Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




lauantai 06.03.2010

Hei kaikki painonpudottajat!
Nyt löytyi mielenkiintoinen foorumi minullekin. Täällä painonpudotusta voi tarkastella monesta eri kulmasta.
Pohjanmaalla on tänään pikkupakkasta ja aurinkoinen sää. Kävelylenkki sujui hienosti aurinkoisessa säässä. Nyt odotetaan vain kevään etenemistä ja pudotettuja kiloja.
Onnistumista kaikille!

Kävely, 6 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

1810 kcalPeruskulutus
+275 kcalLiikunta
2085 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-853 kcalToteutunut vaje
1585 kcalTavoite
1232 kcalSyöty (Toteutunut)
-353 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 07.03.2010

Hyvää sunnuntai aamua kaikille

Nyt toinen päivä alkamassa tässä ryhmässä. Opettelua tämän systeemin hallinta vielä on, mutta käytäntö opettaa koko ajan lisää.
Pakkasta on aamusta yli 20 astetta mutta lämpenee varmasti päivää kohti. Minulla on meno hautajaistilaisuuten niin liikunta jää tänään vähemmälle.

Karkea arviointi, kevyt30 minuuttia

1. Tiskiharja sanoi...

Mukavaa sunnuntaita sinnekkin ja tervetuloa kiloja tiputtelemaan :)
Osanottoni hautajaisten takia.


sunnuntai 07.03.2010 klo 06:58

2. Sikke45 sanoi...

Tervetuloa vaan laihtumaan! Porukalla onnistuu paremmin.
Turussa pakkasta -9 paikkeillaja pilvetön taivas. Hyvää sunnuntaita! :) :)


sunnuntai 07.03.2010 klo 07:43

[ Katso ruokalista! ]

2117 kcalPeruskulutus
+88 kcalLiikunta
2205 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-588 kcalToteutunut vaje
1705 kcalTavoite
1617 kcalSyöty (Toteutunut)
-88 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 08.03.2010

Huomenta kaikille
Kyllä se hymyillyttää kun aamulla vaaka näyttää pienenpää paino lukemaa.
Nyt vain reippaasti töihin ja omat eväät mukaan.
Uusi viikko alkamassa ja kisa itseni ja kevennetyn ruokavalion kanssa jatkuu...
Tsemppiä kaikille tällä viikolla!

Karkea arviointi, kohtalainen30 minuuttia

1. Sikke45 sanoi...

Hauskaa naistenpäivää! Onnea pudotuksen johdosta! :) :)

maanantai 08.03.2010 klo 08:07

2. Iseree sanoi...

Hei vaan Vaakanainen, kiva kun tulit :)
Ihan piristyin kun näin sinut täällä vaikkei me vielä tunnetakaan :D


maanantai 08.03.2010 klo 09:25

3. Iseree sanoi...

Täällä on uusi yli viisikymppisten ryhmä. Mitä ajattelisit sinne liittymisestä :D

maanantai 08.03.2010 klo 09:33

4. Paksukani sanoi...

Hei Vaakanainen, taisin aloittaa päivää ennen sinua. Aivan ihana tunne on kyllä, kun vaaka pikkusenkin näyttää laihtumista, sadasta grammastakin saa oikein hyvän mielen koko päiväksi. Sinulla on huikea pudotus, onnea kovasti.
Laihtumisiin!


maanantai 08.03.2010 klo 13:08

[ Katso ruokalista! ]

1956 kcalPeruskulutus
+284 kcalLiikunta
2240 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-977 kcalToteutunut vaje
1740 kcalTavoite
1264 kcalSyöty (Toteutunut)
-477 kcalTavoitteesta
26 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 09.03.2010

Hyvää huomenta
Aamupunnitus ja kahvikuppi kädessä nettiin merkitsemään
painolukemaa. Ja taas hymyillyttää, kun laskua painossa on tapahtunut. Tietenkin tämä on sitä "alkuhuumaa", kun alussa paino laskee nopeasti. Mutta mitäpä siitä kun suunta on oikea.
Pärjätään kaikki itsemme kanssa ja tehdään tänäänkin oikeat ruoka- ja liikunta valinnat. Itsellemme näin hyvää teemme. Kevein askelin uuteen päivää meemme!

Kävely, 6 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti

1. Iseree sanoi...

Huomenta :)
Kiva, että sua hymyilyttää ja paino laskee. Piristi tuo sun kirjoitus ja näin tehdään - kevein askelin tähän päivään, kiitos :)


tiistai 09.03.2010 klo 07:01

2. Sikke45 sanoi...

Hyvä että painosi laskee. Siitä saa uutta intoa. Mukavaa tiistaita! :) :)

tiistai 09.03.2010 klo 07:30

[ Katso ruokalista! ]

1951 kcalPeruskulutus
+325 kcalLiikunta
2276 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-452 kcalToteutunut vaje
1776 kcalTavoite
1824 kcalSyöty (Toteutunut)
+48 kcalTavoitteesta
34 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 10.03.2010

Karkea arviointi, kohtalainen30 minuuttia

1. Siniiikka sanoi...

Juu, ainut asia mikä mulla mättää on liikunnanpuute. Ruokapuolen jo handlaan tosi hyvin, mutta liikuntaa en sitten rakasta millään.

keskiviikko 10.03.2010 klo 12:55

2. Ihku76 sanoi...

Tervetuloa joukkoon :)

keskiviikko 10.03.2010 klo 17:20

[ Katso ruokalista! ]

1949 kcalPeruskulutus
+174 kcalLiikunta
2123 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-527 kcalToteutunut vaje
1623 kcalTavoite
1596 kcalSyöty (Toteutunut)
-27 kcalTavoitteesta
39 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 11.03.2010

Pudotus sujuu mallikkaasti näin ekalla viikolla. Netissä pitää käydä tämän tästä, kyllä tämä juttu senverran koukuttaa.
Työaikana tässä kirjoitan. Mutta tämän lopputulos on vain TA:n etu kun virkeä ja energinen ja hoikistunut tyttö on täällä töissä.

Voikaa kaikki hyvin ja muistakaa kcal:t!

SAUVAKÄV45 minuuttia

1. Pallomaha sanoi...

Kiva nimimerkki sulla! :)

torstai 11.03.2010 klo 21:02

2. Iseree sanoi...

Eihän sitä malta millään olla kurkkaamatta työaikanakaan tänne :)

torstai 11.03.2010 klo 22:06

[ Katso ruokalista! ]

2105 kcalPeruskulutus
+166 kcalLiikunta
2271 kcalKokonaiskulutus
-636 kcalTavoitevaje
-777 kcalToteutunut vaje
1635 kcalTavoite
1494 kcalSyöty (Toteutunut)
-141 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 12.03.2010

Eka viikko sujui mallikkasti, pudotus 2,2 kg. Tästä on hyvä jatkaa. Hyvä että eilen kävin sauvakävelyllä tuulesta ja tuiskusta huolimatta. Tänään onkin liikunnan suhteen kevyempää.

Kävely, 6 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti

1. Sikke45 sanoi...

Onnea vaan mahtavasta pudotuksesta! Pirtsakkaa perjantaita!
:) :)


perjantai 12.03.2010 klo 07:56

[ Katso ruokalista! ]

2102 kcalPeruskulutus
+315 kcalLiikunta
2417 kcalKokonaiskulutus
-294 kcalTavoitevaje
-322 kcalToteutunut vaje
2123 kcalTavoite
2095 kcalSyöty (Toteutunut)
-28 kcalTavoitteesta
34 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=vaakanainen