Juustoinen päärynä-punajuurisalaatti

2 (n. 200 g) punajuurta
1/4 tl suolaa
125 g Aurajuusto
2 (n. 400 g) kypsää päärynää
1/2 ruukkua viinisuolaheinää
1 ps (150 g) Provencen salaattisekoitusta
1/4 dl Pekaanipähkinöitä

Kastike
2 rkl vaaleata balsamiviinietikkaa
4 rkl rypsiöljyä
2 tl Felix piparjuuriraastetta
ripaus suolaa ja mustapippuria

1. Keitä punajuuret kypsäksi ja anna jäähtyä.

Kuori punajuuret ja leikkaa ohuiksi lohkoiksi lautaselle.

Ripottele päälle hiukan suolaa.

Nosta kylmään.

2. Vatkaa kastikkeen ainekset sekaisin ja nosta kylmään odottamaan.

3. Leikkaa sinihomejuustokiila noin puolen sentin viipaleiksi ja jaa kahtia.

Pese ja kuivaa päärynät.

Halkaise ja poista siemenet ja kanta.

Leikkaa ohuiksi lohkoiksi ja jaa pienemmiksi.

Huuhtele ja valuta suolaheinänlehdet.

Irroita lehdet varsista ja silppua punaiset varret.

4. Levitä salaattisekoitus, punajuurilohkot, juusto- ja päärynäpalat sekä suolaheinän lehdet ja varsisilppu pariin kerrokseen isolle laakealle vadille ja lusikoi salaattikastike kerrosten väliin ja päälle.

Rouhi pähkinät karkeaksi ja viimeiatele niillä salaatti.

Tarjoa salaatti noutopöydässä tai rakenna alkuruoaksi suoraan lautasille juhlapöytään.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 124 grammaa

Slaa

Slaa sanoi...

Taivaallista <3

lauantai 15.01.2011 klo 18:03

AineksetMääräEnergiaPHRK
Punajuuri 299g115kcal3g20.7g0.6g7.5g
Aurajuusto187g636kcal37.4g0g54.3g0g
Päärynä, punnittu kuorineen 599g228kcal1.6g42.2g0.5g20.5g
Provencen salaattisekoitus (Pirkka), annos 150g225g45kcal3.4g6.7g1.1g0g
Pekaanipähkinä (Pirkka)37g266kcal3.4g1.6g26.9g3.6g
Balsamiviinietikka (Kuhne), annos 15g45g51kcal0.3g10.3g0g0g
Rypsiöljy 81g715kcal0g0g80.8g0g
Piparjuuriraaste Felix15g42kcal0.5g2.2g3.3g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2976g4195kcal99.2g167.4g335g63.2g
Valittu annoskoko1488g2098kcal49.6g83.7g167.5g31.6g
Annoskoko puolitettuna744g1049kcal24.8g41.9g83.8g15.8g
Arvot/100g100g141kcal3.3g5.6g11.3g2.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=210429