Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 23.09.2011

Huomenta

Fiilis tänään parempi kuin eilen, punnituksen jätän huomiselle turvonneen olotilan takia. En vaan ikinä opi ettei mulle sovi miniporkkanat :D Kauheeton polte vatsaan ja tekisi mieli oksentaa ne pois. Luulen, että tämä johtuu niiden suuresta käsittelystä verrattuna tavallisiin porkkanoihin.

Olo parani jo eilen illalla ja ihan iloinen kuitenkin olen, että tuli mentyä töihin. Sai vähän tekemistä, mikä piristi. Tänään otan kouluun liikkakamat mukaan ja katsoo sitten päivän päätteeksi menisikö salille tekeen vähän normaalia rauhallisemman sarjan.. on meinaan viimeinen päivä kortilla ja uutta kuukautta en saa kuin vasta kun tulee palkka tilille.

Eilen sain taas normiruokailusta kiinni, vaikka mielitekojakin oli. Oon tyytyväinen. Tähän ehkä auttoi kun sai uuden body-lehden käteen niin motivaatiotakin alkoi kummasti taas löytymään :D

Alkulämmittely; vinostepperi15 minuuttia
Kuntosalitreeni1 tunti 5 minuuttia
Pikkuveljen juoksukoulu osa.3 (1+2)9 + 1+129 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1782 kcalPeruskulutus
+508 kcalLiikunta
2290 kcalKokonaiskulutus
-322 kcalTavoitevaje
-585 kcalToteutunut vaje
1968 kcalTavoite
1705 kcalSyöty (Toteutunut)
-263 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 24.09.2011

-100g. .wow :D

Tänään tarvitsee varmaankin käydä terveyskeskuksessa.
Eilen aamulla jalkaa särki ja kun lähdin kävelemään kouluun jalkapohjissa alkoi tuntua. Päivän mittään kävele vähän vaikeutui.. ja sitten vaan hävisi tuo tunne. Joten uskaltauduin salille (ihanaa) ja tämän jälkeen vielä pienelle juoksulenkille pikkuveljen kanssa.
Mutta myöhemmin se taas alkoi ja iltaan mennessä en pystynyt kävelemään oikeastaan ollenkaan. Nyt aamulla tilanne on vähän parempi, mutta en vieläkään mielelläni kävele ollenkaan.. yritin katsoa netistäkin kaikkea mikä voisi olla ja paljonhan sieltä löytyi ehdotuksia..
Sanotaan vain että melko kummallista, kun tämä alkoi kun kävelin vain n.500 m kouluun ja voimistui päivää kohti, sitten häviää ja illemmalla iskee oikein kunnolla..

On tämäkin kun kokoajan pitää jotain vaivaa olla.

Saunakeskustelu:

Minä: "on siinä se hyvä, kun itselle tulee kokoajan kaikkea vaivaa, että sitten oppii paljon uutta, mitä muut ei"
Muru: "voi kai sen noinkin ajatella".

Vaikka alkuviikosta tuli syötyä flunssankoukeroissa jäätelöä sun muuta, niin virallisesta cheat-päivästä en luovu :D Täytyy vain päättää onko se tänään vai huomenna. Pääsee paikallisesta hakemaan
maailman parhaan hampurilaisen ! :D

Edit. Hamppari siirtyy huomiseen :)

Ja ajattelin nyt ruveta päivittämään tänne blogiinkin mitä on tullut syötyä päivän aikana. Ite luen niin mielellään muiden päivän aterioista niin ehkä jotain muutakin kiinnostaa :)

9.00 2x ruispuikula, keitetty kananmuna, lätta, kahvi rasvattomalla maidolla & 1 hermesetas (+ Only one regular-vitamiinilisä & emgesan magnesiumtabu)

11.45 250 g vesimelonia

13.00 Kukkakaalia, tomaattipohjaista jauhelihakastiketta, raejuustoa, jäävuorisalaattia

16.00 Nutrilett hunger control Dark Chocolate-patukka

18.00 Ruisleipä, keitetty kananmuna, 215 g vesimelonia + maito

21.00 Ehrmann-maitorahka ja banaani

Ennen nukkumaan menoa poskeen vielä Scitech ZMA

1. Riinamariina sanoi...

Oon taas vähän ihmeissäni et miten toi on mahdollista... itseasiassa äsken otettu paino vaan 60.1 mut toi merkattu varmaan realistisempi :)

lauantai 24.09.2011 klo 15:06

[ Katso ruokalista! ]

