Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 31.10.2014

Eilinen A-Studio Talk -ohjelma taas nostatti pintaan ärsyyntymisen tunteita. Ihastuttavaa yleistystä, ja aina vaan vahvistetaan ihmisten kieroutunutta käsitystä siitä, mitä se fitnessharrastus oikeastaan on, tai ainakin voi olla. Asiahan nyt on ollu tapetilla jo jonnin aikaa, ja blogitekstejäkin aiheesta kirjoitellu vaikka kuinka ja moni, mutta päätin sitten itsekin kirjoittaa aiheesta avautumisen, vihdoin ja viimein. Minullehan fitnessharrastus oli se pelastava tekijä, toimiva tapa päästä eroon syömishäiriöstä, josta olin kärsinyt jo vuosia, oikeastaan koko aikuisikäni. Mutta tosiaan, jos kiinnostaa lukea pientä paatosta aiheesta, ja avautumista myös terveydenhuoltoalan ammattilaisten suhtautumisesta ruokavalioasioihin sairastuneen ihmisen kohdalla, niin täältähän tuota tekstiä löytyy:
http://kurvitkuntoonnea.blogspot.fi/2014/10/f
itness-syomishairio.html

[ Katso ruokalista! ]

1601 kcalPeruskulutus
2300 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2300 kcalToteutunut vaje
1800 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1800 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 23.10.2014

Hengissä ollaan, edelleen, hädin tuskin... Ruokavaliosta en oo ihan saanu vielä kiinni mut suunta on pikkuhiljaa vaihtumassa taas oikeaan, ja liikunta on ollu väsymyksen ja mahan sekasin olon puolesta lähinnä naurettavan vähäistä. Ja painossahan tuo kaikki näkyy. Muutama viikko vielä, sit palaillaan normaalimpaan elämään ja liikunnankin ihanaan maailmaan.

Hieman tarkempaa päivitystä elämästä näinä viime viikkoina löytyy tuolta "virallisemman" blogin puolelta:

http://kurvitkuntoonnea.blogspot.fi

1. Idunn sanoi...

Parsakaalihattu :D :D :D *repeilee*

Kyllä oot reissut niin ansainnut tän kaiken jälkeen, maksoi mitä maksoi <3


torstai 23.10.2014 klo 21:25

2. Wanna sanoi...

<3

keskiviikko 29.10.2014 klo 09:02

[ Katso ruokalista! ]

1601 kcalPeruskulutus
2300 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2300 kcalToteutunut vaje
1800 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1800 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 22.09.2014

Terve! :)

Paremmin kuulumiset taas luettavissa tuolta toisen blogin puolelta... Mut eiköhän sitä tännekin tuu taas jossain vaiheessa kirjoteltua enemmän, kuhan pääsee normaaliin elämään kiinni.

Siirry sivulle!

[ Katso ruokalista! ]

1570 kcalPeruskulutus
2300 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2300 kcalToteutunut vaje
1800 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1800 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 01.09.2014

Ja edelleen hengissä... Jos kiinnostaapi, niin kuulumisia tarkemmin taas kirjotellu tuonne toiseen blogiin:
http://kurvitkuntoonnea.blogspot.fi/2014/09/h
engissa-vielakin.html


Kuhan net sais "terveen paperit" niin vois taas alkaa kirjaamaan syömisiäkin ylös, liikkumaan vähän aktiivisemmin (kunnon mukaan) ja kirjotella tännekin kuulumisia vähän säännöllisemmin... Jos/kun/jos/vaikka jne... :P

[ Katso ruokalista! ]

1682 kcalKokonaiskulutus
-287 kcalTavoitevaje
-1682 kcalToteutunut vaje
1395 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1395 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 29.08.2014

Hengissä ollaan... Reikiä maha täys ja pari sisäelintä köyhempänä, mut hengissä ja toipumassa.

[ Katso ruokalista! ]

1648 kcalPeruskulutus
2652 kcalKokonaiskulutus
2652 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-2652 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 01.08.2014

Pyh pah turvotusta... Ei ihan moitteetta oo menny tää terveelliseen ruokavalioon palaaminen, mutta no, pikkuhiljaa. Pitäs tänään kirjotella taas vähän tarinaa eilisestä hoitokäynnistä tonne virallisen blogin puolelle, kun vaan sais aikaseks...

[ Katso ruokalista! ]

1648 kcalPeruskulutus
2652 kcalKokonaiskulutus
2652 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-2652 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 21.07.2014

Jaahas, kai sitä tännekin vois kuulumisia hieman päivitellä. Bikini fitness -kisatavote on haudattu pakottavan syyn edessä: minulla diagnosoitiin syöpä. Syömisten kyttääminen jäi sen sileän tien, samoin salitreenit ja muu raskaampi liikunta (tämä lääkärin kehotuksesta). Muutoksen myötä iho meni taas surkeeseen kuntoon, kroppa tottakai keräs nestettä ja varmasti läskiäkin ja no, niin... Mut joo, treenaamaan ehtii myöhemminkin, ja laihduttamaankin, joten nyt keskitytään paranemaan pahamaineisesta taudista.

Jos jotakuta kiinnostaa enemmän lukea menneen reilun kuukauden tapahtumista niin voipi käydä lukasemassa täältä: http://kurvitkuntoonnea.blogspot.fi/

1. Wanna sanoi...

Voimia ihanainen <3

maanantai 21.07.2014 klo 20:38

2. Nannis sanoi...

Voi hurja! Ja voi kurja! Voimia taisteluun.

maanantai 21.07.2014 klo 21:54

3. Mira373 sanoi...

Voimia!

perjantai 25.07.2014 klo 12:16

4. Elaida sanoi...

<3

perjantai 25.07.2014 klo 14:45

[ Katso ruokalista! ]

1648 kcalPeruskulutus
2652 kcalKokonaiskulutus
2652 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-2652 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=niinuli