Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 28.02.2010

Söndagia!

Paino samassa.

En ehtiny eilen ollenkaan koneelle, kun Ukkelilla oli jotain hommaa läppärillä koko illan. Pah! Jäi teitin blogit ja kommentit lukematta. Kamalaa! ;)

Eilinen Motivuksen kiinteytyksen nimellä kulkeva tunti oli aivan surkea! Tai ainakin ohjaaja oli. Liikesarjojen vaihdot ilmoitti tyyliin: ja nyt vasemmalle... no kun ei ihan homma pelitä noin. Ihmiset rynni mihin suuntaan sattu, kun ei ollut aikaa ennakoida. Tuli oikeen ketutus! Toisekseen 50 minuutin tunniksi ilmoitettu tunti kesti sykemittarin mukaan vain 42 minuuttia. Kele! Teen valituksen!

Tänään on rauhallisempi päivä ja suuntaan joogaan. Eikös muuten olekkin ihana ilma!! Vettä sataa ja on ihanan harmaata. Loskaa! Mä nautin! Linnut on heränny ja laulavat jo kevättä. Suurimmat lumikinokset on painunut veden ansiosta varmaan puoli metriä ja arvaatkaas mitä? Mä näin aamulla jo asfalttia! :)

Ensi viikolla suunnitelmissa ottaa homma haltuun ja hoitaa syömiset kunnialla työpäivän lomassa. Suunnittelen tänään koko viikon eväät ja laitan edellisenä iltana valmiiksi kaappiin. Nyt ei saa rytmi lipsahtaa enää. Samoin liikuntojen kanssa. Se on vaan jaksettava. Muuten menee joogakortti ja salikortti ihan hukkaan.

Oikein lauhan lämmintä, mukavan kosteata ja loskaista Sunnuntata kaikille :)

1. Tinka77 sanoi...

Mäkin aattelin kirmasta ulos tuonne loskaan, ja tottakai se on hauskaa!! Vastus nousee kun raijjaan vaunuja :D Ja se on hyvää liikuntaa. Mä oon niin kaheli et alan nähdä liikuntaa jokapuolella :D Ihanaa sunnuntaita!

sunnuntai 28.02.2010 klo 08:48

2. Tinka77 sanoi...

Ai niin, mua kans ketuttaa jos mun sykemittarin mukaan joku zumba kestää vähemmän aikaa kun ollaa jouduttu venaamaan jotain mummeleita jotka on aina myöhässä... täydet tehot täytyy ihmisen saada koko rahalla...ni... :D

sunnuntai 28.02.2010 klo 08:50

3. Tinka77 sanoi...

Hyvä et on auki!! Onks jotain sushipaikkaa jota suositella? Ne on kyl aika varmasti söndageina kiinni mut jos joskus päästä isännän kans sushille..

sunnuntai 28.02.2010 klo 08:53

4. Manson sanoi...

Oon samaa mieltä :) nolla keli ja kura on ihanaa. Kevät kevät kevät :D .

sunnuntai 28.02.2010 klo 10:38

5. Sava sanoi...

Et voi olla tosissasi että tykkäät LOSKASTA!
Kevät, lämmin ja linnunlaulu on ihanaa, samoin katolta tippuvat vesipisarat, ja se ihana tuoksu joka ulkona on nytkin... Mut loska on KAMALAA!


sunnuntai 28.02.2010 klo 13:12

6. Sava sanoi...

Aaa. Siis Pavlovin koirasdr. Loskasta seuraa kevät -> siis loska on ihanaa... täytyypä yrittää kehittää tuo assosiaatio itsellekin. Meil täällä ei valitettavasti ( :D ) ole vielä loskaa, ehkä sit huomenna...
Pumppi on paras :D


sunnuntai 28.02.2010 klo 13:29

7. Kartiaa sanoi...

Juu mäkin harkitsin ensin tikkareita, mutta suu oli niin rikki kun paloi ruuassa päivällä etten uskaltanut :)

Sunnuntaita! Nyt lenkille...


sunnuntai 28.02.2010 klo 13:44

8. Odlas sanoi...

Kiva jos joku tykkää... *kollaa hulluna kaappeja löytääkseen jotkut katseenkestävät vaihtokengät huomiseksi töihin* :D

sunnuntai 28.02.2010 klo 16:25

9. Saaramaaria sanoi...

Lue vaan siitä superfoodista lisää - ja olet ensi syksynä ihan saman sienihullutuksen vallassa kuin minä :D .

sunnuntai 28.02.2010 klo 18:49

10. Saaramaaria sanoi...

Tuosta ilman ihanuudesta esitän kyllä eriävän mielipiteen! Mieluummin sitten vaikka niitä lumitöitä joka päivä kuin märkää räntää, jota juuri nyt tippuu taivaan täydeltä.

sunnuntai 28.02.2010 klo 18:53

11. Saaramaaria sanoi...

Ihan snobi juttu ;) . Mustikka ajaa saman asian kuin goji, trust me!

