukut auttoi , hih! :D Siitä on hyvä jatkaa, tsemppiä.

perjantai 24.08.2012 klo 10:21

[ Katso ruokalista! ]

2740 kcalKokonaiskulutus
-2000 kcalTavoitevaje
-1927 kcalToteutunut vaje
740 kcalTavoite
813 kcalSyöty (Toteutunut)
+73 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 23.08.2012

Ei vieläkään paino samassa kuin viikko sitten.. Nyt uskalsi jo sentään merkata painon. Peukut pystyyn että huomenna olisi jo sitten parempi ja paino asettuisi. Nyt tietää taas että miksi ei parane mähkiä, ainakaan 3 PÄIVÄÄ yhtäsoittoo :D Onni on ettei edes ole mitään juhlimisia nyt tiedossa!

1. Marja11 sanoi...

Peukut on pystyssä. Tsemppiä ja pienin, terhakkain askelin eteenpäin! :)

torstai 23.08.2012 klo 10:16

[ Katso ruokalista! ]

2753 kcalKokonaiskulutus
-2000 kcalTavoitevaje
-2065 kcalToteutunut vaje
753 kcalTavoite
688 kcalSyöty (Toteutunut)
-65 kcalTavoitteesta
26 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 22.08.2012

Saas nähdä uskaltautuuko jo huomenna aamulla vaakalle :D Josko olisi jo kaikki viikonlopun 3 päivän mätöt sulanut.. ihan vois sanoo että jännittää :D :D :D Tänään on tullut siivottua ihan apinan raivolla että kulutusta ainakin on ollut, mutta vastapainona on sitten syötykin.. Salaattiin oli pakko ottaa sämpylä ja kastike kyytipojaksi niin johan ne kaloritkin taas pomppas mut nou hätä, eipä muuten olis jaksanu hommia painaakka :) Siis huomenna vaakalle!!

[ Katso ruokalista! ]

2749 kcalPeruskulutus
+692 kcalLiikunta
3441 kcalKokonaiskulutus
-2000 kcalTavoitevaje
-2518 kcalToteutunut vaje
1441 kcalTavoite
923 kcalSyöty (Toteutunut)
-518 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 21.08.2012

Uusi päivä uuden kujeet :) Ihana kun alkaa viikonlopun pöhöt laskea! Olo tuntuu ihan huikean hyvältä ja "keveältä", mitä nyt tämän painoinen voi keveältä tuntua :D
Mukavaa kun saa lomailla tämän viikon miehen kanssa niin koko ajan on jotain pientä tekemistä ettei vai tee mieli ruokaa kokoajan. Tän päivän suunnitelma on 5 pussiruokaaaaaaaa :D Hyvä tulee! Pienellä varauksella jos illalla iskee kova himo niin syön leiväpalan pussin tilalla.
Ihanaa päivää kaikille!!

[ Katso ruokalista! ]

2749 kcalKokonaiskulutus
-2000 kcalTavoitevaje
-1850 kcalToteutunut vaje
749 kcalTavoite
899 kcalSyöty (Toteutunut)
+150 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=supersatu85