Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 19.01.2015

Heipat kaikki laskurikamut :)
Olen viihtynyt tuolla sulamon puolella nyt, kun lopulta pääsin siitä jyvälle. Se on niin paljon kätevämpi esim. kännykällä ja tabletilla. Tabletissa ei tämä versio pelitä yhtään. Töissä on kiirettä ja lisäksi mus työllistää esim. pojan ja sen tyttöystävän vanhojentanssi asut. Teen muutoksia netistä ostettuun iltapukuun ja pojalle ostettuun liivipukuun. Saa pitää samaa pukua ylppäreissä. Lauantaina sain korjailtua naapurin vaihtoppilaan iltapuvun, josta piti ratkoa napit pois ja virittää tilalle nauhoitua yms. pientä säätöä. Oli mummon aikanaan tytölle käsin ompelema aito pitkä silkkipuku, joten jouduin tekemään muutoksetkin aikalalla käsipelillä. Hieno siitä tosin tuli :) Pojan tyttöystävän puvusta tulee suorastaan upea, vaikka itse sanonkin. On sellainen verevä ja kurvikas tiimalsivartaloinen tyttö ja puku on tosi näyttävä. Vaikka tekemistä riittää, niin kaunista on kiva tehdä.

Olen sulamossa samalla nimimerkillä, joten jos liikutte siellä ja teillä on eri nimimerkki käytössä siellä, niin vinkatkaa, että löydän taas luoksenne. Tervettä ja onnellista kevättalvea, muistakaa liukuesteet ja varovaisuus liikenteessä :)

[ Katso ruokalista! ]

1911 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1911 kcalToteutunut vaje
1411 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1411 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 29.12.2014

Iltapäivää :)
Olen pikkuhiljaa toipumassa joulusta :) . Olen todella turpeassa kunnossa kiitos menkkojem, liikkumattomuuden ja suolaisten/ makeiden juhlaherkkujen. Viimeiset kestittävät vieraat kävovät eilen ja kaapit on siivottu jouluherkuista. Lopulta virkkasin kuuseen 12 uutta enkeliä ja yhden ison latvaenkelin. Jalkoja lepuuttaessa olen virkannut myös kolmekymmentä uutta lumihiutaletta tärkättäväksi. Säilön ne odotteöemaan ensi vuoden myyjäisiä. Kodinhoitohuoneessa odottelee kasa mummojenfleece housuja lyhentämistä ja sitten vaihdan käsityöt liikuntaan, sikäli kun kroppa kestää. Täytyy huoltaa kuntopyörä käyttövalmiiksi. Tästä lähtee uusi tavoite kesään ! Ilman paineita eroon ylimääräisestä painosta. Nyt lähden ruokakauppaan ja tankkaan samalla mummojen kaapit. Lupasin perheelle uutena vuotena nyhtöpossua ja kotona leivottuja pitaleipiä. Lisukkeeksi salaattia ja jogurttikastiketta. Tai sitten teen itse väharasvaisempaa kebabia naudan paistijauhelihaa. Sitä voisin itsekin syödä esim salaatissa. Taidan mennä syömään :)
:) Mukavaa maanantaita :)

1. Rebecka sanoi...

Hyvältä kuulostaa, sekä suunnitelmat että ruoat :)
Nyhtöpossu minulla on edelleen tekemättä, vaikka vanhempi poika sitä jo viime keväänä toivoi :D Silloin sanoin sen olevan niin talvista ruokaa! Nyt täytynee lupaus toteuttaa ennen uutta kevättä ;)


maanantai 29.12.2014 klo 14:49

2. Annoskoko sanoi...

Nyhtöpossu on ihanaa :) Minä suunnittelen uudeksi vuodeksi tortilloja.

maanantai 29.12.2014 klo 17:22

3. Seksy sanoi...

Ookko kadonnu sulamoon ;)

Leppoisaa Loppiaista :)


tiistai 06.01.2015 klo 14:49

[ Katso ruokalista! ]

1911 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1449 kcalToteutunut vaje
1411 kcalTavoite
462 kcalSyöty (Toteutunut)
-949 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 15.12.2014

Iltapäivää :)

Keräilen tässä itseäni hektisen viikonlopun jälkeen. Aivan järkyttävä turvotus, mutta ainakin tämä hulina helpottaa huomisen jälkeen. Syömisiäni en ole kirjannut ja se toivottavasti korjaantuu viimeistään keskiviikkona, kun pääsen normaalimpaan rytmiin. Tänään on onneksi perus toimistopäivä. Viikonloppu meni epäsäännöllisen aikataulun ja vielä epäsäännöllisemmän syömisen merkeissä. Ilta kasiin mennessä olin syönyt aamukahvin jälkeen yhden pienen lohileivän ja pikkupullan. Iltapalaksi menikin sitten aika roima annos leipää, jogurttia ja hedelmää, sitrussiiderillä ja vedellä ryyditettynä.

