Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 27.10.2008

[KUVA]Aamupäivää taas kaikille pikku palleroille ja kuten painosta näkyi sitä sitten mässäiltiin reissussa puolen kilon edestä[KUVA]vaikka jumpattiin minkä syömiseltä ehdittiin .....mutta nyt vaan niskasta kiinni ja napakka potku peffaan, niin eiköhän se ylimääräinen siitä katoa!
Täällä te olette hienosti sinnitelleet painonne kanssa ja pysyneet aika mallikaasti ruodussa, vaikka ei vt. päivystäjä kuulemma hoitanut hommaansa täysin mallikkaasti,
taisi jopa osallistua joihinkin "syöminkeihin"itsekin.
Mutta nyt löysäily loppuu ja taas alkaa kaartelu ja seuranta ....sain paljon uusia voimia tuolla reissullani ja niinpä potkut persuksiin saattavat olla liiankin kipakoita,
mutta teidän parastanne minä ajattelen!
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ja voimia jokaiselle painonpudotukseen.....eihän tehdä kuitenkaan asiasta liian tiukkapipoista ja vakavaa!
Hymy huulilla on helpompaa pudottaa painoakin[KUVA]

1. Saparo32 sanoi...

Maanantaita sinnekkin :)

maanantai 27.10.2008 klo 10:01

2. Modestyb sanoi...

Kyllä olet kiltisti ollut reissussa, mulla olisi varmaan pompannut jokusen kilon :D Mukavaa maanantaita.

maanantai 27.10.2008 klo 10:07

3. Manta76 sanoi...

Mukavaa maanantaita siullekin ja kiva kuulla että reissu meni mukavasti. :)

maanantai 27.10.2008 klo 10:23

4. Vespatar sanoi...

Onneksi palasit jo sieltä hyvin ansaitulta matkaltasi [KUVA], tällä kohtaa se vt ei ainakaan muistanut käydä ollenkaan, vaaka on jo laitettu pannaan ja pysyy vielä muutaman päivän, mutta nyt kun

maanantai 27.10.2008 klo 10:35

5. Vespatar sanoi...

Tietää varautua yllätys hyökkäyksiin ilmatilasta niin pidetään suu säkkiä myöten. Lomasi vaikuttaa onnistuneelta, ihanaa että sait rentoutua ja hoidella itseäsi oikein urakalla ja noin vähän vielä sitten olet syönytkin, kyllä olet hyvin läksysi oppinut :)

maanantai 27.10.2008 klo 10:40

6. Siniiikka sanoi...

Juu. On kyllä kieltämättä aika hyvä fiilis :)
Tästä on hyvä jatkaa kamppailua...


maanantai 27.10.2008 klo 10:42

7. Rilisa sanoi...

Nyt saa tulla kyllä kipakasti potkaisemaan, työviikko kun alkoi pullalla. Täytyi tulla ihan henkilökohtaisesti tunnustamaan, niin ei tarvii lymyillä nurkissa ja odottaa paljastumista. Sen verran nyt harmittaa, että luulen loppuviikon sujuvan ruodussa..

maanantai 27.10.2008 klo 10:45

8. Rilisa sanoi...

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa sinullekin, mukavaa, kun olet taas seuranamme :)

maanantai 27.10.2008 klo 10:46

9. Torrakko sanoi...

Hyvä, että oli mukava reissu :) Paino kyllä asettuu kohdalleen kun käytät siihen Ronja-voimaa :D

Mahatauti taitaa olla sama, joka meillä eilen kiusasi miestä. Meni itsekseen ohi illan aikana. Toivottavasti tämäkin asettuu pikaisesti!


maanantai 27.10.2008 klo 11:39

10. Piskowitch sanoi...

Hieno suoritushan tuo puoli kiloa on :) Helposti sitä enemmänkin tuleepi. Juu kyllä se jumitus tästä toivottavasti alkaa helpottaa. En luovuta :) Mukavaa viikkoo !

maanantai 27.10.2008 klo 11:51

11. Grasse sanoi...

Juupa juu. Silakkamarkkinoille eksyin jopa kahteen kertaan. Sain hossattua kyllä muuhunkin kuin syöminkeihin. Hyvä että vahdintahommat jatkuvat korkeammalla taholla. Näin maan rajapinnasta ei tunnu tarkkailu onnistuvan. Bienvenue sinulle.