1780 kcalKokonaiskulutus
-400 kcalTavoitevaje
-464 kcalToteutunut vaje
1380 kcalTavoite
1316 kcalSyöty (Toteutunut)
-64 kcalTavoitteesta
27 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 25.09.2011

Mikähän tolle painolle tuli? Punnitsin monessa erikohdassakin lattiaa, mutta aina se anto ton saman lukeman.. pakko kai se on sitten uskoa :D

Nyt on takana jo päivän salitreenit! Kahdeksalta söin aamucombon, mikä olikin sitten"hieman" tuhti. Täyteen tuli. Yhdeksäksi olin salilla ja aloitin perus vinostepperillä lämmittelemään. Kyllä se on näin aamutuimaan huomattavasti rasittavampaa, siksi en nyt kauhean pitkää lämmittelyä pitänytkään. Hyvä salitreeni oli eikä olisi oikein malttanut lähteä pois :)

Tänään on sitten CHEAT-DAY Eli nassuun menee ainakin tämä maailman-paras-hampurilainen :D Ja sitten on anopin nimpparikaffeet niin vois katsoa jos kakkuakin maistaisi. Sen näkee sitten :)

Päivän kulku

8.00 Aamucombo ( 1 annos 4-viljan puuroa, ehrmann-maitorahka ja 1 dl sokeritonta mehukeittoa) +Only one regular-vitamiinilisä

9.00 Salitreeni

10.45 Proteiinivanukas ( 1 dl rasvatonta maitoa, Manninen Nutraceuticals Protein Pudding-jauhetta, 0,5 dl sokeritonta mehukeittoa)

12.00 omena

13.00 Ruisleipää, levite ja keitetty kananmuna

15.30 Hamppari ja vähä rankalaisia murun annoksesta ( vähän hävettää pistää tää, mut rehellinen pitää olla :D )

18.00 Kahvi kevyt maidolla+hermesetas ja mansikkakakkupala

alkulämmittely; vinostepperi15 minuuttia
Kuntosali55 minuuttia

1. Tiimalasi92 sanoi...

Kiitos kovasti! En kyl ajatellu et tollanen yllätys minua odotti ku painossa ei muutoksia! :) Oli kyl positiivine ylläri. Nyt jaksaa taas :)

sunnuntai 25.09.2011 klo 11:05

2. Riinamariina sanoi...

Hieno pudotus :) tsemppiä! ei oo paljoa enää että oot tavoitteessasi ;)

sunnuntai 25.09.2011 klo 14:11

3. Riinamariina sanoi...

Mun on tavoitteet vielä niin kaukana etten uskalla edes niistä vielä haaveilla... eka tavoite on 5-alkaviin lukuihin ja sitten 55kg... emmä oikeen muita tavoitteita uskalla asettaa

sunnuntai 25.09.2011 klo 15:56

4. Riinamariina sanoi...

No se on hävinnyt jo miljoona kertaa mut aina oon saanu siitä rippeet kerättyä talteen :D gulassista tuli oikein namia, enää ruokaseura puuttuu :)

sunnuntai 25.09.2011 klo 16:17

[ Katso ruokalista! ]

1768 kcalPeruskulutus
+296 kcalLiikunta
2064 kcalKokonaiskulutus
-400 kcalTavoitevaje
-58 kcalToteutunut vaje
1664 kcalTavoite
2006 kcalSyöty (Toteutunut)
+342 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 26.09.2011

Huomenna vasta punnitus.
Eilinen cheat day.. huh huh.. kyllä sen huomaa kun elimistö tottuu terveelliseen ruokaan ja sitten yhtäkkiä mahalle tarjotaan hampurilaista.. hirveä päänsärky ja pahaolohan siitä tuli. Ei tarvitse kyllä taas vähään aikaan moista syödä. Hyvää oli, mutta jälkifiilis ei ollut sen arvoinen. Anopilla söin sitten palan kakkua ja join kahvin.. iltapalaa ei pystynyt syömään, oli niin tuhti olo vielä hampparista.