Aamulla sain nukkua kasiin asti kun isäntä hoiti tytön kouluun. Kahdeksan tunnin yöuni teki terää. Varasin töihin lähtiessä mukaan uintikamppeet ja vesijuoksu toivottavasti vie pöhön pois. Huomenna vien äidin jalkaterapeutille heti aamusta ja muutenkin päivä kuluu kaupungilla säntäillessä. Illalla on tytön joulujuhlat koululla ja sitten on vuorossa lopultakin omat jouluvalmistelut.

Koti tosin pursuilee jo pipareita, sillä tein myyjäisiin/arpajaisiin pari pikkuista piparitaloa ja paistelin eilis aamuisen pullan leipomisen jälkeen vielä isoja ja minipipareita odottamaan koristelua niin ja oman piparitalon palaset. Löysin tänä vuonna ihania minimuotteja ja nyt on tulossa piparitalon pihalle paljon erikokoisia kuusia, akkoja, ukkoja, possuja, heppoja ja katolle enkelikuoro :D Pienistä taloista tuli tosi suloisia, kun koristelin katot salmiakin muotoisilla hedelmäkarkeilla ja tein taloihin ikkunaruudut m&m karkeista. Joissain ikkunoissa keltaiset, kun oli valot päällä ja toisissa tummat. Taidan kokeilla sitä omaankin, jollen sitten innostu tekemään tikkarimurskasta "oikeita" ikkunaruutuja. Tosin ehdin jo paistaa yhden talon ilman ikkuna-aukkoja, mutta voishan sen aina antaa lahjaksi :)

Koristelemme myös perinteisesti kummeille, sukulaisille, naapureille ja kavereille isot nimikkopiparit joulukukiksi. Tyttö jo teki naapurissa asuvalle kummitädilleen mini piparkakkutalon ja toiselle kummitädille hello kitty- piparin. Tosi hienoa jälkeä saa tuollainen 8 vee aikaiseksi. Minä siis vaan sekoittelen massoja ja hankin uusia pursottimia. Ostin hyvän mini tylla pakkauksen Kärkkäiseltä ja taidan tehdä sinne uudenkin matkan, sillä olen taas innostunut leipomisesta. Sana taas siksi, että hurjassa nuoruudessani työskentelin myös Helsinkiläisessä leipomossa leipurina, pystymetsästä kohtuu taitavaksi leipuriksi oppisopimuksella, kunnes allergisoiduin ja ajauduin ravintola-alalle. Nyt on jostain oudosta syystä olleet allergiat aika hyvin aisoissa ja saan leivottua ilman, että kädet aukeaa ja sama juttu on ollut noiden käsitöiden kanssa. Mä olen siitä aivan SUUNNATTOMAN onnellinen, koska nautin käsillä tekemisestä.

Aloin myös virkata kotiin uusia enkeleitä kuuseen, kun vanhat tuli kaikki myydyksi koulun myyjäisissä. Niitä on jo kuusi kappaletta valmiina. Illalla kun en jaksa liikahtaa sohvalta, virkkaan aina yhden enkelin illassa. Nyt on alkaneet oikean käden sormet puutua, joten täytyy hidastaa tahtia ja kuntouttaa käsiä vesijumpalla ja salilla. Kunhan nyt ensin saan punttisalin lattian tyhjäksi pipari tarjottimista :D

Töitäkin tarttis tehdä, mutta käyn vielä jotenkin ylikierroksilla viikonlopun touhuista. Eilen en nukahtanut ennen puolta yötä, vaikka olin sairaan väsynyt. No töissä ei ole muuta kuin asiakkaan tarjouksen viimeistely, kunhan saan hinnat tehtaalta. Varasin virkkutyön mukaan :)
:) Mukavaa maanantaita :)

