Makkara saattaa suurentaa naisen aivoinfarktiriskiä

Keskustelun päävalikko > Uutisia > Makkara saattaa suurentaa naisen aivoinfarktiriskiä
Paljon makkaroita ja muita lihavalmisteita syövät naiset sairastuvat aivoinfarktiin muita todennäköisemmin, vihjaa ruotsalaissuomalainen tutkimus.
Tutkimuksessa keskimäärin yli sata grammaa punaista lihaa päivittäin syövien aivoinfarktiriski oli 42 prosenttia suurempi kuin korkeintaan 25 grammaa päivässä syövien.
Lähemmässä tarkastelussa riski liittyi vain makkaroihin ja muihin prosessoituihin lihavalmisteisiin eikä jalostamattomaan punaiseen lihaan.
Tutkijat uskovat, että lihavalmisteiden sisältämä suola ja epäterveelliset rasvat selittävät osaltaan tuloksia.
Aiemmissa tutkimuksissa runsas punaisen lihan ja etenkin lihavalmisteiden syöminen on yhdistetty joidenkin syöpien ja sydän- ja verisuonitautien riskiin.
Stroke-lehdessä julkaistut tulokset perustuvat yli 34 000 terveen naisen terveys- ja ruokavaliotietoihin, jotka kerättiin kymmenvuotisen seurannan alussa. Seurannan aikana naisille sattui yhteensä 1 300 aivoinfarktia ja vajaat 400 muuta aivohalvausta. Lihansyönti ei vaikuttanut muiden aivohalvausten riskiin.
Uutispalvelu Duodecim

ma 7.2.2011
Viestejä 2802
Viestejä 2802
0
Niin tuossa se taikasana prosessoitu... Syödään ne lihat ilman ylimääräisiä lisäaineita niin ne maistuukin paremmaltasugarmindy kirjoitti......
Lähemmässä tarkastelussa riski liittyi vain makkaroihin ja muihin prosessoituihin lihavalmisteisiin eikä jalostamattomaan punaiseen lihaan.
...
ma 7.2.2011
Viestejä 1423
Viestejä 1423
0
Näinpäjeranen kirjoitti...Niin tuossa se taikasana prosessoitu... Syödään ne lihat ilman ylimääräisiä lisäaineita niin ne maistuukin paremmaltasugarmindy kirjoitti......