Tonnikalariisivuoka

Keitä riisit ohjeen mukaan.

Tämä vuoka tehty ( 8dl vettä, 3 dl riisiä ).
Halutessasi voit esikeittää porkkanasiivuja ja parsakaalta yrttivedessä n. 5 min.
Sekoita öljyn sekaan haluamiasi mausteita; suolaa, mustapippuria/sitruunapippuria, basilikaa, persiljaa, valkosipulijauhetta sekä sitruuna- tai limemehua tilkka ( maun mukaan n. 1-3 rkl )Sekoita mausteöljy tonnikalan ja pilkotun sipulin sekaan uunivuokaan.

Sekoita kaikki ainekset keskenään vuokaan, lisää munamaito (n. 4dl maitoa, 2 munaa ) ja kaada lopuksi päälle.

Paista uunissa 200 asteessa kannen alla ensin n. 30 min, sitten vielä ilman kantta n. 30 min. Kunnes neste on imeytynyt ja pinta saanut vähän väriä ja rapeutta.

Huomaa, että laskuri laskee maidonkin grammoina annoskokoon.

Yksi valmis ruoka-annos ei suinkaan paina noin paljon, kuin laskuri ilmoittaa ohjeen alla.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 376 grammaa

Maio
AineksetMääräEnergiaPHRK
Täysjyväriisi Risella keitetty (Risella), annos 100g56g69kcal1.4g13.9g0.8g1.1g
Tonnikala vedessä Pirkka (1prk).19g21kcal4.7g0g0.2g0g
Parsakaali, keitetty, suolaa 6.3g2.2kcal0.3g0.1g0g0.2g
Porkkana, keskikokoinen 65g12g3.4kcal0.1g0.7g0g0.3g
Ekstra-neitsytoliiviöljy (Filos), annos 5g3.1g25kcal0g0g2.9g0g
Sipuli 6.9g2.1kcal0.1g0.3g0g0.1g
Kananmuna 50g(kpl)13g16kcal1.4g0g1.1g0g
Maito, rasvaton (Valio) 200ml yksi lasillinen25g8.3kcal0.8g1.2g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana282g293kcal17.6g32.4g10g3.4g
Valittu annoskoko141g146kcal8.8g16.2g5g1.7g
Annoskoko puolitettuna71g73kcal4.4g8.1g2.5g0.9g
Arvot/100g100g104kcal6.2g11.5g3.5g1.2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=397774