1. Nannis sanoi...

Enhän mä siis tiedä onko ne varsinaisia triggeripisteitä, mutta jotain siellä on! :D
Tarttee vaan uskaltaa kaivaa aika syvälle. Sulla kun tota endometrioosia, niin en tiedä kannattaako sun kaivella ihan tosta kohdun/munasarjojen liepeiltä (kysy lääkäriltä tai joltain muulta asiantuntijalta), mutta just tossa lonkkaluun päällä ja reunalla on kohtia joita painellessa tuntuu koko jalassa.


maanantai 15.12.2014 klo 14:55

2. Mirtsukka sanoi...

Hei, ihan hyvin tällä erää ainakin tuntuu menevän, kiitos kysymästä! Pääsin just takaisin laskuriin siitä tiputtuani ja vasta nyt siksi vastailen. Blogissani selostan tilannettani vielä lisää. Olen nyt ihan toiveikkaalla mielellä siitä, että raskaus ja synnytys sujuisivat hyvin. Toki välillä jännittää turhankin paljon, mutta sitten taas onnistun rauhoittumaan. Niistä puristustuntemusten syistä ei ole saatu selvää, eikä niitä kai enää sen enempää tutkitakaan, ainakaan raskaana ollessa. Muuten vain syynätään mun ja vauvan kokonaisvointia aika tarkkaaan.

Ihania joulutouhuja teillä! Olet tosi reipas ja aikaansaava...taas huomaan. Itse olen aikalailla eri maata aikaansaamisten kanssa. Täytyy vaan nostaa hattua sulle!

Mukavaa joulunalusaikaa! :)


perjantai 19.12.2014 klo 22:24

3. Seksy sanoi...

Monta täyttä kauhallista, joulumieltä rauhallista :)

keskiviikko 24.12.2014 klo 11:40

[ Katso ruokalista! ]

1868 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1868 kcalToteutunut vaje
1368 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1368 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 10.12.2014

Puolipäivää :)
Mun mies on aina JOSKUS aika ihana :) Sunnuntaina pesi lattiat ja eilen lähti töistä tuntia aiemmin, että mä ehdin mennä vesijuoksemaan. Se oli niiiiin IHANAA! :) Kolmeen viikkoon en ollut päässyt vesiliikkumaan ja eilen oli ihana tunne solahtaa veteen. Nousin sieltä vasta kun oli ihan pakko :D Yöunetkin oli paremmat, vaikka nukahdin vasta yhden jälkeen. Puolilta päivin juotu aamukahvi ilmeisesti vaikutti vielä illalla. Tänäänkin pakkasin uintikamat mukaan, sillä illalla ois aquazumba. Ajattelin kokeilla paikkojen kestävyyttä ja vesijuosta ennen sitä. Eilinen treeni kyllä sujui mukavasti ja jaksoin pari tuntia ihan kelpo treeniä. Kulutus oli noin 700 kcal sykärin mukaan, vaikka juorusin välillä vanhan naapurin kanssa. Nyt kun vaan sais hyvän liikuntarytmin päälle jouluun asti. Odotettavissa on esim. kynttiläuinti, joka on mulle joulussa yksi suurista tapahtumista. Niin ihanaa ja tunnelmallista, varsinkin jos ulkona on lumiset puut. Päivä kuluu toimistolla. Keli ei varmaan houkuttele asiakkaita, joten soittelen tarjouksia läpi ja kerään voimia viikonlopun ponnistuksiin. Huomenna saankin taas vipeltää pää kolmantena jalkana. Ekan kerran pariin viikkoon, ei muuten polvea kiristele, sillä vesijuoksu vei turvotukset. Mä jo rakentelen mielikuvia illan veteen solahduksesta ja heti mieli virkistyy. Voiskohan sitä rikastua niin, että vois elää joskus lämpimässä ja uida ympäri vuoden omassa turkoosin sinisessä uima-altaassa, josta näkyy klaidan yli pelkkää merta?? Ei kun lottoamaan :D
:) Kiireetöntä keskiviikkoa :)

1. Sinny sanoi...

Joo, just se! Ei oo väliä mitä pistää päällekään. Ihanaa.