maanantai 27.10.2008 klo 12:04

12. Grasse sanoi...

Matkailussa ylipäätään on kaksi kohokohtaa. Se kun kone lähtee kotimaasta ja vielä parempi se kun kone palaa kotiin. Palautumista lentopullistuksesta tapahtuu kyllä nopeasti. :)

maanantai 27.10.2008 klo 12:06

13. Heehuu sanoi...

Päivittämässä itseäni vähän ajan tasalle ;)

maanantai 27.10.2008 klo 12:19

14. Tuula sanoi...

Mukavaa että palasit :) Teeppäs niitä tarkistuslentoja. Tänne voisi ainakin antaa satikutia tai tiputtaa sieltä taivaalta mätiä omenoita, että pysyisi ruodussa :D

maanantai 27.10.2008 klo 13:08

15. Radon sanoi...

Kivaa ettet sanonut "MITÄS MINÄ SANOIN? " :D
Hyvä positiivinen asenne päällä, kyllä tämä tästä...Et sä kummoisesti ole repsahtanut, hehheh.


maanantai 27.10.2008 klo 15:13

16. Loruliisa sanoi...

Kiitos piristyksestä! :D ne pudonneet 400g on jo kerran aijemminkin pudotettu joten... :/

maanantai 27.10.2008 klo 15:15

17. Seksy sanoi...

Voi kun hienoo että painosi nousi reissussa :D ajattelin jo että noidat ovat kaiken ton "erilaisen kun kotiruoka syömisen" jälkeekin samassa painossa jopa viikon jälkeen :) Ihan huokaus pääsi kun onneksi samat lait sullakin :) vaikka noin pieni nousu :(

maanantai 27.10.2008 klo 20:41

18. Seksy sanoi...

Se nyt ei sulla kauvaa pysy :) Perässä tullan ... kaukana perässä räpistellään baby :) Tsemppiä :)

maanantai 27.10.2008 klo 20:45

19. Seksy sanoi...

Vähästä on lapsen=lue mun mieli hyvä :D ja vahingonilo se on maailman paras ilo :D

maanantai 27.10.2008 klo 21:19

20. Seksy sanoi...

Jatkoropinoita odotellessa ja peljätessä :(

maanantai 27.10.2008 klo 21:21

21. Niinpaniin sanoi...

;) on se hyvä, että sinäkin vähän heijaat painosi kanssa. Kivaa, kun olet täällä paimentamassa ja ennen kaikkea tsemppaamassa. Iloista päivää ja myötätuulta tiristykseen :)

tiistai 28.10.2008 klo 06:59

22. Hippihiiri sanoi...

Mukavaa päivää sinne suunnalle! :)

tiistai 28.10.2008 klo 08:11

23. Sotmest sanoi...

Kiitos kannustavista kommenteista ja koitahan saada sovinto aikaiseksi :) . Tsadista palauduttu. 3 tuntia aamulla autossa, 6 tuntia kurssilla ja 3 tuntia taas autolla... Kyllä pyörällä ajo on paljon mukavampaa :) eikä läheskään niin rasittavaa!

torstai 30.10.2008 klo 19:46

[ Katso ruokalista! ]

1462 kcalKokonaiskulutus
1462 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1462 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 31.10.2008

Ihanaa[KUVA]maa valkoisenaan puhtaasta lumesta! Toivottavasti se ei heti sula ja muutu märäksi rännäksi päivän mittaan!
Eilinen oli meidän noitien bilepäivänumero yksi, eli halloveen!
[KUVA] Ilta meni niinkuin pitikin, kujeita ja kepposia tehden....ja karkkia tuli mukavasti, mutta kepposiakin jouduin tekemään, kun yksi rutjake oli syönyt karkit itse ...ja taisipa olla "laskurista tuttu"henkilö kyseessä, no ei se mittään[KUVA]totuushan näkyi aamuisessa punnituksessasi, kuten taisit huomata!
Minä mietin josko mässyttelisin niitä karkkeja ...mutta enpä taidakaan syödä niitä, kun yht'äkkiä tulikin tunne,
että yritätte saada minut syömään[KUVA] itseni liian painavaksi luutani kyytiin, enkä pääsisi enää estämään teidän salasyöpöttelyjänne kjäh, kjäh te katalat ketaleet, vaan eipä tainnut juoni onnistua! Taidan lahjoittaa karkkisaavin päiväkodin lapsille, heille siitä on riemua monena päivänä !
Nyt suhahdan lukemaan blogejanne ja antamaan potkuja persuksiin niille jotka tsemppiä tarvitsevat!
Mukavaa perjantaita kaikille ja onnea pudotukseenne ja malttia liikenteessä[KUVA] sillä tällä suunnalla on ainakin liukasta!