Tänään oli lyhyt koulupäivä ja kohta salille.
Olen tässä äidillä käymässä ja tehdään listaa mitä pitää ostaa ja tehdä kun nyt viikonloppuna muutan tänne vahtimaan pikkuveljeä :) Puoltoista viikkoa aikaa muuttaa pikkuveljen ruokailutottumukset! :D


Tämän päivän kulku

6.30 Aamucombo ( kaura&ruis puuroa, ehrmannia & sokeroimatonta mustikkakeittoa) +Only one regular-vitamiinilisä

11.15 lihakeittoa, 2 palaa ruisleipää, 1 siivu juustoa

12.30 4 palaa tummaa suklaata

12.45 Salitreeni; Rinta, selkä, olkapäät, vatsat

14.15 Proteiinipatukka ja kahvimaidolla + hermesetas

16.15 Juoksulenkki; pururadalla spurtilla ylämäet ylös, ylhäällä sykkeen tasaus hölkällä. Tätä koko pururata ja pienen lenkin kautta vielä kotiin

17.15 Lasi rasvatonta maitoa ja omena

18.30 Iso annos itsetehtyä tonnikalasalaattia

20.00 Kahvi rasvattomalla maidolla (tutut kävi ni siksi näin myöhänen kahvinjuonti aika :)

20.30 Ehrmann-maitorahka ja banaani + magnesiumtabu ja zma:ta


Edit.
Salilla kokeilin tehdä ite väsättyä 2-jakosen treeniohjelman ensimmäistä osaa. Ihan jees ja tuli nyt tehtyä vielä paremmin ja voimalla nuo liikkeet kun tietää, että on ite kyseisen treenin takana. Mut vielä täytyy hioa ja miettii liikejärjestystä. Kivaa kuitenki oli, enkä tiedä mistä sitä lisäpuhtia sai, kun kotiin päästyä piti lähteä tappojuoksulenkille! Ylämäet tosiaan spurtilla ylös, sitten vähän sykkeen tasausta ja eiku uudestaan ja tätä koko pururata ympäri! Ihan mahtava ja virkee fiilis nyt :)

Alkulämmittely; vinostepperi20 minuuttia
Kuntosali50 minuuttia
Juoksu43 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1768 kcalPeruskulutus
+614 kcalLiikunta
2382 kcalKokonaiskulutus
-400 kcalTavoitevaje
-550 kcalToteutunut vaje
1982 kcalTavoite
1832 kcalSyöty (Toteutunut)
-150 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 27.09.2011

Paino koholla +300 viime punnituksesta, mut mahtavaa! Sehän oli selvä et paino nousisi cheat-dayn takia.. Mut hei mää alan pysymään tossa viidessäkolmessa! Oon happy :)

Tänään on kiire päivä eikä ehdi reenaan. Kouluun lähtö tossa 7 maissa ja sitten taas suoraan töihin. Mut raha on aina tervetullutta :)

Päivänkulku

6.15 Ruispuikula, keitetty kananmuna ja lasi maitoa + only one regular

9.00 Omena

11.15 Peruna, jauhelihakastiketta ja pajon jäävuorisalaattia

13.30 Ruispuikula, siivujuustoa, levite ja Fat burner fitness drink

14.30 Kahvi kevyt maidolla + hermesetas

15.15 Skyr-mustikkarahka ( oli pakko maistaa, kun sitä on niin mainostettu :D )

17.00 Nurtilett-ateriankorvikepatukka

19.00 200 g vesimelonia

20.00 Ehrmann ja banaani + magnesiumlisä ja zma

1. Sarita83 sanoi...

Joo näin tehdään! :) Yleensähän tuollainen nopee painon nousu lähtee nopeaa poiskin, mutta nyt ahistaa niin paljon että pakko jotain kokeilla! Täytyy myös kiertää vähän pitemmän kautta kun pyöräilee töihin... Sulla on kyllä paino hyvissä lukemissa! :)

tiistai 27.09.2011 klo 11:39

[ Katso ruokalista! ]

1773 kcalKokonaiskulutus
-400 kcalTavoitevaje
-404 kcalToteutunut vaje
1373 kcalTavoite
1369 kcalSyöty (Toteutunut)
-4 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 28.09.2011

+200 :( Mistäköhän toikin tuli..