Mä kaipaan kanssa hirveesti uimaan.


keskiviikko 10.12.2014 klo 12:17

2. Rebecka sanoi...

Mun polveni (kuluma) taas on erityisen huonona tällä erää :( Ei auta vesijuoksukaan. Olen joutunut pitkästä aikaa ottamaan särkylääkettäkin. Mietin hakisinko työterveyshuollosta hydrokortisonipiikin.
Kiva, että sinä olet nyt paremmassa kunnossa :) Älä kuitenkaan vipellä itseäsi läkähdyksiin ;)


keskiviikko 10.12.2014 klo 13:56

3. Annemarda sanoi...

Niin tais käydä! :)

maanantai 15.12.2014 klo 12:34

[ Katso ruokalista! ]

1868 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-568 kcalToteutunut vaje
1368 kcalTavoite
1300 kcalSyöty (Toteutunut)
-68 kcalTavoitteesta
30 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 08.12.2014

Iltapäivää :)
Tästä tulikin sitten ihan toimistopäivä. Vähän oli ankeaa ajella Järvenpäähän, kun vettä satoi ja maailma oli harmaa. Ehdin jo iloita lumen tuomasta joulufiiliksestä. Turha on edelleen haaveilla rutiinipäivästä. Eilen meni ylitöiksi asiakkaan kanssa ja töiden jälkeen palautin vielä vuokra astiat. Olin kotona seiskan jälkeen. En ehtinyt syödä työpäivän aikana, kun asiakkaita oli koko ajan, joten illalla oli huutava nälkä ja tolkuton väsy. Söin itseni turvoksiin ja kudoin äidin villasukat loppuun, muuta en sitten jaksanutkaan. Eikä viime yökään ollut mitenkään loistava unen puolesta, vaikka tainnutin itseni parilla melatoniinilla. Tänään piti mennä uimaan töiden jälkeen, mutta isännällä on kokous, joka venyy kasiin asti ja kiirehdin töistä hakemaan tytön tanhuharkoista. Eli ei vesijuoksua tänäänkään. Jospa huomenna yrittäisin päiväsaikaan karata toimistosta pariksi tunniksi, illalla ei taas onnaa, koska tytöllä on jalkkis ja meillä on kuljetusvuoro. Miten voi nyt olla näin vaikeeta päästä liikkumaan :( Kuntopyöräily ei hotsita, kun koko päivän istun muutenkin ja plantaarifaskiitti on jostain syystä tosi kelju, enkä keksi millä kengillä sietäisin lenkkeillä. Jo kauppareissun jälkeen vetää sairaasti suonta jalkapohjasta ja akillesjänteestä. Venyttely ei tahdo riittää millään. Mä kun jo toivion, että se olis paranemaan päin. Tää on taas yhtä valivalia... Hyvä puoli on se, että rahaa on tulossa kun töissä on kiirettä :) Jospa saisin torstaille vapaapäivän kun vapaat menevät muuten perjantaina kalusteasennukseen ja la+su tanhun joulujuhliin. Lauantaina on leivontapäivä ja juhlasalin järjestely talkoot, tyttö lähtee jalkkis turnaukseen. Sunnuntaina on sitten juhlat esityksineen, kahvioineen ja illalla vielä salin siivous ja purku talkoot. Isäntä hoitaa sunnuntainäyttelyn toimistolla. Maanantaina voi olla aika väsy olo. Ens viikolla onkin enää tytön koulun joulujuhlat ja sitten helpottaa. Toivoisin yhden kiireettömän päivän, että voitais hoimmia jotain kivaa tytön kanssa. Paistaa ja koristella pipareita tms. mukavaa joulupuuhaa. Joulukoristeitakaan ei olla tänä vuonna askarreltu. Pitääkin muuten ostaa lisää virkkauslankaa ja tehdä joulun aikaan uudet enkelit omaan kuuseen. Koulun myyjäisiin piti lopulta hakea omatkin virkatut enkelit kuusenkoristelaatikosta, kun menekki oli niin kova. Sain tilauksia jo ensi vuodeksikin :D En tosin vielä luvannut varmaksi, mutta yritän saada tehtyä. Käsityötahti on ollut nyt niin kova, että tenniskyynärpäät on alkaneet oireilla ja niitä täytyy alkaa kuntouttaa, ihmeesti ne on kestäneet kuitenkin. Tänään aloitin vuoden viimeiset sukat, vien ne arvontapalkinnoksi tanhun juhliin ja sitten alan satsata taas täysillä liikuntaan ja ruokavalioon. Aika aikaa kutakin ja nyt vaatii kroppa huomiota. Akuutit vammat on parantuneet riittävästi, nyt vaan tarvitsee taas kerran siivota kalenteri kaikesta turhasta ja tormistautua. Totuushan on, että vaikka liikunnan aloittamista ei millään tahdo jaksaa, niin liikunnan jälkeen olo on huomattavasti virkeämpi. Teen siis uudenvuoden lupaukset jo ennen joulua :D :D
:) Mallikasta maanantaita :)