1. Grasse sanoi...

Jaaaahah. Vai aiot syöttää karkit viattomille, ehjähampaisille lapsosille! Anna vaan mutta pistä mukaan hampaidenhoito-ohjeet sekä hammasharjat :) Mistä ihmeestä näit että popsin salaa karkkeja. Minulla kun on oma salakarkkipiilo (jonka tosin kaikki

perjantai 31.10.2008 klo 11:24

2. Grasse sanoi...

Perheenjäsenet tietävät) josta salaa hiippailen muutaman hakemaan teen juonnin lomassa.
Ajatella - maa valkoisena. Sieltä pohjoisesta muuton jälkeen olen eniten kaivannut kunnollisia lumitalvia ja OIKEITA hiihtolatuja. Kyllä te olette onnentyttöjä :D


perjantai 31.10.2008 klo 11:26

3. Susuna sanoi...

Lumi on kyllä ihan mukavaa kun tekee heti paljon valoisammaksi. Kunhan vaan sitä ei tule liikaa eikä muutu heti loskaksi. Mukavaa ja valkoista perjantaita, älähän liukastele luudallasi :)

perjantai 31.10.2008 klo 11:38

4. Modestyb sanoi...

Varmaan tää alkupäivä onkin rauhallisenpi, mutta ootahan kun menen neljäksi töihin, ihan pelottaa, et mitä nuoriso tänään keksii. Mukavaa viikonlopun odotusta.

perjantai 31.10.2008 klo 11:52

5. Taika3 sanoi...

Mikähän pahalainen kuule katkaisi koko nettiyhteyden yhtäkkiä, kun viimeksi jokin aika sitten aloi sinulle kirjoittamaan. Kirjoitin että minä ainakaan en ole nähnytkään karkin karkkia ja meillä kävi eilen koululaisia myymässä karkkeja ja keksejä.

perjantai 31.10.2008 klo 11:55

6. Taika3 sanoi...

Ei ostettu, mutta kyllä mielessä vilahteli ihanat kermakaramellit ja kaikenlaiset keksiherkut. Niin minä nyt vaatimaton luonne kun olen, niin asetin nuo pienen pienet tavoitteet taas kerran. Vaatimattomuus kun kaunistaa. Mutta on se sitten hauska nähdä

perjantai 31.10.2008 klo 11:57

7. Taika3 sanoi...

Kk:den päästä, miten on käynyt. En minä mitenkään syömättä ala olemaan, mutta hieman muutan tottumuksia. Mutta ei se nyt mitään, vaikka arvio nyt hieman heittäisikin. Mukava päivää sinulle. Pitää mennä miestä auttamaan remontissa. :)

perjantai 31.10.2008 klo 11:58

8. Landor sanoi...

Sen verran tuli "nestetankkausta" männä viikonloppuna, jotta hokutuksista irti pysyminen onnistunee. Hyvät viikonloput!

perjantai 31.10.2008 klo 12:01

9. Kaurasata sanoi...

Joku oli vienyt pullapussin mennessään... :D Olet näemmä saanut lomareissun herkut kadotettua. Hyvä, heti takas ruodussa kun kotiin tulee.
Mulla ihannepainoon matkaa 15 kg, eli lokakuun laskukaavalla aikaa menee 2,5 vuotta :)


perjantai 31.10.2008 klo 12:32

10. Talvikki1 sanoi...

Meillä taidetaan hukkua kohta veteen, pihakin on kuin järvi.
Tulis tännekkin vähän lunta ja pikku pakkanen, olis paljon
mukavampaa ja valoisampaa. Älä nyt kaikkia karkkeja jaa
jätä vähän itselleskin :)
Mukavaa perjantaita :)


perjantai 31.10.2008 klo 14:02

11. Tuiskutar sanoi...

Olin vähän maailmalla, vapaapäivää viettämässä ;) Kivaa oli..*loput on sensuroitu, jos vaikka alaikäiset sattuu lukeen näitä..* :D

perjantai 31.10.2008 klo 18:15

12. Pusi sanoi...

Thanks, näinhän se on, että hitain varmoin askelin saavutetaan pysyviä tuloksia ja elämäntapamuutoksestahan tässä on kyse. Voipi olla, että jos paino olisi tippunut nopeasti, niin nämä uudet ruokailutottumukset olisivat unohtuneet yhtä nopeasti.

