Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 27.10.2009

[ Katso ruokalista! ]

1846 kcalPeruskulutus
+470 kcalLiikunta
2316 kcalKokonaiskulutus
-535 kcalTavoitevaje
-492 kcalToteutunut vaje
1781 kcalTavoite
1824 kcalSyöty (Toteutunut)
+43 kcalTavoitteesta
32 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 06.10.2009

Kesä suhahti aika mukavasti konditoriassa työskennellessä. Liikunta jäi vähemmälle, mikä otti päähän oikein olan takaa, mutta viimeinen tikki oli viikko Pariisissa, missä ruokavalio koostui lähinnä kiinalaisesta ja mäkkärin tarjonnasta:/ Viiniä kului seitsemän päivän reissulla kuutisen pulloa, mikä osaltaan toi mukavan lisän nielaistuihin liikakaloreihin. Vaaka näytti sellaista lukemaan, mitä en ollut ikinä ennen nähnyt, enkä enää ikinä halua nähdä! Otin siis itseäni niskasta kiinni :)

Innostuin taas sisäpyöräilystä ja olenkin käynyt suht ahkerasti xycling-tunneilla. Jotenkin sen lihaskunnon mukaansaaminen on se varsinainen haaste ja herkkuputken katkaiseminen. Marraskuun loppuun mennessä aion painaa sen 55 kg, vaikka se vaatisi itkua ja hammasten kiristelyä. Ainut hyvä puoli lisäkiloissa näyttää olevan kuppikoon kasvu :D Omasta puolestani saisivat jäädä nykyiseen kokoonsa, mutta löllömaha saa nyt kyytiä! Taisi käydä vanhanaikainen legginssitemppu; farkut ei enää mahdu jalkaan:P Tavoitteena on siis mahtua jälleen vaaleisiin koon 34 farkkuihin parin kuukauden päästä!

[ Katso ruokalista! ]

1861 kcalPeruskulutus
+139 kcalLiikunta
2000 kcalKokonaiskulutus
-445 kcalTavoitevaje
-321 kcalToteutunut vaje
1555 kcalTavoite
1679 kcalSyöty (Toteutunut)
+124 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 05.10.2009

[ Katso ruokalista! ]

1861 kcalKokonaiskulutus
-437 kcalTavoitevaje
-167 kcalToteutunut vaje
1424 kcalTavoite
1694 kcalSyöty (Toteutunut)
+270 kcalTavoitteesta
28 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 23.06.2009

[ Katso ruokalista! ]

1839 kcalPeruskulutus
+442 kcalLiikunta
2281 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-662 kcalToteutunut vaje
1781 kcalTavoite
1619 kcalSyöty (Toteutunut)
-162 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=suspiria