Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 02.09.2012

Nyt on keittiön seinässä tapetti! :) Sain turkoosia, vaikka mies alkuun ajatusta vastustikin. Tykkäilen! ^_^

[KUVA]

Syömiset on olleet ihan kökköä, kauheasti herkkuja tullut syötyä.. Päivällä oon syönyt pääasiassa tosi järkevästi ja kevyesti, illat on olleet hankalampia. Enkä ole edes jaksanut merkkailla syömisiä tänne kovin tarkasti, niin ei tietoa että onko jäänyt vajetta kaloreissa vai mennyt yli kulutuksen. Paino ei oo kuitenkaan noussut, joten ihan överiksi ei ole mennyt, ehkä mä olen sitten syönyt suunnilleen kulutukseni verran. Tätä menoa ei kyllä päästä mihinkään tavoitepainoon tän vuoden puolella, pitäis ryhdistäytyä.

1. Marie83 sanoi...

Tosi ihanan raikas värimaailma, vaikka itse aina vähän vierastan kylmiä sävyjä sisustuksessa. Ensinnäkin olen niiiiiiiiin kateellinen tuolle ruokailunurkkaukselle :D Täällä joka päivä katsellaan uutta asuntoa, mutta vuosi pitäisi vielä tässä vanhassa viihtyä. Kuka on keksinyt, että pienessä asunnossa ei tarvitse olla kunnon keittiötä tai reilusti säilytystilaa? :)

Tuosta sinun split-screen kuvasta tulee kyllä mieleen, että pitäisi itsekin kai laittaa, jotta näkee muutoksia. Onneksi sen saa päättömänä :D Sitten kun tavoite on saavutettu, niin tulen ulos kaapista kunnon posella.


sunnuntai 02.09.2012 klo 09:33

2. Carmilla sanoi...

Turkoosi ei ole mun juttu mitta toi on kyllä tosi upea :) Olis ihana saada asunto mitä voi sisustaa.. (mä asun vuokralla, niin ei viitsi rahaa tähän asuntoon enään kiinni)

sunnuntai 02.09.2012 klo 09:39

3. Etella sanoi...

Onpas kiva tapetti! :) Ei liian sähäkän turkoosi, mutta sopii tosi kivasti verhoihin, jotka myös ihanat :) Onko olkkarissa turkooseja tyynyjä? ;) Mites kissat & vessa? :D

tiistai 04.09.2012 klo 13:00

[ Katso ruokalista! ]

1886 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-1900 kcalToteutunut vaje
1200 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1200 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 27.08.2012

Täällä taas. Tai olenhan mä ollut melkein kokoajan, en vain ole kirjoitellut mitään ja syömisetkin on laittamatta julkisiksi.

Viikonloppu meni taas läskeillessä, mutta ei turvotuksia kai ihmeemmin, kun vaaka ei näyttänyt tänä aamuna kuin 67,8kg :)

Työt alkoi ja sen myötä työmatkaliikunnat, maanantaista perjantaihin vajaa 6km kävelyä suuntaansa, enkä ole fuskannut (=mennyt bussilla) kuin kaksi kertaa vasta, kun on ollut niin älytön kaatosade. Syömisten kanssa on ollu ihan hirveetä lepsuilua viimeiset pari viikkoa ja paino junnaa paikallaan, onneksi ei ole kuitenkaan noussut. Viikonloppuisin on mennyt mm. pitsaa ja karkkia, viikolla turhia kaloreita pääasiassa opehuoneen kaurakekseistä ja kakuista, kotona jäätelöstä. "Perusruuat" on kuitenkin olleet ihan ok, noita herkkuja lukuunottamatta oon syönyt käsittääkseni ihan järkevästi, viikolla varsinkin.

Päätin, että nyt alkaa kuri ja ainakin kuukauden rutistus, tavoite on saada paino 65 kiloon tai alle sen 1.10. mennessä. Tarkoittaa sitä, että täytyy lopettaa keksien napostelu opehuoneessa ja jätskin syöminen iltaisin ja tarkistaa annoskokoja ja ruuan laatua. Ja sitten sitä vettä lisää! Veden juominen on jäänyt suunnilleen kokonaan. Leivän voisin vaihtaa näkkäriin, etenkin vaalean.