perjantai 31.10.2008 klo 19:31

13. Pusi sanoi...

Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua. Minä menen mittamaan sohvaa, on niin aivastuttanut tänään, että taitaapi olla flunssa tulossa :(

perjantai 31.10.2008 klo 19:33

14. Piskowitch sanoi...

Joo ei lohduta yhtään säästö-ajatus :D Mutta mies on iloinen ;) Noo eiköhän me keksitä muutakin puuhaa siellä pääkaupunkiseudulle ku shoppailu. Mukavaa viikonvaihdetta sulle :)

perjantai 31.10.2008 klo 19:53

15. Iirukka sanoi...

Mukavaahan siä on pimiäs, kaharestaan, mä ja kermakaakku ;)

perjantai 31.10.2008 klo 21:34

16. Modestyb sanoi...

Ei ollut perjantai rauhallinen, ei ollenkaan........

lauantai 01.11.2008 klo 00:57

[ Katso ruokalista! ]

1457 kcalKokonaiskulutus
1457 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1457 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 01.07.2009

Läpinäkyvä alusasu

Mies meni hienoon putiikkiin ostamaan vaimolleen seksikästä alusasua. Kauppa oli melko hintava – hinnat vaihtelivat kahdestasadasta aina viiteensataan asti.
Mitä läpinäkyvämpi alusasu oli, sitä kalliimpi oli hintakin. Mies valitsi kaikkein läpinäkyvimmän, maksoi 500 ja vei alusasun kotiin. Hän esitteli asun vaimolleen ja pyysi menemään yläkertaan pukeutumaan siihen ja esittelemään sitä sitten itselleen.

Yläkerrassa vaimo sain idean.
-Tämä on niin läpinäkyvä, kuin ei olisi mitään päällä. En pue sitä, vaan esittelen alasti, palautan sen huomenna kauppaan takaisin, ja pidän rahat itse.
Vaimo tuli alasti portaiden yläpäähän ja alkoi poseerata.
Mies sanoo:
-Hyvä luoja! Luulisi, että viidelläsadalla ne edes silittäisivät sen!

[ Katso ruokalista! ]

1457 kcalKokonaiskulutus
1457 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1457 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 03.07.2009

Lapsen junaleikki
Äiti kokkasi keittiössä ja kuunteli kun hänen 5-vuotias poikansa leikki sähköjunallaan. Juna pysähtyi ja poika sanoi: “Kaikki horonpenikat jotka haluavat poistua junasta, lähtekää"helv....n",koska tämä on päätepysäkki! Ja ne horonpenikat jotka ovat nousemassa junaan, hilatkaa persuksenne sisälle…juna lähtee takaisin.”[KUVA]

Kauhistunut äiti [KUVA]meni sanomaan pojalleen: “Meidän huushollissa ei tuollaista kieltä suvaita. Nyt huoneeseesi ja pysyt siellä 2 tuntia. Ja kun tulet pois voit leikkiä junallasi. .Mutta tuollaista kieltä et enää käytä”.

Kaksi tuntia myöhemmin [KUVA]poika tuli pois huoneestaan ja jatkoi junalla leikkimistä. Pian juna taas pysähtyi ja äiti kuuli poikansa sanovan…

“Arvoisat matkustajat, olkaa hyvä ja muistakaa ottaa tavaranne mukaan junasta poistuessa. Kiitämme teitä matkasta kanssamme, ja toivomme että matkanne oli miellyttävä. Toivomme että matkustatte kanssamme pian uudestaan.”

Hän kuuli kullannuppunsa jatkavan…
“Junaan nouseville matkustajille tiedoksi, junassa ei ole tupakkavaunua, toivomme että vietätte miellyttävän matkan kanssamme.”
[KUVA]
Äidin hymyillessä tyytyväisenä, lapsi lisäsi; “Tiedoksi niille jotka ovat "hattuuntuneita" kahden tunnin viivytyksestä, pyydämme valittamaan tuolle kotkalle keittiössä…”

1. Taika3 sanoi...

:D . Terooooo Ronjalla on taas aivan kamala aamublogi. Melkein tuhmia sanoja täynnänsä. :D . Ihan hyvä juttu. Mukavaa päivää sinulle kanaseni. :)

perjantai 03.07.2009 klo 10:41

[ Katso ruokalista! ]

1457 kcalKokonaiskulutus
1457 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1457 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 04.07.2009

Miten parisuhteet ovat muuttuneet 100:ssa vuodessa

Ennen pojat olivat poikia, laivat[KUVA] puuta ja miehet[KUVA] rautaa. Nykyään tytöt potkivat sulhoehdokkaita munille, laivat mukavuusliputtavat ja miehet juovat yrttiteetä. Kuinka tähän on tultu? Ja entä sitten?

20-luvulla mies halusi seksiä, ja nainen antoi jos viitsi. Yleensä hän ei viitsinyt, koska mies oli niin itsekäs rakastaja. Mies opiskeli, tienasi ja keskusteli työväentalolla maailman tärkeistä asioista. Nainen huolehti kodista.