Tänään taas lasten jumppa, sitten pitäis kans ehtiä pakkaamaan kaikki kamat äidille muuttoa varten ja jossain välissä pitäis päästä juoksemaankin.

Päivänkulku

6.00 2 ruispuikulaa, keitettykananmuna, levite

9.30 Täysjyväpaahto, päällä pala juustoa, kinkkua, tomaattia, kurkkua ja levitettä

11.15 Pieni annos tonnikala-pastavuuasta, reilusti jäävuorisalaattia ja hieman punajuurta

13.45 Protein delight-patukka ja fat burner karpalo-juoma

15.00 Juoksulenkki

15.45 Tonnikalasalaattia ja lasi maitoa

18.30 Appelsiini

Juoksu30 minuuttia

1. Sarita83 sanoi...

Kiitos, kiitos! :) Tsemppii myös sulle!

keskiviikko 28.09.2011 klo 19:15

[ Katso ruokalista! ]

1777 kcalPeruskulutus
+188 kcalLiikunta
1965 kcalKokonaiskulutus
-400 kcalTavoitevaje
94 kcalToteutuneet pluskalorit
1565 kcalTavoite
2059 kcalSyöty (Toteutunut)
+494 kcalTavoitteesta
33 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 29.09.2011

Ei päässy punnitsemaan itseään tänään kun vaaka vietiin jo eilen kaikkien muiden kamojen mukana äidille, ja otinkin sitten siitä ilon irti :D Tosi huonoilla unilla menty nyt noin viikko ja pientä hajoamista tapahtui eilen kun pitää juosta paikasta toiseen ja pitää tehdä sitä ja tätä plus kun ei nuku öitä hyvin, niin sitten tuli vähän murruttua jossain välissä.
Söin tuhdin iltapalan ja vähän tummaasuklaatakin, että voi hyvillä mielin mennä nukkumaan ( ja jos jopa se auttaisi nukahtamaan). Ja resepti oli taattu: nukahdin lähestulkoon heti kun pääsin sänkyyn enkä kertaakaan herännyt yöllä. Eli ei voi ainakaan morkkista olla iltapalasta :)

Tänään kouluun ja koitan sen jälkeen ehtiä salille vähän treenaan jalkoja ja käsiä, tämän jälkeen vielä illaksi töihin. Töistä äidille nukkumaan ja sinne sitten jäänkin puoleksitoista viikoksi :)

Aamupalaksi päätin vetäistä taas aamucombon kun ei viitsi jättää noita ehrmanneja jääkaappiin yli viikoksi.. Hyi helevetti. Ei se kyllä mitään herkkua ole, mut nälkä pysyy paremmin poissa kuin millään muulla aamupalalla :D

Päivänkulku

6.15 Aamucombo ( 4-viljanpuuroa, ehrmannia ja 1 dl sokeritonta mustikkakeittoa, 0,5 dl sokeritonta mansikkakeittoa) + only one regular[i/]

11.15 Broilerin nahaton rintafile, 1/4 lautasesta jäävuorisalaattia, 1/4 lautasesta porkkanaraastetta, hieman currykastiketta + iso varrasleipä levitteellä

15.00 Skyr mansikka-maitorahka + kahvi kevyt maidolla(+hermeset)

[i]Pitkin iltaa meni purkki (250) kirsikkatomaatteja


17.00 Nutrilett-ateriankorvikepatukka + vichy + kahvi kevyt maidolla

18.45 puolikas Easybody mansikka-patukka

20.15 ehrmann ja banaani

Alkulämmittely; vinostepperi20 minuuttia
Kuntosali50 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1777 kcalPeruskulutus
+318 kcalLiikunta
2095 kcalKokonaiskulutus
-400 kcalTavoitevaje
-455 kcalToteutunut vaje
1695 kcalTavoite
1640 kcalSyöty (Toteutunut)
-55 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=varamartti