maanantai 08.07.2013

Syömishäiriöisen painonpudotus ei todella oo mikään itsestäänselvyys. Noh, eipä tässä hätää, onneks havahduin jo 10 kilon nousun jälkeen. Oon myös huomannu muutamia muita vaikeuksia. Ihmettelen suuresti mitä jengi tekee nykyään, kun en onnistu houkutella ketään lenkille mukaan. Tosin vika voi kyllä olla mussakin, ja sen seuran laadussa jota yritän tarjota Noh, yksi asia joka hieman kaihertaa myös, on julkinen paine. Miks ei kukaan kerro noille ihmisille (fakin dorkat), ettei oo kovin hienoa tulla keskustelemaan kenenkään painosta, vaikka tekis sen miten vilpittömästi. Tai kuin dorkia voi olla miehet, jotka tulee suorilta "iholle" ja ihan vaan keskustelemaan kuinka porno ja seksikäs allekirjoittanu sattuu olemaan. Jos se haluais olla porno tai muuten tosi hot, se tuskin olis lihottanu itseään yli sata kiloiseks. Tilannetta ei ehkä myöskään helpota tää päälle puskeva 30-kriisi, ja jatkuva yksinäisyys tai ton fakin biologisen kellon - korvia raastava - tikitys. Kevyt nillitys . Noh, syömishäiriöinen ratkaisee tän koko paradoksin niin että nauttii kesästä, ja tötöilee ruokailunsa kokoajan - ihan huolella. Noh, ehkä mä nyt sain nillittää sen verran että voin lähtee soittelemaan apua lääkäriltä, vaikka niin pyhästi aikoinaan päätin että selviän elämästäni kyllä yksinkin. Että näin tänään...

keskiviikko 06.03.2013

Voihan kevät!

Alkukeväässä on se huono puoli että masennus hiipii väkisinkin mielensyövereihin. Olen tunnistanut oman luovan puoleni, se on tätä - kirjoittamista, ja se esiintyy luultavasti ainoastaan depressiivisen vaiheen aikana. On hauska huomata, miten äärimmäisen iloinen ja sosiaalinen "perus kaksonen" saa voida melkoisen huonosti että kukaan ympärillä elävistä reagoisi - ja ottaisi asian puheeksi. Tosin nykymaailmassa, missä pehmeät arvot on haudattu tuloksen tieltä, ei se välttämättä johdu vuorovaikutuksen kummastakaan osapuolesta. Olen tehnyt elämänmuutostani kauan ja maltillisesti. Takapakkia, syöksyjä ja tappavaa tasaisuutta, kaikkia niitä mahtuu näihin pariin vuoteen. Monta onnistumisen ja oivalluksen ihanaa tunnetta. Myös pettymyksiä - joita tosin henkilökohtaisesti en koe karvaina, koska niistähän olen koko elämän ajan identiteettini muodostanut. Huomattavasti rankempaa on ollut kokea positiivisia tunteita ja opetella ymmärtämään, että myös minä olen positiivisten kokemusten arvoinen. On siis ollut aika kasvaa aikuiseksi, ja luopua lapsuuden turvallisista rooleista - olivat ne perhetaustoista riippuen sitten millaisia tahansa. Nyt joka tapauksessa elämässäni on taas menossa vaihe, jossa joudun syventymään yhteen peloistani, rakkauden vastaanottamiseen - joka todennäköisesti on ollut suuressa roolissa "entisen elämäni" kannalta.

Ihminen on luonnostaan typerä!

Vaikka olen masentunut, ja melkoisen loppu, yksi suurimmista vahvuuksistani on huumorintaju. Toisaalta se on myös keino piilottaa kaikki negatiiviset tunteet ja siksi myös suuri heikkous. Se on hauskaa kun naurattaa, ja jos on typerä sitä nauruahan piisaa. Tapasin luultavasti elämäni miehen taannoin, ja se oli hienoin kokemus ehkä sitten syntymäni - josta tosin en muista mitään. Noh, jos on sanonta ettei mennyt kuin Strömsössä, niin tämä ei yltänyt edes Utölle. Ihminen joka on kasvanut ns. arvottomassa ja nöyristelevässä ympäristössä (Ja joka on kasvatettu niin, ettei se ansaitse enempää kuin annetaan - ja se mitä annetaan ei ole itsestä kiinni), on aika altis negatiivisille ihmissuhteille, hyväksikäytölle ja ylipäänsä alentumaan uhrin rooliin elämässä. Ymmärtämättä sitä, että todennäköisesti juuri sillä käytöksellä saa karkoitettua kaikki, huom kaikki, hyvät mahdollisuudet, ihmiset ja tapahtumat elämästään. On toki kaikkia noita em. asiota riittänyt minunkin elämässäni, mutta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olen saanut useimmat karkoitettua tai tyrittyä totaalisesti.