40-luvulla mies halusi seksiä, ja nainen antoi, koska sodan aikana hommasta oli tullut harvinaista.[KUVA] Mies teki töitä, joi viinaa ja tappeli. Nainen huolehti kodista.

50-luvulla mies halusi seksiä, koska se oli tapana. Nainen ei antanut, koska se oli likaista. Mies rakensi Suomea, ja nainen kasvatti lapsia.

70-luvulla mies halusi seksiä, ja nainen antoi, koska hänkin sai nyt nauttia siitä. Mies rakensi kesämökkiä. Nainen poltti rintaliivit ja halusi elämäänsä jotain jännää. Lapsia ei kasvattanut kukaan.

80-luvulla nainen suostui yhä seksiin, [KUVA] koska miestä piti vielä opettaa. Mies yritti olla isäntä talossa ja tienasi sekä rutosti että mahahaavan. Nainen kävi töissä tavatakseen mielenkiintoisia ihmisiä, saadakseen varat “kulttuurimatkalle” Italiaan ja maksaakseen opintolainansa. Kesäleskeksi jääneet miehet puhuivat tunteistaan.

90-luvulla nainen halusi seksiä. Mies[KUVA] säännösteli moista, kun siitä tuli vaan suorituspaineita. Kukaan ei enää halunnut miestä töihin, kun hän oli mukana synnytyksessä, kärsi sen jälkeisestä masennuksesta, oli isyyslomalla ja aina poissa, kun lapsella oli korvatulehdus. Mies jäi kotiin ja kirjoitti kasvisruokakirjaa. Nainen teki työn ohella lisensiaattitutkintoa, opiskeli ranskaa, osti perjantaipullon ja löi miestä.

2000-luvulla nainen[KUVA] haluaa seksiä, ja mies antaa jos viitsii. Yleensä hän ei viitsi, koska nainen on niin itsekäs rakastaja. Nainen opiskelee, tienaa ja keskustelee globaalista ongelmatiikasta oman alansa uutisryhmään linkitetyllä chat-foorumilla. Mies [KUVA]ulkoiluttaa koiraa, koska hän ei osaa kasvattaa lasta. Siitä huolehtii kuusivuotisen yliopistokoulutuksen saanut lastentarhantäti.

[ Katso ruokalista! ]

1457 kcalKokonaiskulutus
1457 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1457 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 05.07.2009

Kuoppaa kaivamassa [KUVA]

Vantaan kaupungin puisto-osastolla on ollut erikoinen työtahti. Eräs eläkkeellä oleva kaupunkilainen katseli kahta miestä, joista ensimmäinen kaivoi pienen kuopan ja siirtyi kaivamaan seuraavaa kuoppaa kymmenen metrin päähän. Perässä tuli mies, joka peitti edellisen kuopan ja hetken odotettuaan hän peitti seuraavankin kuopan. Eläkeläinen seurasi touhua kolme tuntia ja meni sitten kysymään miehiltä:
- En oikein ymmärrä, mitä te teette. Voisitteko selvittää asian minulle?
Ensimmäinen mies vastasi:
- Kuule, meillä on tässä normaalisti kolmen miehen tiimi. Minä kaivan kuopan, seuraava istuttaa siihen puun, ja viimeisenä tuleva peittää kuopan ja tasoittaa mullan puun ympärille. Tänään on istuttaja sairaana, mutta eihän se saa sitä tarkoittaa että me kaksi seisoisimme koko päivän tumput suorina.

[ Katso ruokalista! ]

1457 kcalKokonaiskulutus
1457 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1457 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 06.07.2009

Ensimmäinen kaappitarkastus

Vääpeli oli pitämässä alokkaille ensimmäistä kaappitarkastusta. Alokkaita neuvottiin esittelemään kaappi sanomalla:
- Tämä on alokas sen-ja-sen kaappi.
Vääpeli pysähtyi ensimmäisen vuoteen vieressä seisovan alokkaan eteen ilmoitusta odottaen. Tällöin alokas teki asennon niin kuin oli opetettu ja karjaisi kovalla äänellä:
- Tämä on alokas sen-ja-sen kaappi.
Vääpeli huusi:
- Ei tietenkään noin, vaan sano siinä oma nimesi sen-ja-sen tilalle!
- Tämä on alokas sen-ja-sen kaappi, alokas huusi!
- Oletteko aivan tomppeli, karjui vääpeli ja jatkoi: Mikä on teidän nimenne?
- Alokas Senjanen, herra vääpeli.

[ Katso ruokalista! ]

1457 kcalKokonaiskulutus
1457 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1457 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=ronja6