Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 08.04.2015

"Uusi alku paino" 80,3kg

Kyöömä mä niin tykkään tästä vanhasta sivusta. Tokkopa täällä enää niin montaa on, mutta ainakin viihdytän itse iseäni täällä.

Eli:
Tavoite oli juosta puolimaratoni 6.6. Hirrrrmuset penikat iski ja juoksu toppasi siihen - nyt on vaikea aloittaa uudellee ja muutoinki alkaa heti sattua. Sitte vielä tohtori totesi että olkajänteen tulehdusta pukkaisi. Töissä on ollu tosi tosi rankkaa ja en ole oikein jaksanu mitään.

Kaiken kaikkiaan vointi on alku vuoden ollu sellainen että mietin vakavasti lääkärille menoa koska työuupumuksen merkit oli aika selvät. Yhä väsyttää ja ahdistaa välillä pahasti. Nyt olen toiveikas että työtilanne edes hetkeksi rauhottuisi. Ja sitä myöden laihari inspis.

En tiedä tulisiko palloilla vanhan ja uuden välillä vai mitä tehdä. Tykkään niin tästä vanhasta. Jotenki selkeämpi. Erityisesti kun kyse on että paljonko kaloreitä olen tuupannut suustani alas. noh.. ehkä jotenkin sovellan kumpaakin...

Tsemppiä keikillejotka vielä täällä puolella roikkuvat!

1. Pallopaita sanoi...

Täällähän sitä ollaan. En oikein ole ihastunut tuohon Sulamoon.
Tämä on parempi.
Sinulla on näköjään ollut pitempi tauko kuin mulla. Mulla vain tuli jostain lisää kiloja sillä aikaa. :D


torstai 09.04.2015 klo 12:23

[ Katso ruokalista! ]

2087 kcalKokonaiskulutus
-399 kcalTavoitevaje
-485 kcalToteutunut vaje
1688 kcalTavoite
1602 kcalSyöty (Toteutunut)
-86 kcalTavoitteesta
31 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 14.01.2011

Nutrilett Quick Start -kokeilun day 5 / Last day!
Huomenna tämä kokeilu on loppu ja jännityksellä odotan viimeistä lukua. Eilen vaaka näytti jo -1 kg tänään taas siihen lukuun +400g. Jos lopputulos on noin ½ viikossa niin sen olis saanu kasaan muullakin tavoin! Huonosti nukuttu yö. Siinä ehkä selitys tuohon +-lukuun. Naperolla vaivaa takahampaat jotka nyt on alkanu kasvaa kuin sienet sateella. Se taas tarkoittaa sitä että herättiin 4 jälkeen aina vartin välein itkuun. 6,15 sanoin miehelle ettei jaksa enää - lähen töihin. Mistä lyödään vetoa että nyt ku oon poissa kotoa niin vauveli nukkuu ku tukki 10 asti. Miehillä on kyllä tuuria ku vauvoista on kyse!

Luvattu pakkasta, mikä tarkoittais että lumeen muodostuu kova korppu jolla on hyvä hiihtää. Odotan innoissani että pääsen taas hiihtämään. Se on kyllä niin mojovaa kuntoilua se! Varsinki kun haluaisin noi käsivarret sutjakkaampaan kuntoon kesähäitä ajatellen. Tursottavat heltat olkaimettoman häämekon kanssa kun ei ihan houkuttele. No joo, onhan mulla suunnitelmissa pitää boleroa, mutta mutta...

Autolla ajo, pääosin maantiellä30 minuuttia
Kävely,kaupoista toiseen,tavaroiden kantaminen30 minuuttia

1. Kirke25 sanoi...

Minusta ei olisi kyllä nutraamaan! Tulisin varmaan hulluksi ekana päivänä ;) Mutta toivottavasti pudotusta olisi nyt vähän enemmän, ettei olisi ihan "hukkaan" mennyt kärsimykset :) Onnea pudotukseen, ainakin sulla tuntuu olevan ihan hyvä motivoija tuohon.