sunnuntai 28.02.2010 klo 18:55

12. Tiikeriraita sanoi...

Kunnon suomalaista kateutta jokapuolella :) Täytyypi seuraavan kerran udella kysyjän painoa :) Ihan silmät kirkkaina ja huuli pyöreenä :)

sunnuntai 28.02.2010 klo 19:23

13. Gartsu sanoi...

No ei kai se ole hosumista, jos 1.5 vuoden jälkeen Vituttaa isolla veellä? :(

sunnuntai 28.02.2010 klo 19:55

14. Shamaani sanoi...

Mulla just toiste päin nää keli mieltymykset. Nyt masentais tää vetisyys, ellen ois niin fiiliksessä siitä ett mulla on viimein koottu hylly olkkarissa :)

sunnuntai 28.02.2010 klo 22:08

[ Katso ruokalista! ]

1639 kcalPeruskulutus
+290 kcalLiikunta
1929 kcalKokonaiskulutus
-433 kcalTavoitevaje
-698 kcalToteutunut vaje
1496 kcalTavoite
1231 kcalSyöty (Toteutunut)
-265 kcalTavoitteesta
29 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 10.02.2010

Keskiviikkoista huomenta!


Paino putoo :) Pikkusen vaan, mutta täytyy olla iloinen siitäkin. Eilinen Pumppi t-u-n-t-u-u ihan kivasti. Reisien arkuudesta huolimatta aion mennä tänään joogaan. Jospa se auttais ns. palauttavana liikuntana. Asennoissa pysyminen voi olla tuskaa, mutta kokeillaan ;)

Eiliset sokkotreffit meni mainiosti. Mukavaa oli nähdä myös naama kl-kamusta. Eikä sieltä tullutkaan vastaan karvainen, möreä-ääninen, hieltä haiseva Arska 55v, josta mua peloteltiin lähipiirissä :D Tuli kaunis, tyylikäs, pirteä ja iloinen ja äärimmäisen mukava nainen. Uusiks :)

Eilen säikähdin illalla, että alkaako vatsakivut taas.... :( Panikoin jo etukäteen ja pakkailin reppua sairaalareissua varten. Onneksi odottelin hetken, koska ilmeisesti Pumpissa tehdyt punnerrukset otti selkään niin paljon, että siellä rintalastan sisällä on jotain jumissa, joka säteilee ylävatsaan. Huomasin myös, että en ollut juonut koko päivänä kun muutaman desin, Pumpista huolimatta. TYHMÄÄ! Juomattomuus saattaa mun pienepienen oman teorian mukaan olla ainakin yhtenä syynä ylävatsaoireisiin. Join siis illalla pari litraa ihan varmuuden vuoksi :) Kyllä lotisee! Ja sinne imeyty, koska en edes juossu vessassa yöllä. Mä olen sieni!

Tänään siis joogaa mamin kera, kahvilaa, siskon tapaaminen lounaalla ja samalla ideointia tulevaa varten.

Mukavaa päiväänne! :D

1. Tinka77 sanoi...

Hyvä että meni ohi juomalla! Mukavaa että sokkotreffit onnistuivat! :D Ja paino putoaa vaikka riehkasit pumpissa! Loistoa.. mä en oo saanu mitään isoa pudotusta aikaseks mut riivin pikkuhiljaan kynnet naarmuilla alemmas :D :D

keskiviikko 10.02.2010 klo 08:57

2. Joulupossu sanoi...

Pienikin pudotus on kiva :)
Hmm... millanen sieni sä mahdat olla ?? pinkki jossa on reikiä vai sellanen pesukukka ??? :D
No hyvä ettet joutunu hospitaaliin :)
Muksaa päivää !!


keskiviikko 10.02.2010 klo 09:15

3. Joulupossu sanoi...

Se on tosi herkku eli omenapäärynä :) jos poikkeet sellossa niin siellä on prismassa iso kasa niitä myynnissä :D nami nami nami :)

keskiviikko 10.02.2010 klo 09:21

4. Sava sanoi...

Voi, mikäs sun masussas on vikana?
Mut hienoa et meni ohi noin helpolla!
ihanan kuuloinen päivä sulla on tiedossa :D
Mä haluun kans Pumpiin! Uskaltaiskohan jo huomenna yrittää uudelleen????


keskiviikko 10.02.2010 klo 09:42

5. Sava sanoi...

Sul on hyvät taiat!
Mun mies bogasi toisen sukellusseuran sivuilta jutun punaisenmeren sukellusreissusta! Me lähdetään sinne reissuun jos vaan lomat järjestyy (alustavasti sen pomo jo lupas ) :D


keskiviikko 10.02.2010 klo 16:50

6. Sava sanoi...

Mä oon sukeltanu 15 vuotta.
- Elämäni suuri intohimo ja rakkaus :D


keskiviikko 10.02.2010 klo 19:24

7. Saaramaaria sanoi...

Vai olet sinä sieni, varo etten kerää koriini ja paista makoisaksi ruoaksi :D . Joskus kun juo tuolla tavalla reippaammin kerralla, niin tuntuu kuin vatsassa olisi maitokannu, joka hölskyy joka askeleella.