Elämässä kaikella on tarkoitus?

No joka tapauksessa siitä miehestä en nillitä enempää, jokainen saattaa arvata että reisillehän se sekin meni, mutta elämänmuutoksen ja aikuistumisen kautta voin tarkastella asiaa toisestakin näkökulmasta. On siis filosofoinnin aika. Ja jotta ihminen pääsee syvällisesti tutustumaan itseensä, tarvitaan siihen luultavasti aimo annos depressiivisyyttä, tai rakkautta - jota siis en osannut ottaa vastaan, vielä. No miten selvitä depressiivisestä kaudesta ilman että vaipuu masennukseen tai että negatiivisuudesta tulee elämää hallitseva voima. Ja ilman, että koko elämä tulee taas lakaistua maton alle. Ratkaisu on johtaminen, ymmärrys siitä että myös vaikeudet kuuluvat elämään ja niistä selviytyy parhaiten vain jatkamalla pakollisten asioiden tekemistä. On siis aika keskittää voimavaransa itsensä johtamisen harjoitteluun ja antaa samalla ajan kulua. Kun kevät tästä vielä hetken etenee, ei uupumuksesta ole tietoakaan ja voin suunnata kohti kesää uudenlaisena minänä - aikuisena naisena.

perjantai 12.10.2012

Back in business
Pitää ottaa vähän taukoja projektissa että pysyy pää mukana. Yllättävän vaikeaa on elää ns. normaalisti ilman että kokoajan on tietoinen mitä syö ja montako kaloria on mennyt tai tullut. Joka tapauksessa olen onnistunut siinäkin hyvin, koska vaaka ei kaikesta huolimatta kiusaa minua nousevilla numeroilla vaan paino laskee vaikkea sitä niin tarkkailisikaan. Ajattelin tässä karppailla ton viimesen kympin vielä vaikka useat sitä jo vastustava, kuulema nyt alkaa jo riittää. Se on suorastaan ihmeellistä kuinka tietyn rajan ylitettyä, niinkin henkilökohtaisesta asiasta kuin painonpudotuksesta, tulee se "koko kansan" asia. Varsinkin kun asuu pienemmässä kylässä. Palaute on usemmiten kyllä positiivista, mutta ihminen joka on 30-vuotta lihottanut itseään ja valinnut sivuosan elämässä, ei välttämättä osaa käsitellä asiaa oikein. Huomio ja keskipisteeksi joutuminen ei välttämättä palvele projektin etenemistä. Uskon että se on asia mihin monen painonpudotus katkeaa. Siitä syystä minäkin olen joutunut pysähtymään ja tarkkailemaan itseäni ja tuntemuksiani. Kerää itses Puppe. Luultavasti tämä on se minun hetkeni elämän näyttämöllä, jossa seison silmät kiinni ja vedän syvään henkeä, ennen esiripun nostoa. Ihminen tottuu kaikkeen kuten olemaan ilmaa muille ihmisille tai kuulemaan negatiivista palautetta ohikulkijoilta, mutta muutos on aina pelottavaa. Omalta mukavuusalueelta poistuminen vaatii rohkeutta ja päättäväisyyttä. Aina on mahdollista pysähtyä ja palata asiaan myöhemmin. Tarkkailla itseään rehellisesti ja keskustella sydämensä kanssa siitä, mihin ollaan menossa ja mistä ollaan tulossa. Ei ole helppoa olla hyvä ihminen edes itselleen. Toivon kaikille yrittäneille ja siinä onnistuneille oikein reippaita syksylenkkejä, parempia kelejä ja iloa pimeisiinkin iltoihin. Oman elämäni synnintunnustukset ovat nyt ohi, ja voin keskittyä olemaan rakas itselleni sekä läheisilleni ja nauttia onnellisuudesta ja laadukkaasta elämästä.