perjantai 14.01.2011 klo 10:20

2. Kirke25 sanoi...

Se säästöliekkihän siinä vaarana tosiaan on... Eikä siitä ole kamalan helppo päästä eroon pilaamatta kaikkea saavutettua, joten parempi olla joutumatta siihen :)

perjantai 14.01.2011 klo 13:19

[ Katso ruokalista! ]

1830 kcalPeruskulutus
+37 kcalLiikunta
1867 kcalKokonaiskulutus
-600 kcalTavoitevaje
-651 kcalToteutunut vaje
1267 kcalTavoite
1216 kcalSyöty (Toteutunut)
-51 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 13.01.2011

Nutrilett Quick Start -kokeulu day 4 ja herkkulakko day 13/174.
Herkkulakko ei tuota ongelmia. Sehän on jo muuttunut perinteiseksi uuden vuoden lupaukseksi. Tänä vuonna se vaan on pitempi kuin yleensä. Juhannukseen asti. Pisin karkkilakko on ollut noin 4kk ja täytyy sanoa ettei karkinsyönti tapa palautunut entiselle mässytimässyti tasolle enää. Se tapa jäi silloin. Mies haluaa kuitenkin herkkuja joskus ja mukavaahan se on yhdessä joskus napostella.

Nutrilett -piina lähestyy loppuaan! Jännityksellä odotan tuloksia! Oli pakko käydä vaa´alla ja OHO, kilo "ihraa" on poistunut kehosta! Tai mitä se nyt sitte oikeasti onkaan.. nestettä ja pas...

Hääasiaa:
Mies on iltavuorossa ja kunhan saan vauvelin untenmaille niin jatkat kutsujen väkertämistä ja suunnittelua. Ehkä kysyn miehen siskoa katselemaan kakku vaihtoehtoja ja antamaan "ammattilaisen" mielipiteen...

Edit 12.30
Kuulinpa taas kaverilta juoruja. Epäilevien ämmien suurin puheenaihe taitaa olla ilkeämielinen spekulointi siitä laihdunko ja mahdunko hääpukuuni. Motivoivaa sanoisin: peeveli, ja minä vielä näytän teille kaikille!

Karkea arviointi, kevyt30 minuuttia
Autolla ajo, pääosin maantiellä30 minuuttia
Leikkiminen lasten kanssa, rauhallinen1 tunti

1. Gurkan sanoi...

Millon muuten teidän häät ovat?? Meillä 28.5, niin karkkilakko pätee siihen asti. Kuitenkin sallin herkkuja muuten, kuten jälkiruoka tai pulla kahvin kanssa, koska sellaista mulla ei ole tapa syödä kuin muutama kerta kuukaudessa kuitenkaan.

torstai 13.01.2011 klo 10:42

2. Gurkan sanoi...

Häinne on päivää mun synttereiden jälkeen! Tulen ajattelemaan sinua!

torstai 13.01.2011 klo 18:49

[ Katso ruokalista! ]

1824 kcalPeruskulutus
+209 kcalLiikunta
2033 kcalKokonaiskulutus
-538 kcalTavoitevaje
-1034 kcalToteutunut vaje
1495 kcalTavoite
999 kcalSyöty (Toteutunut)
-496 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 12.01.2011

Nutrilett Quick Strat day 3.
Inhoan tätä voimattomuuden tunnetta enkä tyhjyyden tunnetta mahassa. Enkä ole niin vakuuttunut että noista tuotteista saa "kaiken tarvitseman". Samaan kalorivajeeseen pääsee muillakin tavoin - tavoin joilla saa kuitenki syödä oikeata tavaraa. Että vatsalaukku saa tehdä töitä, kuin myös suu. Liikunta siihen vielä niin johan on vajetta! Tää nutri-liemien ryystely raivostuttaa. Eniten harmittaa se ettei voimia riitä lapsen kanssa olemiseen, leikkimiseen ja muuhun. Sitä paitsi hermot viattomaan ihmiseen menee tämän takia liian helpolla...Musta muutenkin tuntuu että tämä on siinä mielessä huijausta tää 5 pvän dietti. Vaikka juo ja juo ja juo niin samaa tahtia täytyy käydä WC:ssä. Kuiva olo muutenki. JA sitte tää laittaa myös suolen toimimaan ja tyhjentymään. Eli joo sitä muka laihtuu vaaán mukaan mutta todellisuudessa se on jotain muuta ku läskiä joka lähtee...mutta kun olen moisen kuurin ostanu niin kärsin sen kanssa. Toivottavasti on kärsimyksen arvoinen! Tämän jälkeen "palautumis jakso" laskurin ohjeiden mukaan syöden omia juttuja. Sitte voi kokeilla jotain muuta "ihme dieettiä" samaan tyyliin kun se naisjuontaja "supersize vs superskinny" ohjelmassa. Ihan vaan jotta tähän puurtamiseen tulisi vaihtelua ja jotain hauskuutta.. vaikka nyky fiiliksestä on hauska kaukana!

