Limebroileria rucolapedillä

Pese sitruunat ja kaksi limesitruunaa.

Raasta kuori ja laita se muovipussiin.

Purista mehu samaan pussiin ja paloittele hedelmät neljään osaan, laita palat pussiin.

Lisää öljy ja murskatut valkosipulin kynnet sekä silputtu ruohosipuli.

Mausta suolalla ja pippurilla ja esim.

currylla/jeeralla maun mukaan.

Lisää kanan rintafileet marinadipussiin, purista ilma pois ja sulje pussi tiukasti, laita jääkaappiin maustumaan ainakin 4 tunnin ajaksi.

Maustuneet fileet pyyhitään kuivaksi ja pannaan kuumalle teflonpannulle saamaan ensin pintaan väri, sitten lämpöä lasketaan ja marinadista ongitaan hedelmät fileiden päälle kostuttamaan lihaa antamaan makua, kansi päälle ja haudutetaan kypsäksi, vaan ei liian kuivaksi.

Rucolaa asetellaan lautaselle keoksi, päälle sitten kypsää, mehevää sitruunakanaa annosviipaleiksi leikattuna.

Rouhi kanan päälle tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Lisää lautaselle myös puolitettuja kirsikkatomaatteja antamaan väriä ja makua.

Todella raikas ruoka, joka maistuu ihanan keväiseltä kuumana, haaleana ja kylmänä.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 268 grammaa

Nane
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sitruuna, keskiarvo, punnittu kuorineen 233g62kcal0.9g3.3g1.7g4.2g
Broileri, rintafilee, nahaton 583g625kcal134.7g0g8.7g0g
Oliiviöljy 18g155kcal0g0g17.5g0g
Valkosipulinkynsi keskikokoinen 3,5 g8.2g8.5kcal0.6g1.3g0g0.2g
Rucola, lautaselinen n. 30g140g21kcal1.4g2.8g0.3g2g
Ruohosipuli 35g7.9kcal0.5g0.6g0.2g0.8g
Kirsikkatomaatti (La palma), annos 200g233g47kcal2.8g7.5g0.8g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2500g1851kcal281.8g31g58.4g14.4g
Valittu annoskoko1250g925kcal140.9g15.5g29.2g7.2g
Annoskoko puolitettuna625g463kcal70.5g7.8g14.6g3.6g
Arvot/100g100g74kcal11.3g1.2g2.3g0.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=63643