Tonnikalariisivuoka

Keitä riisit ohjeen mukaan.

Tämä vuoka tehty ( 8dl vettä, 3 dl riisiä ).
Halutessasi voit esikeittää porkkanasiivuja ja parsakaalta yrttivedessä n. 5 min.
Sekoita öljyn sekaan haluamiasi mausteita; suolaa, mustapippuria/sitruunapippuria, basilikaa, persiljaa, valkosipulijauhetta sekä sitruuna- tai limemehua tilkka ( maun mukaan n. 1-3 rkl )Sekoita mausteöljy tonnikalan ja pilkotun sipulin sekaan uunivuokaan.

Sekoita kaikki ainekset keskenään vuokaan, lisää munamaito (n. 4dl maitoa, 2 munaa ) ja kaada lopuksi päälle.

Paista uunissa 200 asteessa kannen alla ensin n. 30 min, sitten vielä ilman kantta n. 30 min. Kunnes neste on imeytynyt ja pinta saanut vähän väriä ja rapeutta.

Huomaa, että laskuri laskee maidonkin grammoina annoskokoon.

Yksi valmis ruoka-annos ei suinkaan paina noin paljon, kuin laskuri ilmoittaa ohjeen alla.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 376 grammaa

Maio
AineksetMääräEnergiaPHRK
Täysjyväriisi Risella keitetty (Risella), annos 100g5.9g7.2kcal0.1g1.4g0.1g0.1g
Tonnikala vedessä Pirkka (1prk).2g2.1kcal0.5g0g0g0g
Parsakaali, keitetty, suolaa 0.7g0.2kcal0g0g0g0g
Porkkana, keskikokoinen 65g1.3g0.4kcal0g0.1g0g0g
Ekstra-neitsytoliiviöljy (Filos), annos 5g0.3g2.6kcal0g0g0.3g0g
Sipuli 0.7g0.2kcal0g0g0g0g
Kananmuna 50g(kpl)1.3g1.6kcal0.1g0g0.1g0g
Maito, rasvaton (Valio) 200ml yksi lasillinen2.6g0.9kcal0.1g0.1g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana30g30kcal1.6g3.2g1g0.2g
Valittu annoskoko15g15kcal0.8g1.6g0.5g0.1g
Annoskoko puolitettuna7g8kcal0.4g0.8g0.3g0.1g
Arvot/100g100g103kcal5.4g10.8g3.4g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=397774