keskiviikko 10.02.2010 klo 20:40

8. Saaramaaria sanoi...

Luin juuri jostakin, että nestetasapainon saa testattua yksinkertaisesti kurkkaamalla aamupissan jälkeen pönttöön - jos virtsan väri on voimakkaasti keltainen, niin silloin on juonut nesteitä liian vähän. Tarkastapa tilanne joka aamu ;) .

keskiviikko 10.02.2010 klo 20:42

9. Sava sanoi...

No entäs kampelat? :D
Ei vaan, tääl on tosi komeita hylkyjä ja jyrkänteitä.. Joskin kylmää...


keskiviikko 10.02.2010 klo 22:12

[ Katso ruokalista! ]

1648 kcalPeruskulutus
+293 kcalLiikunta
1941 kcalKokonaiskulutus
-413 kcalTavoitevaje
-609 kcalToteutunut vaje
1528 kcalTavoite
1332 kcalSyöty (Toteutunut)
-196 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 09.02.2010

Huomenta!


Paino taas tippumaan päin. Kohta jos sais kahdeksikon sieltä piilkistämään :)

Eilinen meni tarkoituksella pienillä kaloreilla, että sain vähän purettua mässyviikon aiheuttamaa kaloriruuhkaa.... Nesteetkin läks heti, joten yksi tuollainen Ultrakevyt-päivä viikossa on jatkossakin se keino, jolla ylimääräiset nesteet ja jumittunut kroppa herätetään. Toimii.

Tänään on aamusta BodyPump, josta säntään suoraan sokkotreffeille, päiväkahville :D Tapaan uuden tuttavuuden, jonka kanssa täällä Laskurissa on höpötelty jo pitemmän aikaa. Nyt ihan face to face. Kivaa!

Eilinen jooga tuntuu vähän kropassa. Olin eilen todella kireellä, eikä asennot meinannu sujua ollenkaan. Joogamatto on niin uusi ja käsittelyaineista liukas, että asennoissa pysyminen otti koville. Tänään on illalla maton pesu.

En vaan voi kehua joogaa tarpeeksi! Miten monipuolinen, muokkaava, rauhallinen ja silti hikinen tunti. Asennot ovat samalla venyttäviä ja lihasta vahvistavia. Ohjaajat on ihanan rauhallisia ja tyyniä. Ohjeet tulee tasaisen harmonisella äänellä, hosumatta, huutamatta. Kyllä joogassa on jotain taikaa.... Olo on aina ihan erilainen, kuin muista jumpista tullessa...jotenkin harmonisempi, rauhallisempi, tyynempi, rennompi.... Ooooohhhmmmmmm :D

Taidampa vetästä parit aurinkotervehdykset ennen ku lähden Pumppaamaan ;)

Tirisevän mehukasta Tiistaita!

1. Tinka77 sanoi...

Tirisevää tiistaita sinnekin :D !! Sä läksit taas kiitoon painon kanssa. .hyvä! Mä jumitan mut kyl mä vielä perässä tulen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! ;)

tiistai 09.02.2010 klo 08:50

2. Joulupossu sanoi...

Oiiiii, sokkotreffit on kivoja silloin kun toinen osapuoli ei oo mies :D
Hyvä hyvä, alaspäin paino menossa ja pian se kasikin putkahtaa näkösälle :)


tiistai 09.02.2010 klo 09:00

3. Tinka77 sanoi...

Meidän kaks hemasevaa terrierinarttua olivat muutama viikko sitten juoksussa. Oli taas naapuri-uroksilla huokailtavaa :D :D Onpas mukavaa, sokkotreffit! Laskurilaisen kanssa on varmaan helppo välttää croissant- ja pullakuoppia kahvilassa. :)

tiistai 09.02.2010 klo 11:07

4. Manson sanoi...

Mäkin pesin mattoni kun oli tota samaa luisumis ongelmaa. Laitoin koneeseen 30 astetta ja en edes pesuainetta kun ajattelin et jos siihen jää jotain jäämiä. Saan nääs herkästi ihottumaa. Niin autto kyllä. Ei luistanu kännyt eilen :) .

tiistai 09.02.2010 klo 19:27

5. Mirmeli77 sanoi...

Auttaisikohan tuo jooga tämmöistä kotiäitiä jolla on hermo aina kireellä, puhumattakaan niskojen jumituksesta? Aiemmin harrastin kuntopotku- ja kuntonyrkkeilyä ja se kummasti tasoitti luonnetta ja auttoi myös yläkroppaan :) .

tiistai 09.02.2010 klo 20:08

6. Sava sanoi...

UUUUU. Sokkotreffit :D On aina tosi jännää tavata uusi ihminen, jonka oikeestaan tuntee, mut ei kuitenkaan tunne yhtään!
Mä joskus kokeilin Astanga-joogaa, mut mun selkä tuli kipeeksi, oli pakko lopettaa. Kivaa oli kyl niinkauan kuin sitä lystiä kesti.


tiistai 09.02.2010 klo 21:44

[ Katso ruokalista! ]

1650 kcalPeruskulutus
+359 kcalLiikunta
2009 kcalKokonaiskulutus
-422 kcalTavoitevaje
-1018 kcalToteutunut vaje
1587 kcalTavoite
991 kcalSyöty (Toteutunut)
-596 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 08.02.2010

Huomenta!