Jep, sotasuunnitelmaa taas vaihteeksi. Toivottavasti tällä kertaa onnistuis :) Itsekuri ollut aika hukassa viime aikoina, mutta jospa se löytyisi.

[KUVA]

Kävely, 6 km/h (kohtalaisen ripeä)50 minuuttia
Kävely, 6 km/h (kohtalaisen ripeä)50 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1882 kcalPeruskulutus
+401 kcalLiikunta
2283 kcalKokonaiskulutus
-576 kcalTavoitevaje
-1365 kcalToteutunut vaje
1707 kcalTavoite
918 kcalSyöty (Toteutunut)
-789 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 13.08.2012

Viikonloppu toi taas turvotukset tullessaan. Osittain johtuvat varmasti myös menkoista, joten merkkaan painon tänne vasta perjantaina. :)

Päätin perjantai-illan örvellyksen jälkeen että en juo tippaakaan alkoholia loppuvuoden aikana. Tämä ei tule olemaan helppoa, minä kun niin tykkään ryypätä. Tykkään turhankin paljon, siksi näin nyt. Joka kerta kun juon, juon aivan liikaa ja alan tyhmäpääksi, sitten tapellaan Ollin kanssa. :( Nyt loppu.

Nyt loppuu myös liikunnaton elämä, koska tänään on ensimmäinen työpäivä!!! <3 PARASTA! :) Kaksi ja puoli kuukautta on ehdottomasti liian pitkä aika olla tyhjänpanttina, ihan vaan lomailla, etenkin jos kelit on tämmöset mitä nyt tänä kesänä on ollut. En aio hankkia bussikorttia ennen kovia pakkasia, joten kuljen työmatkat kävellen - töihin on matkaa n. 6-7km, sen kun kävelee kaksi kertaa päivässä, ei paljon muuta lenkkiä tarvitse :)

Korkeasta vaakalukemasta (68,8kg) huolimatta tosi hyvä fiilis, ihanaa päästä töihin! :) Ihanaa kun arki alkaa, elämä on niin paljon helpompaa kun on jotain tekemistä ja rutiineja. Aion päästä tavoitepainooni tämän vuoden puolella, eli painaa joulukuun viimeinen päivä 63 kiloa. Aikaa neljä ja puoli kuukautta, eli ei tarviis edes mitään älytöntä vauhtia pudota. :) Ihanaa maanantaipäivää kaikille! <3


[KUVA]

Kävely, 6 km/h (kohtalaisen ripeä)50 minuuttia
Kävely, 6 km/h (kohtalaisen ripeä)50 minuuttia

1. Lumikukka69 sanoi...

Ihana tuo kuva... otin itselleni taustakuvaksi koneelle.. kiitos <3

tiistai 14.08.2012 klo 08:41

[ Katso ruokalista! ]

1872 kcalPeruskulutus
+396 kcalLiikunta
2268 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-755 kcalToteutunut vaje
1768 kcalTavoite
1513 kcalSyöty (Toteutunut)
-255 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 07.08.2012

Viikonloppu meni päin pyllyä, taas --> turvottaa. Tämä viikko menee taas turvotuksia pudotellessa.... Jokohan ens viikonloppuna osais olla juomatta ja mässäämättä ._. Vaaka näytti eilen aamulla peräti 69,4kg viikonlopun mässäilyjen vuoksi, nyt onneksi jo hieman vähemmän.

Proteiinin syöminen tuottaa vieläkin minulle vaikeuksia, jotenkin jugurtit, rahkat ym. ei kuulu "normaaliin ruokavaliooni", en ole oppinut sitä vielä. Jotenkin niitä ei vaan tekisi ollenkaan mieli syödä - leipä, hedelmät ja murot ym. (=hiilarit) houkuttelee paljon enemmän :| Jos en tietoisesti vahdi protskutilannetta, niitä tulee aina liian vähän. Pitäisi löytää jotain sellaisia proteiininlähteitä jotka on oikeasti niin mieleisiä että tulisi syötyä muutenkin kuin laihduttaessa. Tähän mennessä proteiinia tulee syötyä etenkin leivän päällä, tosi paljon kevyttä juustoa ja kinkkua. Pitää yrittää vaihtaa ruisleipä/vaalea leipä näkkäriin, jospa nuo HH/P/R suhteet paranis sillä. :)