1. Agda1000 sanoi...

Minulla on pari ystävää, jotka ovat onnistuneet laihduttamaan n. 30kg (90-60 kg) sekä pitämään painon poissa. Molempien elämät menivät uusiksi painonpudotuksen/elämäntapamuutoksen yhteydessä. Eikä se ollut vain hyvää ja ihanaa vaikka olivat unelmoineet siitä muutoksesta kauan, molemmilla paino-ongelmia jo nuorena. En itse ole onnistunut laihduttamaan pysyvästi joten en tiedä mitä kaikkia tuntemuksia ihminen läpikäy. .Varma on se, ettei koskaan oikeasti totu olemaan lihava, ei sisimissään. Sitä elää kuin poikkeustilassa. Saat varmasti erilaisen kohtelun nyt ja se johtuu osittain siitä, että nyt olet samalla viivalla muiden kanssa ja varmaan jotkut haluaa pitää sinut matolla että valtasuhde pysyisi muuttomattomana. Toisen onnistuminen voi aiheuttaa vaikeita tunteita muissa ihmisissä. Vaikka olisivatkin iloisia puolestasi. Tähän aikaan on vaikeaa kirjoittaa selkeästi (nuorimmalla muksulla pukkaa hampaita ja yöunet ovat..), mutta tämä oli tarkoitettu tsempiksi sinulle. Olet tehnyt kovan työn! Puppe de e bra!

perjantai 12.10.2012 klo 03:18

2. Hiiop sanoi...

Siis ihan upeaa toi sun pudotus, onnea! Mihin asti meinasit pudottaa painoa?

sunnuntai 21.10.2012 klo 10:18

tiistai 07.08.2012

Takana 365 päivää ja 20 kiloa. Hyvä mä! Kokonaisuutena olen kuitenkin laihtunut jo noin 40 kiloa pahimmasta. Ei muuta kuin eteenpäin, sano mummu hangessa. Uimahalli oli auennut, käytiin ystävän kanssa hyvät ekat vesihölkät kesän jälkeen. Oli kyllä niin mukavaa. Jos vielä jaksaisi illalla pumpissa käydä. Hyvin huomaa kun pitäis siivota ja maksaa laskuja, että yllättäen vaikka kirjoittelee tänne mieluummin. Nyt se on reipastuttava, halusi tai ei. Heipat

1. Maissi74 sanoi...

Vau. .onneksi olkoon hienosta painon pudotuksesta

tiistai 07.08.2012 klo 16:14

2. Biggie55 sanoi...

Aivan upeeta! Onnittelut onnistumisesta Uimahallille pitäis päästä, vesijuoksu on mukava tapa polttaa kaloreita

tiistai 07.08.2012 klo 16:26

3. Hiiop sanoi...

Aivan hullun hienoa Ridu! 20 kiloa loistava saavutus, 40 huikea

keskiviikko 08.08.2012 klo 17:07

torstai 02.08.2012

Kiitos edellisen tekstin kommentoijille kannustuksesta, mieli todellakin on hyvä ja olo energinen.
Olin tänään pumpissa, ja jostain syystä teen jotain ihan päin hanuria. Siis käsitreenissä, luultavasti heikko voimaisena rimpulana välttelen lihasten käyttöä ja saan nivelet kipeäksi. Mitenköhän tästäkin ongelmasta pääsisi eroon? Vääränlainen kipu ei nimittäin ole liikumisen kannalta motivoivaa – ainakaan minulla. Jotenkin se on konseptitunneissa se suurin ongelma minulle, pakko osata itse. No kuitenkin tunnista jäi hyvä mieli ja kiinteämpi olo, joten ei se huonoa varmasti tehnyt.
Jee, huomenna on ratsastuspäivä. Se se on rentouttavaa puuhaa, ja näin mä sanoin sen - luultavasti siis huomenna sataa mummoja vinossa, niinhän siinä aina käy kun etukäteen jotain hehkuttaa.
Hah, tänään eräs tuttu, jota en hetkeen ollut nähnyt, tokaisi minut nähdessään: " No sä se oot nuorentunu taas viis vuotta sitte viime näkemän. " Paljonkohan sitä ihminen voi nuortua laadukkaan elämän avulla, luultavasti paljon, se riippuu kai paljon lähtötilanteesta. Meikäläinen taitaa sen verran rupsahtanu että on mahdollisuudet vaikka mihin. Eipä tässä nyt muuta kuin taas oikein hyvää viikonloppua toverit, tää lähtis miettimään mitähän kivaa sitä tälle viikonlopulle keksis.
Heipat