Paino samassa. Tänään on silti parempi päivä kuin eilen! Ensin ploki, sitten pikkiriikkisen töitä, jonka jälkeen jooga ja sitten taas ihan pikkusen töitä. Siinä päiväohjelma :)

Nyt löyty taas aihe, josta voisin vouhkata loputtomiin. Mä sain hepulin kun luin tän... Siirry sivulle!
Ja tossa alkuperäinen juttu samasta asiasta
Siirry sivulle!

Mä olen vuosikaudet ollut sitä mieltä, että meille läpi elämän syötettyyn, enemmän tai vähemmän teolliseen ruokaan päätyy sellaisia aineita, joita ei sinne kuulu. Syöpäsairauksien määrän kasvu keski-ikäisillä ja sitä nuoremmilla on ollut huimaa. Lääkärit ja tutkijat sanovat eliniän pitenemisen ja kehittyneiden seulontojen olevan syynä syöpätapausten määrän kasvuun, mutta miten sillä selitetään nuorten, lasten ja alle viisikymppisten lisääntyneet syövät? Kyllä ihminen on sitä mitä hän syö.

Jos mietitään -60 ja -70 lukuja ja vielä -80 lukuakin, tule väistämättä mieleen, että silloin ei paljon ruuan puhtaudesta puhuttu. Mitä kemikaaleja niihin ensimmäisiin kotirouvien arkea helpottamaan kehiteltyihin maksalaatikoihin oikein työnnettiinkään? Silloin, eikä varmasti vieläkään, ole tietoa kaikkien lisä- ja säilöntäaineiden vaikutuksista ihmiseen, niiden yhteisvaikutuksista puhumattakaan. Ihmisen elimistö on melkoisen herkkä kapistus, johon pitkään jatkunut vaarallisten aineiden altistus ei voi olla jättämättä jälkiä.

Me ollaan kuulkaa koe-eläimiä ruuan suhteen. Vuosittain tulee uutta tietoa ja varoituksia satelee milloin mistäkin elintarvikkeesta, joka onkin todettu ihmiselle vaaralliseksi. Aika käsittämätöntä!! Miten jollekkin jugurtti- tai Pilttisosepurkin lapselleen aamiaiseksi korkkaavalle voisi tulla edes mieleen, että siinä korkataan terveyspommi ja altistetaan perhe myrkyille, jotka aiheuttavat syöpää!

VAADIN VALVONTAA!!! Perustan kerpele boikotointi-sabotointi-kansalaisliikkeen elintarvikkeiden valmistajia, tuottajia ja myyjiä vastaan! Jos ei mikään valtion toimielin valvo mitä meille syötetään, ni kuka sitte?! Saako elintarvikeyhtiöt tehdä ihan mitä huvittaa? Saavatko ne laillisesti myrkyttää ihmisiä aina vaan suurempien taloudellisten voittojen takia?! Pitäiskös niiden alkaa maksaa haittalisäveroa syöpäsairaaloille, -järjestöille ja tutkimukselle?

*murinaa* Tää aihe saa aina mun verenpaineen nousemaan...

OIkein mukavaa maanantaita kaikille ja suosikaa jalostamatonta ruokaa!

1. Tinka77 sanoi...

Mä olen alkanu yhä enemmän ja enemmän suosia jalostamatonta ruokaa.... Nykyään alkaa olla enemmän ja enemmän todistmatskua siihen kuinka tärkeä ruokavalion koostumus ja "prosessoimattomuus" on ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille. Nyt on onneks kilpailu

maanantai 08.02.2010 klo 09:54

2. Tinka77 sanoi...

..kääntynyt niin että ns. luomuruoka ja esim. aromivahventeiden vähentäminen on POP ja sillä voi markkinoida omaa tuotettaan. Parempi suunta, että turhat E:t pois.

maanantai 08.02.2010 klo 09:57

3. Horizon sanoi...

Toi on niin totta! Meillä on muutaman viimeisen vuoden aikana yritetty välttää mahdollisimman montaa E-kirjainta. Tosiasia on, että se on aika mahdotonta. Niinpä ketuttaa kahta kauheemmin se, että teollisuus myrkyttää kuluttajia tietoisesti.

maanantai 08.02.2010 klo 10:01

4. Sava sanoi...

Joo, noi lastenruoassa olevat määrät on poskettomia! Meinas mennä kahvi mullakin väärään kurkkuun kun luin uutisen!

maanantai 08.02.2010 klo 10:35

5. Hyvakarppi sanoi...

Tottahan se on ja sekin on totta, että ruoka kaupasta ei saa edes sellaista luonnonmukaista lihaa....kun siatkin on syötetty ties millä rehulla :(