Ensi viikon maanantaina alkaa työt, en malta odottaa! :) Sitten on arjessa aikatauluja ja rutiinia, liikunnastakin tulee osa päivittäistä elämää koska aion kävellä työmatkat. Töihin on matkaa sen 7km, joten pari tuntia liikuntaa tulee näillä näkymin kaikkina arkipäivinä :) Kunhan tulee kunnon pakkaskelit, hankin luultavasti bussikortin. Siihen asti pyritään selviämään ilman!

Töiden alkamisen myötä myös rahatilanne paranee _huimasti_, erityisesti sitä odotan! Mulla on "laihdutuspalkintojakin" hankkimatta vielä, niihin kun ei oo ollut rahaa. :) Ostan ensi viikolla entiseltä työkaverilta geelikynsien tekoon tarvittavat kamppeet, ja kuun lopussa kun tulee palkka, (tai viimeistään syyskuun lopussa) on vihdoin varaa ottaa ne ripsenpidennykset ja shoppailla jotain vaatetta! :) IHANAA <3

Syömisten kanssa otetaan rennommin vielä tämä viikko, koska lomaa. Rennolla tarkoitan sitä, että päivittäinen vaje tulisi olla vähintään sen 300 kaloria. Kun työt alkaa, pyritään nostamaan vajeet jonnekin 900 kalorin tienoille per päivä ja karistetaan ennen joulua vielä viimeiset kilot! :) Tavoite on painaa viimeistään joulukuun alussa 62-63kg.


[KUVA]

1. Jnvalo sanoi...

Mulla tuppaa kans välillä tulemaan kiintiöt täyteen rahkaa, tonnikalaa, raejuustoa jne. Silloin proteiinit menee helpommin nestemäisinä :) Itse tykkään tosi paljon tästä Siirry sivulle! Toi kaakao ja maitokahvi on hyvää, mutta toi mansikkajuoma haisee jostain syystä ihan kananmunalle, eikä ole siten niin houkuttelevaa :D

tiistai 07.08.2012 klo 12:54

2. Etella sanoi...

Puhdasta, vähärasvaista (ellei satu karppaamaan) lihaa ja kanaa, sieltä sitä protskua tulee. Voin myös myydä sulle pönikän Mannisen protein puddingia, mulla on sitä kaapit täynnä :D

tiistai 07.08.2012 klo 16:42

3. Essie1 sanoi...

Näytät kyllä aivan mahtavalta tuossa kesäkuussa otetussa kuvassa! :) Itse painan sua muutaman kilon enemmän mutta näytän silti samalta kuin tuossa sun ennen-kuvassa :D

tiistai 07.08.2012 klo 17:04

4. Maimai83 sanoi...

Vautsi, sä oot saanut niin hyvin painoa pois! Ja kuva kertoo NIIIIN paljon! Täällä vähän päässyt toi karkkipussi aukeemaan liian tiuhaan ja paino jumii... Alku syksy meneekin nyt sitte siihen, että saa ittensä taas siihen innostukseen mikä vielä ennen lomaa oli! Mukavaa päivää sinne!

torstai 09.08.2012 klo 07:03

5. Saimaa1 sanoi...

Siis vau! Hyvä et ennen ja jälkeen kuvista tunnistaa samaksi naiseksi. Iso hatun nosto sinulle. Kerta oot noin pitkälle päässy niin pääset jatkossakin sinne tavoitteeseesi :)

torstai 09.08.2012 klo 11:08

[ Katso ruokalista! ]

1885 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-674 kcalToteutunut vaje
1385 kcalTavoite
1211 kcalSyöty (Toteutunut)
-174 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 03.08.2012

Putoaa, putoaa. Odotettua paremmin jopa :) Hyvä näin.

Kohta pitäis lähteä luovuttamaan vanhan kämpän avaimet uudelle vuokralaiselle. Sen jälkeen kaupungille pyörimään vaatekauppoihin ja ihmettelemään, vaikka ei rahaa olekaan. Nyt kun on vihdoin aikaa, kun on päästy tuosta muuttoruljanssista. :) Laitoin meikkiäkin pitkästä aikaa!