keskiviikko 01.08.2012

Hahaa! Back to normal Kesä mennä jollottaa ja huomasin viimeksi olleeni täällä 13.6. Lomailu on mukavaa ja vielä on tulossakin muutama viikko. Hyvää on kuitenkin se ettei paino ole viimeisimmistä lukemista noussut, vaikka ei se kyllä ole sen koommin laskenutkaan.
Otin kesälomallani äkkilähdön Turkkiin, vaikka minulla ei kovin mairittelevat muistikuvat siitä maasta olleetkaan - onneksi annoin toisen mahdollisuuden. Oli ehdottomasti elämäni paras loma, kuten usein äkkilähdöt kuulema ovat, kun ei ehdi asettaa turhia odotuksia. Lisäksi lähdin matkaan ensimmäistä kertaa yksin, joten aika vaikea olisi ollut riitaa saadakaan aikaiseksi. Matkan teemaksi olin asettanut "kunnioita itseäsi ja samalla vierasta kulttuuria, opettele kieltäytymään kohteliaasti" . Jotenkin uskomatonta kuinka paljon onnellisemmaksi tulee esim. saamastaan huomiosta, kun sen voi jättää taakseen sen sijaan että ottaa siitä "henkisen lisäriipan" kannettavakseen. Mutta sanonpahan vaan että on turkkilaisen miehen ilme näkemisen arvoinen, kun lihava nainen kieltäytyy kohteliaasti seurasta.
Muuta kesällä tapahtunutta. Parisuhde oli pitkässä seitsemännen vuoden kriisissä, ja oikeastaan se oli syy äkkilähtöönkin. Jätin miehelleni lapun pöydälle, jossa sanottiin: "Lähdin etsimään itseäni, palaan viikon päästä. " Onneksi löytyi, olisi ollut suorastaan noloa palata kotiin tyhjin käsin. Vuosipäivänä olin vielä sitä mieltä ettei tästä selvitä ilman eroa, mutta perusteellisten keskustelujen jälkeen totesin olevani kohtuuton, jos en antaisi miehelleni mahdollisuutta vastata "uuteen minääni". Päätös oli loistava, parisuhde kukoistaa ja olemme onnellisempia ja aktiivisempia kuin koskaan. Uskon siihen että rakkaus koostuu kunnioitusesta, arvostuksesta ja luottamuksesta, ja jos näitä ei koe itsessään ei niitä voi tuntea toistakaan kohtaan.
Muuta, vuokrasin hevosen! Siis ihan pari kertaa viikossa vaan, mutta kuitenkin. Jee, puolentoista vuoden tauko teki ihan hyvää, mutta heppatyttö on aina heppatyttö. Ajattelin että irtisanon "Leikkarin" sopimukseni, koska tälle kaikelle urheilulle ei riitä aika, eikä raha. Meillä on kuitenkin ilmainen sali töissä, olen myös oppinut lenkkeilemään noita puolentoista tunnin lenkkejä ja ystävä kaipaa minua vesijuoksu kaveriksi. Jotenkin kuitenkin olen kahden vaiheilla. Pelkään etten osaakaan säädöstellä liikuntaani, sekä että luovun jostain minulle todella tärkeästä. Ryhmäliikuntatunnit nimittäin on ihan huippuja! Outoa, en olisi ikinä uskonut sen kuuluisan koululiikunnan jälkeen sanovani näin. Lohdutan itseäni sillä, että aina on mahdollista palata ja erehtyä elämässä. Ja onhan Lady linellä tarjota niitä vuokrakortteja, jos vaan silloin tällöin käy kuukauden pyörähtämässä.
Kesän syömiset ovat olleet vähän mitä sattuu. Periaatteessa ihan hyvin on mennyt, mutten ole viitsinyt spennata liikaa. Siksi ei myöskään paino ole laskenut, mutta mitäpä siitä, kerkee sitä syssymmälläkin. On muuten hauska huomata miten paljon kalorilaskurin käyttö motivoi oikein syömisessä. Huomattavasti vähemmän tulee lipsahduksia, ja helpompaa tehdä oikeita valintoja - mutta ehkä jonain päivänä.
Että näillä sitä mennään taas kohti syksyä ja...en edes viitsi mainita. Oikein hyvää loppukesää kaikille ja useampien postausten toivossa hän kiittää, kumartaa ja lähtee etsimään vaakaa ja mittanauhaa.

1. Gartsu sanoi...

Tästä postauksesta tuli hyvä mieli.

keskiviikko 01.08.2012 klo 09:35

2. Dakota sanoi...

Sullahan on ollu kesä täynnä vaikka mitä! Ja oli kiva lukea sun blogi kun se jotenkin hehkui hyvää fiilistä

keskiviikko 01.08.2012 klo 13:24