Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 25.08.2008

Lihasmassaa olisi tarkoitus ruveta kasvattamaan.

Tänään oli toinen kerta PT-ohjausta. Tehtiin lihaskuntotesti armeijan malliin, ja tulokset olivat jopa yllättäviä. Punnerrukset menivät paremmin kuin armeijassa (4), vatsat odotetusti (2), kyykyt ihan ok (4), selät hyvin (5), ja leuanveto.. hmm... noh, omalla painollani en olisi saanut yhtään (kokeilin toissapäivänä), joten vastapainolaitteella sain viitospainoilla 4 ja kasipainoilla 11.

Lisäksi tehtiin kaksijakoisen kuntosaliohjelman ensimmäinen osa. Motivaatio on todella kohdallaan. Tekisi mieli mennä heti huomenna salille, mutta tämä päivä oli kuitenkin niin rankka että huominen kannattaa pyhittää levolle. Ja täytyy pitää ruoantekopäiväkin....

Niin, ihan aluksi mitattiin kehon rasvaprosentti, ja samalla sain yllätyksekseni jotain muitakin lukuja. Kuten esim 1812kcal, jonka oletan olevan parempi arvio kehoni vuorokausikulutuksesta, kuin mitä kalorilaskuri antaa. Olenkin ihmetellyt viimeaikoina, että kun syön hieman alle kulutuksen, on painoni silti hieman noussut.

Säädin nyt kulutustani tuon mittarin osoittamalle tasolle, sekä laitoin automaagiseksi tavoittekseni punttitreenihaluankasvaan, ja jään odottelemaan mitä paino ja lihasmassa tähän sanoo..

Sykemittarilla 683 kcal1 tunti 27 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2133 kcalPeruskulutus
+554 kcalLiikunta
2687 kcalKokonaiskulutus
300 kcalTavoite pluskalorit
-174 kcalToteutunut vaje
2987 kcalTavoite
2513 kcalSyöty (Toteutunut)
-474 kcalTavoitteesta
66 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 16.10.2008

[ Katso ruokalista! ]

2137 kcalKokonaiskulutus
2137 kcalTavoite
2236 kcalSyöty (Toteutunut)
+99 kcalTavoitteesta
29 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 19.10.2008

[ Katso ruokalista! ]

2137 kcalKokonaiskulutus
2137 kcalTavoite
2173 kcalSyöty (Toteutunut)
+36 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 20.10.2008

Sykemittarilla 767 kcal1 tunti 34 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2150 kcalPeruskulutus
+627 kcalLiikunta
2777 kcalKokonaiskulutus
2777 kcalTavoite
2393 kcalSyöty (Toteutunut)
-384 kcalTavoitteesta
31 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 21.10.2008

Sykemittarilla 828 kcal1 tunti 33 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2140 kcalPeruskulutus
+690 kcalLiikunta
2830 kcalKokonaiskulutus
2830 kcalTavoite
1648 kcalSyöty (Toteutunut)
-1182 kcalTavoitteesta
35 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 22.10.2008

Sykemittarilla 796 kcal1 tunti 34 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2147 kcalPeruskulutus
+656 kcalLiikunta
2803 kcalKokonaiskulutus
2803 kcalTavoite
1867 kcalSyöty (Toteutunut)
-936 kcalTavoitteesta
29 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 23.10.2008

[ Katso ruokalista! ]

2137 kcalKokonaiskulutus
2137 kcalTavoite
1805 kcalSyöty (Toteutunut)
-332 kcalTavoitteesta
33 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=tmrtkn