Täytyy vaan yrittää ostaa puhtainta ruokaa mitä saa :)


maanantai 08.02.2010 klo 10:42

6. Sava sanoi...

Joo, tänään taas hyvä päivä. Jääkylmästä aamusuihkusta huolimatta. Vai juuri siksi? :D

maanantai 08.02.2010 klo 15:56

7. Kartiaa sanoi...

Kiittää ja niiaa hän. Juu, vaaleanpunaisuus on joskus ihanaa.
Ihan kauheita noi jutut, kans eilen niitä kattelin ja mietin, että mitä kaikkea sitä itseensä tunkeekaan. Hyih.


maanantai 08.02.2010 klo 16:14

8. Lumikki7 sanoi...

Mä olen niin täpinöissäni tän kevään tulon ja päivien pitenemisen kanssa etten oikein tunnista itseänikään enää. :D Muuta oleellista ei ole oikeestaan muuttunut kun tämä paino. Uskon, et liian hiilarit ja muu ylensyönti lamaannuttaa ihmisen sinne sohvalle

maanantai 08.02.2010 klo 20:28

9. Lumikki7 sanoi...

...ja kaikki kiva unohtuu. Ei vaan JAKSA tehdä yhtään mitään muuta kuin olla ja möllöttää sekä tietysti lohtusyödä. Toi lumentulo vois jo loppua että täällä voidaan todenteolla alkaa suunnitella keväthommia ja kesää uudella kuosilla. Eiks jeh?! :D :D :D

maanantai 08.02.2010 klo 20:30

10. Odlas sanoi...

Mums! [KUVA] Juustoinen kalavuoka kuulosti niin hyvältä ja näytti olevan vallan proteiinirikas. Tattis vinkistä, menee ensi tilassa testaukseen! :)

maanantai 08.02.2010 klo 20:49

[ Katso ruokalista! ]

1656 kcalPeruskulutus
+297 kcalLiikunta
1953 kcalKokonaiskulutus
-456 kcalTavoitevaje
-1075 kcalToteutunut vaje
1497 kcalTavoite
878 kcalSyöty (Toteutunut)
-619 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 05.02.2010

Huomenta!

Njahans. Paino taas putoilee :) Hyvä niin, mutta menee vähän liian lujaa. Kaksi kiloa viikossa tarkoittaa, että menee muutakin ku läskiä. Ei hyvä. -1,9kg on saldo viime viikon perjantaista...

Vietinpä pitkästä aikaa äärimmäisen huonon yön! Menin eilen joogan jälkeen vielä kokeilemaan uutuuttaan kiiltelevää salikorttiani ja otin pikahien crossarilla ja painelin saunaan. Kotiin päästyä oli niin hirmuinen nälkä, että huippas. Söin tietysti ahmimalla ja tarjolla oli linssipataa ja broileria. Linssit jysähti vissiin tyhjään vatsaan niin tunteella, että koko illan vietin vatsa pipinä soffalla. Kiersi vatsassa ihan koko yön ja unet jäi vähiin. Näin siinä käy kun aamulla lähtee liikkeelle omenan voimin ja kotona on vasta iltapäivästä, joten aivan omaa tyhmyyttä!

Ja koira on vanhuuttaan ja pää-aistien kadottua ilmeisesti niin herkkä mun sairauksille, että vatsahan silläkin oli ihan kuralla. Oltiin vielä puistossa aamuyöstä ja nelisen tuntia kukuin kaikenkaikkiaan pystyssä teetä keitellen ja manaillen. Ei ole mulle sattunut aikoihin näin..... Pitää muistutella itseään taas ateriarytmin tärkeydestä.

Mun piti mennä tänään röntgeniin, mutta en taida jaksaa. Kumma kyllä, nyt ei väsytä yhtään. Taidan silti ottaa päiväunet kun lähden illalla sushille ja leffaan Sherlockia kattomaan. Kiva :) Leffa on kuulemma aivan p*ska, mutta kun siinä on pääosassa Robert Downey Jr. ni ai-van sa-ma!

Nyt otan pienen hypyn ja vapaasukellan kaffeämpäriin :)

Mukavaa päivää kaikille!

1. Tinka77 sanoi...

R.D. Jr on aikas makupala :D Oho, miten paljon sul on tippunu!! n. 2kg on paljon!! Sä kuihdut käsiin! Mä jumitan, jumitan ja jumitan. Mut ens viikolla taas liikahtaa (pakko) kun saa räksän pois ja pääsee kunnolla liikkumaan ja uimaan. Sushi, nam.

perjantai 05.02.2010 klo 09:41

2. Tinka77 sanoi...

Sulhan menee kohta 30 rikki :D Voi teidän massuja! Toivottavasti koiruudenkin massu voi jo paremmin. Vanhuus ei tule niillekään yksin.

perjantai 05.02.2010 klo 09:45

3. 6kk sanoi...