Illalla vois yrittää pestä yhden valtavan nukkamaton ja ehkä mahdollisesti käydä lenkillä jos jaksaa. Saa nähdä. :) Pääpaino nyt kuitenkin tuossa ruokavaliossa, että ei söisi pelkkiä herkkuja kokoajan.

[KUVA]

1. Mimosa83 sanoi...

Vau, onpa iso muutos kuvien välillä! Hyvältä näyttää! :)

perjantai 03.08.2012 klo 12:06

2. Etella sanoi...

Saitteko te ne listat hyvin laitettua?

sunnuntai 05.08.2012 klo 16:54

[ Katso ruokalista! ]

1886 kcalKokonaiskulutus
-531 kcalTavoitevaje
-532 kcalToteutunut vaje
1355 kcalTavoite
1354 kcalSyöty (Toteutunut)
-1 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 02.08.2012

-600g eilisaamusta! Hyvin putoaa. :) Putoais vaan loputkin nesteet kyydistä nyt äkkiä.

Oon huomannut että mulla on melkein päivittäin vaikeuksia saada proteiinit täyteen noissa ympyröissä, ja rasvan kanssa on välillä sama tilanne. Hiilareita taas aina liikaa.

Kävin eilen ostamassa kaupasta jääkaapin täyteen niitä valion pro feel-proteiinituotteita, kinkkua, valion plus maitoa ja oltermannin 9% juustoa, jospa tuo protskutilanne niillä lähtisi paranemaan :) Tavalliseen maustamattomaan rahkaan on jotenkin niin kyllästynyt jo ettei sitä tee mieli syödä, joten täytyy koittaa etsiä ruokavalioon uusia mieleisiä juttuja. Jos jollain on heittää hyviä vinkkejä niin antaa tulla vaan! :)

Tänään ohjelmassa viimeisiä muuttohommia, pitäis roudata vanhan kämpän varastosta kaikki tavarat uuden kämpän varastoon. Siinä tulee tälle päivälle liikuntaa riittävästi 8)
Huomenna tulee uusi vuokralainen siihen entiseen kämppään. Toisaalta ihanaa päästä eroon tuosta muuttohommasta vihdoin, toisaalta aika haikea fiilis kun joutuu luopumaan entisestä kämpästä, se kun oli niin mieleinen.. Etenkin kun sen remppasi itse, sain päättää seinien ja lattioiden värisävytkin. Ihanahan tämä uusikin on, mutta vähän keskeneräinen vielä. En malta odottaa että on rahaa ruveta sisustamaan :)

Keittiön sisustuksessa on alkanut tulla harkintaan tuon seinän tapetoiminen sittenkin (jonkun värillisen taulun sijaan).

Keittiö näyttää siis tältä nyt:
[KUVA]

..olohuoneesta päin:
[KUVA]

Ja jotain näiden suuntaista tapettia haluaisin ehkä tuohon ruokailuryhmän takana olevaan seinään:

[KUVA]

[KUVA]

Sitten tuota turkoosia väriä voisi jatkaa olohuoneen puolella sohvatyynyissä, vilteissä ja sellaisissa. Saa nähdä. Tietysti näistä pitää keskustella vielä tarkemmin tuon ukkomuksenkin kanssa, että millaiseksi laitetaan. Kaikenmoisia visioita pyörii kuitenkin päässä jo. :)

[ Katso ruokalista! ]

1894 kcalKokonaiskulutus
-630 kcalTavoitevaje
-452 kcalToteutunut vaje
1264 kcalTavoite
1442 kcalSyöty (Toteutunut)
+178 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 01.08.2012

[KUVA]

Fiilis on tämä, mutta vastustan kiusausta.

Eilisen huippukevyet syömiset vaihtu aika paljon vähemmän kevyiksi kun lähdettiin ulos syömään. Itsekuri ihan nollassa taas. Paino oli kuitenkin pudonnut eilisaamusta! :o Jospa tänään vähän paremmin.

[ Katso ruokalista! ]

1904 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-478 kcalToteutunut vaje
1404 kcalTavoite
1426 kcalSyöty (Toteutunut)
+23 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=syysneito91