P.S. Luin eilisen tekstini, mä alan olla seniili ja toistan itseeni :D

1. Annoskoko sanoi...

Huh huh, on sinulla kiireitä. Väsyin pelkästä lukemisesta :)

maanantai 08.12.2014 klo 14:39

2. Makati sanoi...

Tämähän on sun tavallinen päivä... Huhhuh. Ihme super!

maanantai 08.12.2014 klo 20:37

[ Katso ruokalista! ]

1868 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-866 kcalToteutunut vaje
1368 kcalTavoite
1002 kcalSyöty (Toteutunut)
-366 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 07.12.2014

Aamupäivää :)
Työn ääressä jälleen ja päivä täynnä sovittuja tapaamisia. Siskon pojan ylppärit tuli juhlittua. Alun perin mukana piti olla paljonkin vapaaehtoisia apulaisia, mutta yhden naisen urakkahan siitä kuitenkin tuli. Juhlakalun sisko tosin vietti koko vapaapäivänsä torstaina siivoamalla minun kanssani, muuten olisinkin ollut pulassa. Juoksumatto, crosstrainer ja kuntopyörä ei ois yksin siirtyneet olkkarista punttisaliin, joka on toisessa päässä taloa. Ihmeellisesti saimme järkättyä istumapaikat ja pöydät kaikille neljällekymmenelle vieraalle :) . Loppusiivoukseen oli kolmekin ilmoittautunutta, mutta eipä näkynyt ketään. Eilen vietin itsenäisyys-/kihlajaispäivää raivaamalla juhlan jälkiä. Tänään palautan vuokra-astiat ja huomenna vien loput lainakalusteet. Toivottavasti isäntä jaksais tänään pestä lattiat ja kylppärin, ettei jää mulle huomiselle. Olis toimistotyötäkin tarjolla. Niin ja pitää hakea koko sakin luistimet terotuksesta ja matot pesulasta. Olen niin turvoksissa, että sormukset piti ottaa sormesta. Sitä se epäsäännöllinen elämä teettää :) Tänään kevyillä eväillä ja toivottavasti ensi yönä nukuttais jo paremmin. Harmi vaan, että tänään oli työpäivä, olisin muuten mennyt vesijuoksemaan ja karkottamaan turvotusta. Halli on auki vaan viiteen ja olen kotona vasta kuuden korvilla. Ehkä sitten huomenna... Tällä viikolla ei ole tiedossa ohjelmatonta päivää. On talkoita ja kalusteasennuksia molempina vapaapäivinä, ellei tapahdu ihmeitä. Nyt vaan toivon, että pysytään terveenä ennen joulua. Joulusta en ota paineita, sillä haluan nauttia siitä. Eli jos en jaksa tai viitsi tehdä jotain, ollaan ilman tai ostetaan kaupasta. Piparitarpeet on ostettu ja haluan värkätä niitä tytön kanssa oikein rauhassa joku päivä. Jos jaksan teen tanhun joulujuhlaan arpajaispalkinnoksi pienen piparkakkutalon. Niitä varten tarvitsee pitää yksi pullan leivonta päiväkin, sillä ennen ylppäreitä leivottu litran pullataikina on jo jalkautunut ympäri kyliä. Osa naapuriin korvaukseksi huonekalujen ja pakastimen lainasta. Osa juhlijoiden vatsoihin ja loput mummoille kahvipullaksi. Itselle jäi kuusi voisilmäpullaa, joten joulupullat pitää leipoa ja samalla pullaa joulujuhlien kahvioon. Lahjat on onneksi jo melkolailla hankittu ja paketoin niitä iltapuhteina, kun tyttö on nukkumassa. Saa nähdä tuleeko tänä vuonna pukki, viimeksi soitteli tytön kännykkään, että reki oli kaatunut ja tontut heittivät vaan kiireessä lahjasäkit eteiseen :) Miettii kuulemma vielä, uskooko joulupukkiin vai ei. :) Mä ainakin uskon, vaikka hankin meillä ne lahjat :D On ihana ajatella, että on olemassa joku, joka haluaa vaan antaa ihmisille hyvää mieltä. Itselläkin on loppujen lopuksi hyvä mieli, vaikka olenkin väsynyt. Juhlien järjestämien siskon pojalle oli jotenkin älyttömän tärkeää, koska tiesin, että tuo virstanpylväs oli siskolleni erityisen tärkeä. Laiton siivotessa siskon kuvan pianon päälle ja tuntui, että järjestimme juhlia yhdessä. Ei se tainnut yhden naisen urakka ollakaan :)
:) Hyvän mielen sunnuntaita kaikille teille :)