Kiitos :) Sä jaksat olla niin energinen :)

perjantai 05.02.2010 klo 09:48

4. Kippe66 sanoi...

Tasan ei käy onnenlahjat, siellä sä valitat että laihdut liikaa, ja mä olisin valmis luopumaan vaikka luistani että tahti nopeutuis :D ei vaan vitsi, vitsi...

perjantai 05.02.2010 klo 09:52

5. Horizon sanoi...

Auts, linssit tyhjään vatsaan voi tosiaan olla vähän riskaabelia hommaa. Ei siinä paljoa kyllä ehdi miettiä silloin kun se paniikkinälkä iskee. Toivottavasti jo paljon parempi olo! :)
Mä voin hyvin lainata sulle muutaman kilon niin voit sitten rauhassa


perjantai 05.02.2010 klo 10:11

6. Horizon sanoi...

... antaa niiden tippua :P Oot niiiiiiin idoli! :D

perjantai 05.02.2010 klo 10:12

7. Kartiaa sanoi...

Nii-i, n tiiä oppiiko joskus, toivotaan :) Nautinnollisia sushi-hetkiä sulle ja onpa muuten huikee toi sun laskutahti!

perjantai 05.02.2010 klo 11:00

8. Horizon sanoi...

Eh, tota, mä käytin sitä ekan kerran itekin, kun mä olen täällä näiden nuorten laskurilasiten nähnyt käyttävän ilmasua!!! :D

perjantai 05.02.2010 klo 12:08

9. Lumikki7 sanoi...

Ihanaa et koira on myötäelämässä vaikka ulkoilu keskellä yötä ei ehkä ole hirveen kivaa. :) Mullakin kissa oli varsin onnellinen kun olin kotona 3 päivää. Muutoin on ihan pimee tyyppi mut nyt kyllä oltiin niin kaveria että... :D

perjantai 05.02.2010 klo 15:22

10. Sava sanoi...

Ihana kun varoitit ahmimisen seurauksista! Meinasin juuri tehdä saman, kun tulin kiljuvassa nälässä kotiin... Mut nyt tyydyn (vain?) 4 leipään :D

perjantai 05.02.2010 klo 18:14

11. Sava sanoi...

Juu, tasapainoilen. 20kg takana, just ennen joulua tuli tavoite täyteen. Laitoin peruskulutuksen minimiin, ja tässä katselen mitä painon käy sillä. En vielä tiiä, mikä on oikein mut yritän merkata sit liikuntana koiranulkoilutukset, lyhyetkin.

perjantai 05.02.2010 klo 21:52

12. Sava sanoi...

Jos paino jatkaa laskuaan, täytyy nostaa "kevyeen"
Nyt oon ollu reissussa ja kipeänä, niin en yhtään tiedä missä oikeesti mennään... :D

Niin, Ja mä oon vaan 160cm :(

Sul on aivan loistava painokäyrä! Ihailtavan tasaista pudotusta!


perjantai 05.02.2010 klo 21:55

13. Sava sanoi...

7kg/2kk, aika kunnianhimoinen tavoite.... Mulla ainakin viimoiset kilot lähti tosi hitaasti. Mut tolla päättäväisyydellä kaikki on mahdollista! Ja hieno on sun palkintosikin :D

perjantai 05.02.2010 klo 22:02

[ Katso ruokalista! ]

1649 kcalKokonaiskulutus
-401 kcalTavoitevaje
145 kcalToteutuneet pluskalorit
1248 kcalTavoite
1794 kcalSyöty (Toteutunut)
+546 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 03.02.2010

Huomenta!


Paino päätti nyt losahtaa kerralla kun kerran alotti :) Viikon takaiseen painoon verrattuna viikon saldo olis yli kaksi kiloa.... ja se on pikkusen liikaa.

Tänään onneksi on kekkerit, ni saa herkkuja :D Sisko on kuulemma leivotuttanut työpaikkansa keittiöllä suolasia piirakoita pari kappaletta ja mulla on moussekakkuja kaksin kappalein. Ei ihan heti lopu kesken. Kyllä tuosta painonlaskukin saattaa hidastua ;)

Aamupäivä on varattu joogalle. Iltapäivällä kekkerit. Huomenna hakemaan salikorttia ja alkaa se lihastenkasvatusprojekti, josta tunnun puhuvan enemmän kuin toimivan :) Huomenna ostan sen salikortin ja varaan ajan ohjelman teolle! Ni! Päätetty!

