Tonnikalariisivuoka

Keitä riisit ohjeen mukaan.

Tämä vuoka tehty ( 8dl vettä, 3 dl riisiä ).
Halutessasi voit esikeittää porkkanasiivuja ja parsakaalta yrttivedessä n. 5 min.
Sekoita öljyn sekaan haluamiasi mausteita; suolaa, mustapippuria/sitruunapippuria, basilikaa, persiljaa, valkosipulijauhetta sekä sitruuna- tai limemehua tilkka ( maun mukaan n. 1-3 rkl )Sekoita mausteöljy tonnikalan ja pilkotun sipulin sekaan uunivuokaan.

Sekoita kaikki ainekset keskenään vuokaan, lisää munamaito (n. 4dl maitoa, 2 munaa ) ja kaada lopuksi päälle.

Paista uunissa 200 asteessa kannen alla ensin n. 30 min, sitten vielä ilman kantta n. 30 min. Kunnes neste on imeytynyt ja pinta saanut vähän väriä ja rapeutta.

Huomaa, että laskuri laskee maidonkin grammoina annoskokoon.

Yksi valmis ruoka-annos ei suinkaan paina noin paljon, kuin laskuri ilmoittaa ohjeen alla.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 376 grammaa

Maio
AineksetMääräEnergiaPHRK
Täysjyväriisi Risella keitetty (Risella), annos 100g47g57kcal1.1g11.6g0.7g0.9g
Tonnikala vedessä Pirkka (1prk).16g17kcal3.9g0g0.2g0g
Parsakaali, keitetty, suolaa 5.2g1.8kcal0.2g0.1g0g0.1g
Porkkana, keskikokoinen 65g10g2.8kcal0.1g0.6g0g0.3g
Ekstra-neitsytoliiviöljy (Filos), annos 5g2.6g21kcal0g0g2.4g0g
Sipuli 5.7g1.7kcal0.1g0.3g0g0.1g
Kananmuna 50g(kpl)10g13kcal1.1g0g0.9g0g
Maito, rasvaton (Valio) 200ml yksi lasillinen21g6.9kcal0.7g1g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana235g244kcal14.4g27.2g8.4g2.8g
Valittu annoskoko117g122kcal7.2g13.6g4.2g1.4g
Annoskoko puolitettuna59g61kcal3.6g6.8g2.1g0.7g
Arvot/100g100g104kcal6.1g11.6g3.6g1.2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=397774