Soijaleipä

Voitele leipävuoka ja laita uuni noin 180-190 asteeseen

Erottele valkuaiset ja keltuaiset.

Vatkaa valkuaisit kovaksi vaahdoksi.

Lisää keltuaisiin vettä lukuuottamatta kaikki muut aineet.

Sekoita, ja lisäile vettä kunnes taikinasta tulee "sopivaa": ei valuvaa, mutta ei liian jäykkääkään.

Semmoista, että menee hyvin sekaisin valkuaisvaahdon kanssa.

Eli kun seos on valmis, yhdistä valkuaisvaahto seokseen.

Kaada vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.

Vähän riippuu vuuasta, missä ajassa se on hyvä.

Mulla nykyään noin 23 minuuttia.

Anna vetäytyä hetki ennen kuin kumoat.

Teflonvuokakin kannattaa voidella hyvin, sillä leipä on tarttunut kiinni niillä kerroilla kun olen hutiloinut voitelun kanssa.

Leivästä ei tule niin paksua, että voisit leikata päästä siivuja (ainakaan käyttämässäni leipävuoassa), vaan leikkaan sen kolmeen tai neljään yhtäsuureen palaan, jotka halkaisen puoliksi.

Säilytän itse jääkaapissa, sillä leipä on parempaa jäähtyneenä kuin aivan tuoreena.

Reseptistä tulee n. 3 annosta ja yksi annos painaa n. 168 grammaa

Hellsangel
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna kuoreton 410g586kcal51.3g1.2g42.1g0g
Soijajauho, 1 dl, Soyappetit, Soyappetit373g1493kcal149.3g59.7g74.6g56g
Pellavansiemenrouhe (risetti, kuitu vähennetty hh:sta) (Risetti), annos 10g124g476kcal30.5g7.8g35.8g33.6g
Öljyt, rypsiöljy, 5 g, 1 tl37g336kcal0g0g37.3g0g
Maustamaton maitorahka (X-tra), annos 250g37g21kcal3.7g1.5g0.1g0g
Leivinjauhe 12g22kcal0.6g4.7g0g0.1g
Suola, annos 3g6.2g0kcal0g0g0g0g
Vesi249g0kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2500g5865kcal470.8g149.8g379.8g179.4g
Valittu annoskoko1250g2933kcal235.4g74.9g189.9g89.7g
Annoskoko puolitettuna625g1466kcal117.7g37.5g95g44.9g
Arvot/100g100g235kcal18.8g6g15.2g7.2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=196936