Vatsamakkara ja jenkkakahvat on ne ongelmat No1 ja No2 joista pitäis päästä eroon heti. Muuten kroppa alkaa näyttää ihan kivalta (mä en usko että sanoin ton...?!) vaatteet päällä siis :) Persaus roikkuu ja pakarat on ihan litteät, joten sinne lihasta ja pyöreyttä lisää, pliis. Reisien sisäsivu ja allit vois kans sisältää mutakin ku heiluvaa nahkaa. Tissit.... voi mun tissit! Ne on hävinny... kadonnu... kuollu. Niisk! Muut läskit luovutin hihkuen, mutta tissiläskit olisin halunu pitää. Kuppikoosta F kuppikokoon C+ tai D-, on liian iso matka ja jätti jälkeensä pelkkää tyhjää. Pussit jäi, täytteet hävis. Yhyy. Ja niitä kun ei punttisalilta saa :(

Noh. Pillitys sikseen. Täytyy mennä ostamaan sellaset superhyperboosting ultrabrasilikonitäyte-rintsikat. Hinaan sitte pussit ylös uusilla tissitelineillä. Ainakin siihen asti, kunnes saan Veikkaukselta sponsorirahaa uusia napakampia tissejä varten :)

Tällasia ongelmia tänään. Mukavaa keksiviikkoa allihuuppa!

1. Tinka77 sanoi...

Tissitelineet! Sä oot niin mainio! :D :D Mun täytyis uusia kans tissitelineet, on tullu yks kuppikoko alas. Ja heihei kimmoisille buubseille, nahkalätty on päivän sana :D Mä kans tein arviota peilin edessä ja totesin et kyl tuo masulenkki ois jotenkin..

keskiviikko 03.02.2010 klo 09:18

2. Tinka77 sanoi...

..saatava sulamaan ja nahka vetäytymään. Ja Allihaukat, ne ois saata kiinteytymään. Jospa tuo jooga on laittanu sun nesteet nyt kunnolla liikkeelle ja kaikki turvotus on gone with wind ja rasvanpoltto maksimissa :D Ei pössömpää!

keskiviikko 03.02.2010 klo 09:21

3. Nannis sanoi...

Mä myös totesin hävittäneeni tissini, joita ei alunalkaenkaan ollut paljon. Nyt rullaan ne säälittävät lerpakkeet tiukalle rullalle ja asettelen ultraboostereihin. Vaatteet päällä ne näyttää ihan oikeilta. :D

keskiviikko 03.02.2010 klo 09:31

4. Popsi sanoi...

Mahtava pudotus sulla takana!! Ehkä mäkin joku päivä... Tällaiset antaa niin motivaatiota taas jatkaa :)

keskiviikko 03.02.2010 klo 09:31

5. Nannis sanoi...

Ihan älyttömän hienosti olet pudottanut painoasi tosi lyhyessä ajassa, ei voi kuin kadehtia ja ihailla tuota itsekuria ja tahdonvoimaa...

keskiviikko 03.02.2010 klo 09:34

6. Kattilainen sanoi...

Aivan mahtava pudotus sinulla! Ihaillen luin reunasta tavoitteitasi ja niiden toteutusta! Ei muuta kuin tsemppiä, olet todella innostava esimerkki kyllä :)

keskiviikko 03.02.2010 klo 09:41

7. Kartiaa sanoi...

Juu, ei sellaista reppua kyllä viitsisi kantaakseen ottaa :) Ihanaa, että on poissa ja töitä tehdään jotta pysyykin poissa.

keskiviikko 03.02.2010 klo 10:00

8. Horizon sanoi...

Kerran jonkun niistä suurien laihdutusporjektieni jäljiltä nähnyt unta jossa mulle tarjottiin apua Pekkaniskalta rintapussien nostamiseen... Ite tossa mietin että miten käy sen 30 kilon kuluttua. Varmaan joutuu Nordströmin Rofaa vaivaamaan. Saas nähdä.

keskiviikko 03.02.2010 klo 10:56

9. Horizon sanoi...

Hauskaa bileiltaa teille!!! :D

keskiviikko 03.02.2010 klo 10:56

10. Horizon sanoi...

Nimenomaan turpiin saa viikon kuluttua jos ei ala miellyttävämäksi toi kapistus. Täytyy käydä keksustassa joku päivä ens viikon alussa. Saako susta kaffeseuraa jonnekin? Mietitään vaikka lähtiskö Tero sponsoroimaan :D

keskiviikko 03.02.2010 klo 14:36

11. Lumikki7 sanoi...

Kadonneiden tissien metsästys on toivoton homma. I know the feeling. Pitää vaan alkaa esittää Miehelle et seuraava synttärilahja vois olla vaikka Tissit sen sijaan että hankkii jonkun The Paistinpannun tms. :D :D :D

keskiviikko 03.02.2010 klo 18:35

12. Heltsy sanoi...

Sul sentäs on vielä tissit, mä siirryin kokoon 80A :) Hienoo pudotusta :)

keskiviikko 03.02.2010 klo 19:03

13. Odlas sanoi...

Jestas mikä pudotus, mahto housut tipahtaa ja talvitakki pyörii päällä tän myötä! HIENOA!!! [KUVA]

keskiviikko 03.02.2010 klo 23:08

[ Katso ruokalista! ]

1651 kcalPeruskulutus
+293 kcalLiikunta
1944 kcalKokonaiskulutus
-394 kcalTavoitevaje
40 kcalToteutuneet pluskalorit
1550 kcalTavoite
1984 kcalSyöty (Toteutunut)
+434 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 02.02.2010