Klo 14:30
Ällistyttävää. Olo ei enää ole ihan niin surkea, kuin mitä se on ollut aikaisempina päivänä tähän aikaan päivästä! Päätä toki jomottaa ja en ole iha juonut tarpeeksi, sen tiedän. Ei tää kuitenkaan mitään herkkua ole ja tää kokeilu jää tähän kertaan Nutrien kanssa. Mutta alkuviikon kaamea "apua mä kuolen"-fiilis varmaanki johtui siitä että kroppa sai shokin noin vähistä kaloreista. Nyt alkaa jo homma tasaantumaan, vaikka alanki epäilemään että kellahdetaan justiinsa säästöliekin puolelle. No jaa... kokeiluahan tää vain on. Minkäs hörhödieetin sitte (huiliajan jälkeen) ottais...Ananas-dieetin ehkä?

Autolla ajo, pääosin maantiellä30 minuuttia
Leikkiminen lasten kanssa, rauhallinen1 tunti
Saunominen20 minuuttia
Tiskaus20 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1839 kcalPeruskulutus
+195 kcalLiikunta
2034 kcalKokonaiskulutus
-576 kcalTavoitevaje
-883 kcalToteutunut vaje
1458 kcalTavoite
1151 kcalSyöty (Toteutunut)
-307 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 11.01.2011

Nutrilett Quick Start -kuuri Day 2.
Eilen oli veto poissa ihan kokonaan. Janotti ja illalla vaivasi nälkä. Välillä niin pahana etten kyennyt 100% noudattamaan tätä diettikokeilua. Voi olla että lasku tällaiseen ruokavalioon on liian kova. Katsotaan mitä tämä päivä tuo tullessaan. Ainakin tää suklaan makuinen aamupalapirtelö maistuu paremmalta. Mutta aivot ei oikein toimi ja työnteko tökkii. Kotona ei energia oikein riitä muuhun kuin välttämättömimpää.

Ja nyt hääasiaa:
Shokki uutinen. Meillä oli juhlapaikka varattuna toista juhlapaikkaa varten nyt helmikuussa, mutta tulikin ilmi että varauksissa oli jotain häikkää. Olipa uneton yö kun mietin onko meillä juhlapaikkaa häitä varten enää. Tulisilla hiilillä istuen soitin juhlapaikan järjestäjälle ja helpotuksekseni sain kuulla että SE varaus on ja pitää. Ja "onneksi" paikallisen kirkon remontti on hillinnyt alueen hääbuunia, ja siten ei ole myöskään ollut tarvetta juhlapaikoille ensikesänä täällä. On kuin maailma olisi meidän häitämme vastaan: ensi ei ollut vihkipaikkaa enää - toinen löytyi, juhlapaikan varaus mahd. kadoksissa - onneksi ei ollutkaa. Häästressi pukkaa päälle vaikka kaikin puolin yritin välttää sitä. No, loppu hyvin kaikki hyvin...toistaiseksi. Nyt bongasin hyvän hääkakun leipojayrityksen. Täytyy vaan saada mies kiinnostumaan tästä asiasta, valita malli ja kysyä tarjousta. Pitopalvelun tarjouksiakin pitäisi pikku hiljaa kysellä. Onneksi miehen sisko on kokki ammatiltaan joten sieltä satelee hyviä vinkkejä. En halua että hän tekee muonan, koska muuten hän koko ajan vain pähkäilee onko ruokaa riittävästi ja miten onnitunutta se on. Eli hääsuunnitelmat jatkuu, samoin tää timmimpään kuntoon pääseminen.