1. Makati sanoi...

Ihana päätös sun urakalle. Varmasti hyvä mieli kaikilla.

sunnuntai 07.12.2014 klo 12:02

2. Seksy sanoi...

Upeesti siivitti siskosi kuva siivousurakkaasi :) Sinä oot ihana :)

sunnuntai 07.12.2014 klo 12:38

3. Rebecka sanoi...

En yhtään ihmettele, että olet hyvällä mielellä :) Hienon homman teit! Lähimmäisen rakkautta toteutit kauniisti :)

sunnuntai 07.12.2014 klo 13:48

4. Nannis sanoi...

Täällä oli aamulla reilusti plussan puolella toi lämpötila!

Ihanaa, kun järjestiti juhlat, vaikka varmasti rankkaa myös.


maanantai 08.12.2014 klo 05:09

[ Katso ruokalista! ]

1868 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-948 kcalToteutunut vaje
1368 kcalTavoite
920 kcalSyöty (Toteutunut)
-448 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 01.12.2014

Iltapäivää :)
Töitä pukkaa... Kaikki haluu nyt uudistaa kodin kalustusa JOULUKS!!! Haloo! Kalusteet pitäis vielä suunnitella, hinnoitella, tilat tarkistusmitata, kalusteet tilata ja toimittaa sekä asentaa. Joissain tilausovimalleissa menee toimitus joulun jälkeen, kun tehtailla on ruuhkaa. KAIKKI haluu saada kodin valmiiksi jouluksi. Voisko hei herätä vähän aikaisemmin, kuin kolme viikkoa ennen joulua??? Ei mul tässä muuta :D

Varasin uintikamppeet mukaan töihin lähtiessä ja elän siinä uskossa, että pääsen vesijuoksemaan tänään. Molemmat lapset makaa kotona kipeenä ja mullahan ei ois varaa sairastua ennen niitä perjantain bileitä. Koti on jo aika jees, mutta onhan tässä vielä kaikenlaista säätämistä jäljellä. Täytyykin soitella kakkujen perään. Niin ja kukat on vielä tilaamatta, lahjan onneksi ostin jo ja lopun saa poika rahana. Hackmannin myymälässä oli erikoistarjous aterimista yhtenä päivänä, joten sellaiset oikein miehekkäät on siskon poika saamassa lahjaksi. Kun sitten päättää lopulta muuttaa omilleen, niin on jotain jo valmiina.

Tänään aion pysyä syömisten kanssa ruodussa ja keittelen kohta lounaaksi kaurapuuroa. Ongelmana on ollut se, etten ole oikein ehtinyt syömään/juomaan päivällä ja illalla onkin sitten tullut puputettua parin päivän edestä. Eilen täyttelin lasten joulukalenterit ja söin siinä sivussa perinteisesti kaikki namut, joista jälkikasvu ei tykkää. Onneks niitä ei ollut montaa :) Nyt syömään ja sit kirjoittamaan joulukortteja, jos ei joku asiakas marssi sisään. Kaikki luppohetket on käytettävä hyväksi :D

:) Mukavaa maanantaita :)

[ Katso ruokalista! ]

1868 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-764 kcalToteutunut vaje
1368 kcalTavoite
1104 kcalSyöty (Toteutunut)
-264 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=superkaisa