TA-DAA!!!!! [KUVA] [KUVA] [KUVA] [KUVA]

Kuutonen! Iso lihava kutonen! [KUVA] [KUVA] [KUVA] Ja tänään on vielä syntymäpäivä :D Sitä nyt ei viitti kauheesti enää hehkuttaa tässä iässä....mutta kiva kun kroppa antoi itse itselleen kauan ja tunteella tehdyn lahjan *halii itseään* :D Ja ihmettelen.... kutonen tuli huolimatta eilisistä Digestiveistä ja suklaasta :O

Tänään ei juhlita, vaan vasta huomenna. Tänään olen oikeudessa todistamassa ja siellä voi mennä koko päivä. Siskolla on synttärit ylihuomenna, joten yhteiskekkerit on huomenna. Kompromissi :)

Mulla on muuten tavoitepainoon, siihen kuntotestilaitteen antamaan 62,5kg (jos sinne asti pyrin), matkaa enää noin seitsemän kiloa :)

Mä olen oikein ilonen ja onnellinen tänään :)

Oikein ihanaa päivää kaikille !!

1. Heltsy sanoi...

Aika upeen lahjan annoit itselles...pienen hoikan kuutosen :D Oikein iloista synttäripäivää ja IIIISOT onnittelut :)

tiistai 02.02.2010 klo 08:50

2. Kartiaa sanoi...

Onnea synttäreistä ja kutosesta :) terkuin, toinen kutoskerholainen :)

tiistai 02.02.2010 klo 09:21

3. Horizon sanoi...

IHANAA SYNTYMÄPÄIVÄÄ!!!! :)
Ja onnittelut kutosesta! Ihan mahtava suoritus!


tiistai 02.02.2010 klo 10:01

4. Tinka77 sanoi...

HALIIIIIIIIIIIIIIII!!! Onnea synttäreiden ja aivan übermahtavan 6-lahjan johdosta!

tiistai 02.02.2010 klo 10:37

5. Saaramaaria sanoi...

Sinut ja tämä blogi pitäisi julistaa koko tämän kalorilaskurin positiivisemmaksi tapaukseksi :D . Paitsi, että olet piristävä tyyppi, onnistut niin hyvin, osaat iloita siitäja jaksat vielä kannustaa muitakin! Isot onnittelut ja kauniit kiitokset!

tiistai 02.02.2010 klo 12:58

6. Tinka77 sanoi...

Samaa mieltä Saaramaarian kanssa! Ja hei, meidän pitäs oikeesti kirjottaa se Super-Laihduttajan päiväkirja :D Täältä kalorilaskurista löytyy niin paljon mahtistyyppejä joilla on nasevaa tekstiä että löytyis kyllä juttua :D :D

tiistai 02.02.2010 klo 13:14

7. Kippe66 sanoi...

Iiiisooot onnittelut vanhenemisen johdosta ja myös sen kuutosen johdosta :D

tiistai 02.02.2010 klo 14:18

8. Pirike sanoi...

Upea itse tehty lahja, jonka muistaa varmasti loppuiän! :)
Tuplaonnittelut; sekä syntymäpäivän että kuutoskerhoon astumisen johdosta! Aivan mahtavaa!! [KUVA]


tiistai 02.02.2010 klo 17:18

9. Amorella sanoi...

Mahdottoman hieno pudotuskäyrä sinulla! Tasasen tappavasti alas, ihan huikeat kilot vieläpä! Onnittelut ja synttärionnittelut!

tiistai 02.02.2010 klo 17:45

10. Shamaani sanoi...

Ihanaa ja mukavaa syntymäpäivän jatkoa! Ja paljon paljon onnea!

tiistai 02.02.2010 klo 18:27

11. Amorella sanoi...

Se oli vajaan viikon pudotus, ei sentään yhdessä yössä. Mutta on se läskikeiju silti ihan mukavasti täällä visiteerannut.

tiistai 02.02.2010 klo 18:44

12. Manson sanoi...

Tekee aaltoja ja onnittelee synttärin + kilojen pudotuksen johdosta :)

tiistai 02.02.2010 klo 19:20

13. Joulupossu sanoi...

Iloista synttaria !!!! *jattihali*
enaa pari paivaa ja laskuri raikuu taas :)


tiistai 02.02.2010 klo 21:37

14. Kartiaa sanoi...

Juu, itsekin PITI syödä kakkua, koska työt velvoitti :) Jos tarjotaan asiakkaille, niin eihän sitä itsekään voi ilman olla, vai voiko :)

tiistai 02.02.2010 klo 21:49

15. Mallapuh sanoi...

Onnea, synttäreistä ja painosta!

tiistai 02.02.2010 klo 22:25

[ Katso ruokalista! ]

1656 kcalKokonaiskulutus
-421 kcalTavoitevaje
-477 kcalToteutunut vaje
1235 kcalTavoite
1179 kcalSyöty (Toteutunut)
-56 kcalTavoitteesta
9 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=eevavi