Autolla ajo, pääosin maantiellä30 minuuttia
Leikkiminen lasten kanssa, rauhallinen1 tunti
Siivoaminen30 minuuttia
Kävely,kaupoista toiseen,tavaroiden kantaminen30 minuuttia

1. Gurkan sanoi...

Aloitin eilen Go Fat Go dieetin. Siinä pitäisi juoda 3 litraa vettäkin päivässä, niin mietin jos joit eilen tarpeksi?
Siirry sivulle!


tiistai 11.01.2011 klo 08:02

2. Gurkan sanoi...

Sieltä saa ohjelman mitä voi kotona helposti tehdä. 6 harjoitusta nopeasti peräkkäin. Meni eilen 5 min yhdelle kierrokselle ja suositellaan 2-6 kierrosta. Voi myös käydä salilla. Sitten suositeltiin 1-3 krt 60 min lenkki viikossa. Dieetti on kuitenkin sen

tiistai 11.01.2011 klo 12:06

3. Gurkan sanoi...

...verran hyvää, että laihtuu taatusti ilmankin harjoituksia. Mutta lisäähän se tuo. Vielä koko tämän viikon aikana on ilmaista liittyä mukaan. Suosittelen!

tiistai 11.01.2011 klo 12:08

4. Gurkan sanoi...

Hmmm...saattaa olla, että tunnetaankin toisiamme. Minunkin kotipaikkakunnalla on kirkkoremontti, mutta en ole kyl kuullut, että sitä olisi peruutettu. Ajattelin kun ilmeisesti sinäkin ruotsinkielinen ja vuosi vaan ikäero. Kanske.

tiistai 11.01.2011 klo 18:50

[ Katso ruokalista! ]

1839 kcalPeruskulutus
+194 kcalLiikunta
2033 kcalKokonaiskulutus
-573 kcalTavoitevaje
-1030 kcalToteutunut vaje
1460 kcalTavoite
1003 kcalSyöty (Toteutunut)
-457 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 10.01.2011

Nutrilett Quick Start -kuuri Day1.
Koko homma ja idea alko jo ennen sen alkamista huonolta idealta. Eilinen oli rankka päivä ja sitä myötä yöunien tuntimäärä on jotai 5 tuntia. Nyt sitten silmät ristissä pitäis jaksaa Nutrata. Jaaa. .a! Sen kalorimäärän mitä saa syödä nutrissa saa kyllä kasaan muullakin tavoin, mutta sellasilla että tuntuuki että on syöny jotain. Patukkalounas nimittäin näin alkajaisiksi tuntuu uskomattomalta idealta! Toisaalta, jos tämä oikeesti tehoaa tän 5 päivän kokeilun aikana ja selkeästi tuloksiakin voi nähdä niin silloin EHKÄ voin harkita kokeilevari tänä toistekkin, ehkä toistuvammin....Lauantain punnitus sen näyttää. Olin aamulla punnarilla joten alku ja loppu lukemat pitäis tästä kokeilusta saada...

Aamupäivä:
Toi aamupala pirtelö on ihan kaameeta. Vaikea saada nieltyä alas! Tällä tyylillä mennään: Kulaus pirtelöä, kaksi kulausta kahvia!

Päivä meni ihan ok, mutta nyt on fiilis että mä kuukahdan nälkäkuolemaan nyt heti. Juustopasta päivällinen on naurettavan kokoinen. Pätätin lisätä salaattia jotta nyt edes näyttäis päivälliseltä. Vatsaan sattuu ja selkeästi enemmän janottaa. Päätä särkee ja ärtyneenpi. Edessä on vaikea ilta pikku känkkäränkän kanssa. Tämän on parempi olla tämän kärsimyksen arvoinen juttu!

Autolla ajo, pääosin maantiellä30 minuuttia
Leikkiminen lasten kanssa, rauhallinen1 tunti 30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1839 kcalPeruskulutus
+194 kcalLiikunta
2033 kcalKokonaiskulutus
-569 kcalTavoitevaje
-939 kcalToteutunut vaje
1464 kcalTavoite
1094 kcalSyöty (Toteutunut)
-370 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=karo81